perjantai 27. helmikuuta 2015

Opettajan pedagogisissa opinnoissa


Meinasin kertoa vähän mun opiskeluista nyt, koska mulla on pari tuntia aikaa tapettavana tässä. Monet ystävät ovat vuoden aikana kyselleet, mitä siellä pedagogisissa opinnoissa niinkun käytännössä tehdään, joten kirjoitan asiasta nyt tänne nettipäiväkirjaani, josta kaikki halukkaat saavat käydä lukemassa. Toinen vaihtoehto olisi ollut katsoa pari jaksoa Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa, josta kiinnostuin eilen ja jota katsoin heti ekat viisi jaksoa, mutta ajattelin tehdä sen illlalla. Esa ja Viola saavat mut älyttömän onnelliseksi! Hyvä etten ole itkenyt onnesta, kun olen katsonut heidän menoaan. Muutenkin voin myöntää pitäväni ohjelmaa mielenkiintoisena, koska kaikki ohjelman ihmiset tuntuvat ainakin lähestulkoon täysjärkisiltä tyypeiltä eivätkä miltään julkisuudenkipeiltä tyhjäpäiltä.

Mutta takaisin opiskelujen pariin. Mä olen opiskellut Turun yliopistossa nyt iäisyyden verran suomen kieltä ja sivuaineinani kotimaista kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista. Suurimmasta osasta suomen kielen lukijoita tulee opettajia, mutta täältä valmistuu myös kustannustoimittajia, tiedottajia, kielentutkijoita ja muuta sivuaineista riippuen. Opettajaksi haluavien kuuluu sisällyttää opintoihinsa opettajan pedagogiset opinnot, jotka kestävät yhden vuoden ja joihin pitää pyrkiä erikseen. Tänä vuonna hakijoita on äidinkieleen 60 ja 26 otetaan. En tiedä, kuinka monta hakijaa oli viime vuonna, kun itse pyrin.  Äidinkielessä on siis 26 paikkaa, eli se on iso ryhmä. Myös englanti on iso. Toisiin kiintiöihin pääsee helpommin kuin toisiin. Historiaan on tosi paljon hakijoita aloituspaikkoihin verrattuna, mutta matikka-fysiikka-kemiaan on helppo päästä. Ilmeisesti matikanlukijat eivät halua opettajiksi.

Mä valmistauduin pedariopintojen pääsykokeeseen keskustelemalla pääsykoetta edeltävänä iltana äitini kanssa erilaisista aihepiireistä. Mun äiti ei tiedä nykypäivän koulumaailmasta mitään, mutta keskustelumme onnistui silti avaamaan uusia näkökulmia asioihin. Se oli hyvä tapa valmistautua! Pääsykoe koostui ryhmäkeskustelusta ja yksilöhaastattelusta. Jotkut yksilöhaastattelun kysymyksistä olivat helppoja ja ennalta-arvattavia, esimerkiksi se, että miksi haluan opettajaksi, mutta mukaan mahtui myös täysin yllättäviä, ilmat pihalle paukauttavia kysymyksiä. Mä olin päättänyt etukäteen, että jos en tiedä tai keksi vastausta johonkin kysymykseen, sanon suoraan, että en tiedä, enkä ala sönköttää mitään epämääräisiä älyttömyyksiä vastaukseksi. Haastattelussa koittikin pelottava tilanne, kun multa kysyttiin, miten opettaisin lähdekriittisiä taitoja. En osannut vastata, joten sanoin, että en tiedä nyt ja toivon, että voin pedagogisissa opinnoissa perehtyä tähänkin asiaan. Vastaus oli nolo mutta tavallaan ihan järkevä, koska pedariopinnoissa mä todella olen päässyt perehtymään myös lähdekritiikin opettamiseen. Juuri tammikuussa pidin lukiolaisille oppitunnin lähdekritiikistä. Haha!

Kun mä näin oman nimeni valittujen listalla, mä aloin itkeä onnesta. Mä itken todella harvoin onnesta, mutta silloin mä itkin. Yliopistossa on helppo harhautua vain ajelehtimaan paikasta toiseen vailla päämäärää, mutta kun mä huomasin päässeeni opettajan pedagogisiin opintoihin, mä tiesin olevani oikeasti matkalla johonkin. Ryhmäkeskustelusta ja yksilöhaastattelusta oli mahdollista saada 5 pistettä kummastakin. Mun pisteet oli 8,3/10. En tiedä, miten pisteet olivat jakautuneet ja millä pisteillä pääsi sisään.

Pedariopinnoissa hengataan välillä yliopistolla opiskelemassa ja välillä normaalikoululla Varissuolla harjoittelemassa. Yliopistolla opetellaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettamista. Normaalikoulussa käydään seuraamassa toisten oppitunteja ja annetaan palautetta niistä, käydään luennoilla ja pidetään omia oppitunteja. Lisäksi normaalikoulussa pitää suorittaa tietyn verran ”kouluharjoittelua”, mikä tarkoittaa muunlaiseen koulutyöhön osallistumista, esimerkiksi koulun juhlien järjestämistä tai koevalvontoja. Mä olen tähän mennessä saanut kouluharjoittelua muun muassa järjestämällä Aleksis Kiven ja Kalevalan päivän aamunavaukset ja toimimalla valvojana alakoulun diskossa. Meidän oli myös tarkoitus järjestää alakoululaisten kirjastokerho, mutta se ei toteutunut ikinä, koska koulun kirjasto meni remonttiin.

Jännittävintä normaalikoululla on tietysti ollut omien oppituntien suunnittelu ja pitäminen. Se on ollut kivaa mutta myös helvetin raskasta varsinkin näin alkuvaiheessa, kun kokemusta ja materiaaleja ei ole vielä kertynyt. Yhden oppitunnin suunnitteluun ja materiaalien valmistamiseen on mennyt helposti yli 10 tuntia, vaikka oppitunti on tosiaan kestänyt 75 minuuttia. Mä opetin alkusyksyllä vilkasta seiskaluokkaa, loppusyksyllä passiivista kasiluokkaa ja nyt tammikuussa lukiota. Mulle tuli syksyllä ihan shokkina, miten erilaisia ryhmät voivat olla keskenään. Se, mikä toimii toisen ryhmän kanssa, ei toimi YHTÄÄN toisen ryhmän kanssa. Meillä on jokaisella oma ohjaaja, joka istuu oppitunnin aikana luokan perällä ja antaa palautetta tunnin jälkeen. Ohjaajat ovat aika erilaisia keskenään. Toiset ovat tosi tarkkoja ja vaativia, toiset antavat tehdä mitä huvittaa.

Tämä pedarivuosi on ollut kaikista yliopistossa viettämistäni vuosista paskin ja paras. Vuosi on ollut helvetin stressaava, ja välillä, tai oikeastaan tosi usein, on meinannut pää seota kaikkeen tähän epätietoisuuteen, tekemättömiin tehtäviin ja aikatauluihin, jotka muuttuvat koko ajan. Ja kun samaan aikaan haluaa vielä käydä töissä, niin aikataulupaniikki on ihan jokapäiväinen ystävä. Toisaalta mä olen tykännyt hiton paljon koulun ja töiden yhdistämisestä, koska työnteko on jollain tavalla rytmittänyt arkea ja vienyt samalla ajatukset ihanasti pois koulusta.

Ihan parasta pedarivuodessa on ollut vuoden tehokkuus ja hyödyllisyys. Mä en ole vuoden aikana vain istunut luennoilla puhelintani näpsyttelemässä, vaan olen päässyt itse kokeilemaan ja tekemään asioita. Näin ollen tieto on porautunut syvälle aivoihin ja jopa jäänyt sinne. Pedarivuosi on myös ollut mainio kertausvuosi! Suomen kielioppi, Kalevala, retoriset keinot ja argumentaatioanalyysi on tullut kerrattua ihan automaattisesti, koska mun on pitänyt opettaa nämä asiat muille. MIKÄÄN ei motivoi oppimaan asioita niin hyvin kuin tieto siitä, että mun tulee pian opettaa nämä asiat muille ihmisille ja vieläpä täsmällisesti, mielenkiintoisesti ja vittu OIKEIN. Hienosti on siis tullut opeteltua, muisteltua ja muistettua.

Mutta IHAN parasta pedarivuodessa on ollut meidän ryhmä, meidän oma perhe!!! Ennen mä olen haahuillut yliopistossa yksinäni paikasta toiseen ja törmännyt kavereihin ehkä kerran viikossa, mutta pedarivuoden olen viettänyt saman tiiviin porukan kanssa. Apua ja tukea on ollut aina saatavilla, kun sitä on tarvinnut. Ryhmää jään varmasti eniten kaipaamaan toukokuussa, kun tämä loppuu. Olemme menossa maaliskuun lopussa koko porukalla Tukholmaan, jeejee!