torstai 11. syyskuuta 2014

Väriestejuoksu juostiin Turun Impivaarassa


Leoko-Eleikon Sanomat, 11.9.2014

 Väriestejuoksu juostiin Turun Impivaarassa


FunRunin järjestämä Väriestejuoksu juostiin Turun Impivaarassa lauantaina 30. elokuuta. Paikalle oli saapunut jopa kolmetuhatpäinen joukko uudenlaisesta liikuntatapahtumasta kiinnostuneita osanottajia. Väriestejuoksu on kaikille avoin juoksutapahtuma, jossa osanottajat oman valintansa mukaan joko kävelevät, tanssivat tai juoksevat noin viiden kilometrin pituisen radan, jonka varrella osallistujat kohtaavat erilaisia esteitä, esimerkiksi kiipeilyverkkoja ja liukumäkiä, ja saavat päällensä värijauhetta. Valkoisissa paidoissa matkaan lähtevät juoksijat saapuvat maaliin värijauheen peitossa. Väriestejuoksu on järjestetty tämän vuoden aikana myös Vaasassa, Raumalla, Oulussa ja Lahdessa.
 
Turussa Väriestejuoksuun osallistui sankka joukko eri-ikäisiä ja -näköisiä juoksijoita, mutta valtaosa osanottajista oli 20–30-vuotiaita naisia. Suurin osa väriestejuoksijoista oli sonnustautunut aurinko- tai suojalaseihin ja lipun hintaan sisältyvään T-paitaan, mutta tapahtumapaikalla näki myös naamiaisasuissa kulkevia ihmisiä ja täysin alastomia miehiä.
 
Työnsä kautta tutustuneet ystävykset Anna ja Ira olivat saapuneet Väriestejuoksuun Annan autolla. Anna oli ottanut mukaansa jätesäkkejä, joiden avulla hän yritti estää autoa tahriintumasta tapahtuman jälkeen. Salolais-turkulainen Anna ja Somerolta kotoisin oleva ja sittemmin hankolaistunut Ira ottivat ensimmäistä kertaa osaa Väriestejuoksuun. Ystävykset olivat saapuneet tapahtumaan avoimin mielin.
 
– Olin lukenut tapahtumasta vain vähän etukäteen ja tiesin lähinnä sen, että täällä juostaan ja saadaan väriainetta naamaan, Anna kertoi. – Ira kysyi tammikuussa, lähdenkö hänen kanssaan Väriestejuoksuun. Hän sanoi, että saamme kaupan päälle aurinkolasit, jos ilmoittaudumme tammikuun aikana. Vastasin, että en tiedä tapahtumasta mitään ja että tietysti lähden. Ira ilmoitti meidät mukaan samantien.
 
Anna ja Ira olivat päällisin puolin tyytyväisiä juoksutapahtuman järjestelyihin. Anna totesi arvostavansa suuresti sitä, että Väriestejuoksu ei ole kilpailu vaan rento tapahtuma, joka innostaa myös liikuntakammoisia liikkumaan. Anna ilahtui myös huomattuaan, että Suomessa voidaan järjestää loistavalla menestyksellä sellaisiakin festareita, joissa ei käytetä alkoholia, joskin tapahtuman suurella suosiolla oli hänen mielestään myös negatiivinen puoli.
 
– Juoksuradalla puolet ajasta meni jonottamiseen, koska jotkut esteet olivat niin hitaita ylittää. Jo ennen starttia jono oli satojen metrien pituinen.
 
Myös väriaineen koostumus aiheutti Annassa pientä ihmetystä ja tuskailua.
 
– Luulin väriaineen olevan nestemäistä, mutta tämä onkin jauhemaista. Vedin järkyttävän kokoisen annoksen sinistä värijauhetta suoraan nenääni, kun saavuin esteelle hengästyneenä. Nyt nenästäni valuu mustaa räkää ihan taukoamatta, Anna ulisi.
 
Väriestejuoksun hinta määrittyy sen mukaan, kuinka aikaisessa vaiheessa tapahtumaan ilmoittautuu. Anna ja Ira maksoivat tapahtumasta 35 euroa. Hintaan sisältyivät juoksun lisäksi aurinkolasit, T-paita, alkujumpat ja värijauhepussi sekä sponsorikassi, joka piti sisällään muun muassa pienen sipsipussin, myslipatukan ja smoothien.
 
FunRun on järjestö, joka omien sanojensa mukaan järjestää ”erittäin erikoisia juoksutapahtumia”, jotka ovat avoimia kaikille. Väriestejuoksun lisäksi FunRun on järjestänyt talvitapahtuma SnowRunFestin ja mutajuoksuja. Lokakuussa saa Raumalla ensi-iltansa sisätiloissa juostava ManicRun-juoksufestari, jossa esteradat ja rave-valaistus sekä menevä diskomusiikki kohtaavat toisensa. Tammikuussa ManicRun järjestetään myös Turun Kupittaalla. Ilmoittautuminen tapahtumaan on käynnissä FunRunin nettisivuilla. FunRunin tapahtumiin saa kuka tahansa ilmoittautua myös talkootöihin.


KUVIA (Oikeudet Leoko-Eleikon Sanomilla) :










 
 









torstai 4. syyskuuta 2014

Vapaa-aika on ihanaa ja perseestä



Mä aloitin opettajan pedagogiset opinnot yliopistossa tämän viikon maanantaina. Oon jo nyt uuvuksissa. Pääsin eilen koulusta iltakahdeksan jälkeen. Äsken kirjoitin helvetin unisena esseen opettajan erilaisista rooleista. Puolentoista viikon päästä alkaa ensimmäinen harjoittelu. Uutta informaatiota satelee ikkunoista ja ovista, koskien muun muassa SmartBoardin käyttöä ja kaikkea muuta ennenkuulumatonta. Mutta nyt vihdoin, torstaina varttia yli kaksi, mulla on omaa aikaa. Ajattelin katsoa kohta yhden jakson Breaking Badia. Ihanaa kun voi vaan olla ja tehdä mitä haluaa. Tai olla tekemättä mitään!

Asiat ei ole todellakaan aina olleet näin. Kesällä 2010 mä en ollut missään töissä ja vietin kesälomaa huhtikuun lopusta syyskuun alkuun. Mun kesäloma kesti muistaakseni 16 tai 17 viikkoa. SE OLI AIVAN PERSEESTÄ, olin tulla hulluksi! Mulla oli monia kesäsuunnitelmia, mutta ehdin toteuttaa ne kaikki jo yhden kuukauden aikana. Viimeiset 12 viikkoa hengasin kotona, lenkkeilin, olin Facebookissa ja pelasin Crash Bandicootia. Yritin keksiä tekemistä väkisin, mutta ilman töitä ei ollut rahaa tehdä mitään. Viikonloppuisin oli kivoja bileitä, mutta arkisin mulla ei ollu mitään tekemistä. Kaikki kaverit oli töissä tai jossain vaan. Pyysin kavereita pelaamaan mölkkyä ja krokettia ja odotin peli-iltaa monta päivää. Kun kaverit joskus ilmoittivatkin, etteivät pääsekään tulemaan, mun koko maailma romahti. Läsähdin sänkyyn makaamaan ja itkin.

 Kesällä 2010 varmaan 15 ihmistä sanoi olevansa kateellisia mulle, koska sain vain olla ja tehdä mitä halusin. Mutta kun Facebookiin ilmestyi ”Mulla on tänään vapaapäivä, ihanaa!!!” -tyyppisiä tilapäivityksiä, mä puolestani mietin päässäni, että mitähän helvetin hienoa yhdessä vapaapäivässä on, mulla kun on tässä sadas menossa putkeen.

 Kaikki on vaan niin suhteellista! Lapsena ennen kesäloman viimeistä viikkoa tuntui aina siltä, että loma on ohi, vaikka lomaa oli jäljellä vielä yksi kokonainen viikko. Ja taasen ennen hiihtolomaviikkoa oli sellainen fiilis, että MAHTAVAA, nyt on NIIN pitkä loma edessä että voi tehdä mitä vaan.

Mä siis pääsin kesällä 2010 lamaantumaan liian pitkien vapaiden johdosta. Kun en tehnyt enää mitään, en jaksanut enää keksiäkään mitään tekemistä. En tiedä, kävisikö muille ihmisille näin. Mä en voisi IKINÄ elää elämääni ilman töitä ja rutiineja, koska mun perse kasvaisi täyteen homesieniä ja aivot räjähtäisi ilmaan ja mä puutuisin kuoliaaksi, mutta joku muu varmasti voisi. Mä kannatan keskitietä. Liian kiire ei saa todellakaan olla, siihen kuolee. Mutta kiireettömyyteen kuolee myös.
 
Mulla on ollu yliopistossa aina tosi helppoa. Oon kuuden vuoden ajan istunu hiljaa luennoilla, lukenu tenttikirjoja kotona ja viettäny vapaapäiviä varmaan joka kolmas päivä. Oon vaan lorvinu enkä ole oikein osannut arvostaa vapaa-aikaa. Nyt mulla on koulua viitenä päivänä viikossa ja työt päälle. Pedagogisissa opinnoissa täytyy olla aina paikalla, osallistua, keskustella ja tehdä ryhmätöitä. Kiire siis on, mutta perkele, opinpahan arvostamaan vapaa-aikaa aivan eri tavalla! Tänään pääsin koulusta jo kahdeltatoista, ja kuten sanoin, mulla on ihana olo juuri tällä hetkellä, koska nyt voin vaan istua persiilläni ja viettää vapaa-aikaa! Kesällä 2010 olisin kaiketi vetäny itseäni turpaan näistä punaisella kirjoitetuista sanoista.

 
Tästä ei vapaa-aika paljoa parane.