New York, osa ykkönen

Takaraivossani on jo ainakin 15 vuoden ajan vellonut häiritsevänä ajatus siitä, että en ole koskaan käynyt New Yorkissa. New York, New York - tuo yksi maailman kiehtovimmista kaupungeista, jonne jokainen on kiinnostunut matkaamaan, aina Godzilla-hirviötä myöten. Tämän vuoden maaliskuussa kävin SuperSaverin sivuilla testaamassa, mitä erilaiset lento + hotelli -paketit kesällä maksaisivat. Olen käyttänyt SuperSaveria ainakin neljä kertaa ja todennut sen luotettavaksi. Onnistuin löytämään paketin, joka sisälsi British Airwaysin suorat lennot (operoijana Finnair) ja ihan mukiinmenevän hotellin 300 metrin päässä Times Squaresta. Äitikin innostui, vaikka hän on ennen suhtautunut New Yorkiin älyttömän varautuneesti. Muutaman päivän päästä olimme varanneet ja maksaneet matkan, johon mulla tuhlautui melkein koko osapäivätyöni kuukausipalkka.


TIISTAI: Saapuminen New Yorkiin

Viimeksi matkustaessani Amsterdamiin jouduin pyytämään Helsinki-Vantaalla lentokenttätyöntekijältä apua, koska mulla oli pahoja pulmia lähtöselvitysautomaatin kanssa. Olin päättänyt, että tällä kertaa emme äitin kanssa ongelmia kohtaisi vaan olisimme toisista riippumattomia ja itsenäisiä omatoimimatkaajia. No ei mennyt kuin viisi minuuttia, kun jo tarvitsimme lentokenttänaiselta apua, koska emme osanneet lukea passejamme koneellisesti ja kaiken lisäksi automaatti alkoi kysellä ihmeellisiä englanninkielisiä kysymyksiä yksi toisensa perään. Apuun tullut nainen sanoi, että tällaista tämä on, kun matkustaa Yhdysvaltoihin. Kun nainen oli auttanut meitä vastaamaan kysymyksiin oikein, hän katsoi matkalaukkujamme ja huudahti "Tässäkö on teidän kaikki tavarat??" Vastasimme ihmettyneinä, että juu. Meillä oli kummallakin cabin size -laukut, jotka otimme matkustamoon mukaan, ja nekin olivat vain puoliksi täynnä. Olimme melkein lennon ainoat, joilla ei ollut ruumassa tavaraa. En ymmärrä, mitä ihmiset keksivät niihin bajamajan kokoisiin laukkuihinsa pakata! Vaikka mulla oli vain puolilaukullista vaatteita mukana, en siltikään ehtinyt käyttää niistä kaikkia. Kylläpä tuntui perille tullessa upealta, kun yli 300 ihmistä ryhtyi odottamaan laukkujaan ja mä ja äiti vaan porhallettiin ohi.

Lentomatka kesti 8 tuntia. Katsoin lentojen aikana Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvan yhteensä kolme ja puoli kertaa: kaksi ja puoli kertaa menomatkalla ja yhden kerran paluumatkalla. Tämä ehkä kuvaa hyvin sitä, kuinka helvetin vaikeaa mun on keskittyä lentokoneessa mihinkään. Mun lähellä istui äitinsä kanssa pieni poika, joka oli matkalla Brasiliaan. Lentoemännät kävivät koko ajan juttelemassa hänen kanssaan ja veivät hänelle puuhakirjoja ja Kokista. En ole ikinä ymmärtänyt, minkä takia suomalaiset sanovat Finnairin lentoemäntiä maailman myrtseimmiksi ja surkeimmiksi lentoemänniksi. Siis onko se joku vitsi? Mä olen nähnyt niin paljon pahempaakin. Matkustin kerran bulgarialaisella lentoyhtiöllä Dubaihin ja tämän yhtiön lentoemäntiä voisin luonnehtia niillä sanoilla, joilla suomalaiset luonnehtivat Finnairin lentoemäntiä.

Lentokone lähti Suomesta puoli kolmelta päivällä ja oli Yhdysvalloissa puoli neljältä päivällä. Lentokentällä oli erilliset passitarkastusjonot Yhdysvaltojen kansalaisille ja vierailijoille. Yhdysvaltalaisten jono tyhjeni hetkessä, mutta meidän jono ei liikkunut mihinkään. Ärsytti aivan perhanasti seistä siinä paikoillaan, kun oli ensin istunut kahdeksan tuntia lentokoneessa ja kello kävi Suomessa lähemmäs keskiyötä. Lisäksi tiedostin sen, että mua tarkkailtiin luultavasti jatkuvasti valvontakameroista, ja olin lukenut etukäteen, että haukottelu ei ole hyvä juttu, koska haukottelu voidaan tulkita hermostuneisuudeksi. Lopulta yhden tunnin ja 40 minuutin jonottamisen jälkeen pääsimme virkailijan luokse ja siitä maihin. Passitarkastus ei ollut kovin aikaavievä, mutta tiskejä oli jostain syystä vain kaksi. Matkasimme Manhattanille AirTrain + metro -kombolla ja olimme Manhattanilla noin neljä tuntia sen jälkeen kun kone oli laskeutunut. Nukutti niin, ettei veri kiertänyt, ja siihen vielä päälle se kaikki shokki kun astuu ensimmäistä kertaa elämässään lähes niskat katkovien pilvenpiirtäjien keskelle. Mutta tuntui ihan satumaiselta olla New Yorkissa!

Meidän hotelli sijaitsi tosiaan 300 metriä Times Squarelta ja oli 12-kerroksinen eli New Yorkin mittakaavassa Matala isolla ämmällä ja suorastaan MATALA caps lockilla kirjoitettuna. Korkeaa en tosin olisi halunnutkaan. Hotelli sijaitsi tosi vanhassa rakennuksessa, joten toivoin, että meidän huone olisi heti toisessa tai korkeintaan neljännessä kerroksessa, koska olin kuullut etukäteen, että hotellin hissit ovat todella "temperamenttisia". Pettymystä ja ahdistusta oli ilmassa, kun sain vastaanottovirkailijalta avaimen huoneeseen, joka sijaitsi 11. kerroksessa. Virkailija kehui huonetta ja sanoi sen olevan yksi hotellin rauhallisimmista ja äänettömimmistä huoneista, koska kadun äänet eivät kuulu niin ylös. Kiitin häntä tästä kunniasta, mutta ensi kerralla osaan laittaa etukäteen mailia, jossa toivon mahdollisimman alhaalla olevaa ja meluisaa huonetta, haha. Virkailija yritti lukea äidin nimeä ääneen ja sanoi tunnistavansa kaikki suomalaiset hotellivieraat siitä, että heillä on ihan sekopäinen nimi.

Hissi meni ylös hitaasti samalla vaappuen puolelta toiselle. Onneksi emme jääneet viikon aikana kertaakaan jumiin. Itse asiassa pelkäsin hissiä niin paljon, että käytimme sitä vain mennessämme ylös. Menimme joka kerta alas portaita pitkin paitsi viimeisenä päivänä, kun meillä oli matkalaukut mukana. Hahaha, ollaan kyllä niin idiootteja! Kohtasimme aika paljon tuijotuksia, kun ihmiset venailivat hissiä 10. kerroksessa ja me vain kävelimme reippaina ylemmästä kerroksesta ja jatkoimme matkaa. Yhtenä päivänä 11. kerroksessa oli väkeä odottamassa hissiä, kun mä ja äiti käveltiin ohi. Olimme samaan aikaan ensimmäisessä kerroksessa kuin heidän hissinsä, jolloin he nauroivat meille ja huusivat "WELL DONE!"

Miten meillä käy aina niin hyvä tuuri näiden ikkunanäkymienkin kanssa? :D

Suosittelen kyllä hotellia kaikille, joille riittää halpa ja melko vaatimaton majoitus. Hotellissa oli mukavia työntekijöitä ja sijanti oli aika uskomaton. St. James on hotellin nimi.

Kävimme ensimmäisenä iltana ihmettelemässä Times Squaren meininkejä ja ostamassa vesipullot, jonka jälkeen ihan suoraa päätä naamat tyynyihin. Mä tykkään länteen päin matkustamisesta. Siellä uni tulee ihan automaattisesti, koska Suomessa on jo aamuyö. Thaimaassa oli sen sijaan ihan helvettiä yrittää nukkua, kun kello oli Suomessa joku 17, ja valvoin kaikki yöt katsellen televisiosta Australian Treffit pimeässä -ohjelmaa.

Times Squarella oli porukkaa kuin vettä valtameressä ja kaikki jonottivat jonnekin eri puolilla aukiota. En vieläkään tiedä, minne ihmiset jonottivat. Yksi jono meni Planet Hollywoodiin ja joku ilmeisesti Broadway-lipputoimistoon, mutta muista en tiedä. 

Vittu että tuntui upealta olla New Yorkissa. Olin kiertänyt New Yorkin katuja virtuaalisesti Google mapsin avulla maaliskuusta lähtien, joten kaikki näytti tutulta, mutta tuntui ihan epätodelliselta olla fyysisesti siellä. 

Jono Planet Hollywoodiin

Meidän hotellikatu, 45th street

KESKIVIIKKO: Vapaudenpatsas ja Ellis Island

Käytimme aikaeroa hyväksemme ja lähdimme jo seitsemän aikoihin aamulla metrolla kohti etelä-Manhattania ja Battery Parkia, josta lähtee lauttoja Vapaudenpatsaalle. Olimme päättäneet jo etukäteen käyttää Statue Cruises -lauttaa, joka kulkee ensin Vapaudenpatsaalle ja siitä Ellis Islandille, koska äiti oli kiinnostunut käymään Ellis Islandilla (saari, jonka kautta New Yorkiin tulleet siirtolaiset ovat kulkeneet). Myös muita vaihtoehtoja olisi ollut, esimerkiksi sellaisia lauttoja, jotka kiertävät vain Vapaudenpatsaan ympäri.

Lauttamatkat ja sisäänpääsyt saarille maksoivat lippuluukulta ostettuna yhteensä 18 dollaria / henkilö, mikä oli yllättävän vähän ottaen huomioon, että kyseessä on yksi maailman tunnetuimmista nähtävyyksistä. Netistä etukäteen ostettuna lippu olisi ollut vielä muutaman dollarin halvempi. Retki Vapaudenpatsaalle maksoi siis yli kaksi ja melkein kolme kertaa vähemmän kuin Linnanmäen ranneke. Vapaudenpatsaan kruunu oli suljettu keskiviikkona jostain syystä, mutta sinne olisi maksanut vähän enemmän. Suosittelen kyllä kaikkia hyödyntämään aikaeroa, jos joskus New Yorkiin menette. Olimme aamun ensimmäisellä lautalla emmekä joutuneet jonottamaan oikeastaan yhtään, mutta jo tunnin päästä lautat olivat ihan tupaten täynnä. Lautalle oli samanlainen turvatarkastus kuin lentokoneeseen. 

Vapaussaari oli vielä ihanan tyhjä ihmisistä, joten saimme kiertää sen ihan rauhassa ilman että tuhannet turistit ja selfie-kepit olisivat tyssäyttäneet matkaa jatkuvasti. Kävimme myös turistikaupassa, jossa soi sopivasti "Born in the USA" (se soi varmaan aina siellä) ja kahvilla.

Vapaudenpatsaalta lähti toinen Statue Cruises -lautta Ellis Islandille. Saari oli ihan vieressä, joten sinne oli matkaa vain muutama minuutti. Ellis Islandilla on tosiaan sijainnut siirtolaisten vastaanottokeskus 1800- ja 1900-luvuilla, ja sen kautta on kulkenut miljoonia siirtolaisia. Vastaanottokeskus on säilytetty lähes entisellään, joten siellä voi ihan kunnolla päästä vanhojen aikojen fiiliksiin ja tuntea melkein olevansa itse joku 1900-luvun alun Hilma Koskela, joka on jättänyt kaiken paitsi lapsensa Suomeen ja lähtenyt höyrylaivalla Amerikkaan paremman tulevaisuuden toivossa.

Pääsali joskus silloin:

Pääsali viikko sitten:

Entinen vastaanottokeskus on nykyisin niinkun museo, jossa on nähtävillä vanhoja valokuvia ja ilmoituksia sekä kertomuksia saaren historiasta. Suomeakin siellä näkyi. 

Ellis Islandilla siirtolaisille tehtiin kokeita, joilla testattiin heidän henkistä ja fyysistä kuntoaan ja kyvykkyyttään toimia maan kansalaisena. Tässä on joku testi, jossa piti erottaa kasvojen joukosta hymyilevät kasvot ja löytää samanlaiset kuviot.

Lääkärikäytävä:

Ulkona oli listattuna kaikkien saaren kautta kulkeneiden nimet. Suomalaisiakin löydettiin monesta paikkaa.

"I came to America because I heard the streets were paved with gold. When I got here, found out three things: First, the streets weren't paved with gold; second, they weren't paved at all: and third, I was expected to pave them."

Että näin. Oli tosi jännittävä, ikimuistoinen ja ihana aamupäivä!


Loppupäivä ei sitten ollutkaan niin kiva, kun päätimme käydä pikaisesti hotellilla. Käyminen ei jäänytkään pikaiseksi, kun laitoin langattoman netin päälle ja sain kuulla, että Microsoft lopettaa Salon yksikkönsä ja iskäni tulee saamaan lähtöpassit. Lysähdin sänkyyn ainakin kahdeksi tunniksi makaamaan ja miettimään, mitä kaikkea muutakin tästä Salolle ja ihmisille seuraisi. Iskä lähetti viestin, ettei meidän pitäisi murehtia hänen puolestaan, mutta mulla ei yksinkertaisesti ole taitoa olla murehtimatta asioita. Lopulta piristyin ja lähdimme ulos kävelemään muun muassa Bryant Park -puistoon, jossa miehet pelasivat shakkia ja pingistä ja töistä palanneet nukkuivat. Kävimme myös jossain teekahvilassa, joka oli täynnä yhdysvaltalaisia kolmekymppisiä naisia, jotka keskustelivat ystäviensä kanssa suurieleisesti ja käsillään huitoen. Mä kyllä pidän yhdysvaltalaisten eläväisestä puhetavasta! Suomalaisilta sellainen ei aina oikein luonnistu, ja varmaan siitä johtuu sekin, ettei suomalaisten elokuvien repliikeistä saa mitään selvää. Kahvilan vieressä oli myös New Yorkin Tiger-myymälä, jossa oli tietysti pakko käydä.

LISTAUS: Kuusi ihanaa ja kuusi ärsyttävää asiaa (ling tsao tang ja tangram)

Ajattelin muutama päivä sitten listata tänne nettipäiväkirjaani muutaman asian, jotka ärsyttävät mua tällä hetkellä. Sitten tajusin, että olen kirjoittanut jo kerran ennen "Viiden päivän vitutuksenaiheet" -otsikkoisen kirjoituksen, jossa listasin vituttavia asioita, mutta en ole koskaan listannut blogiini positiivisia, ilahduttavia asioita. Siksi päätin tällä kertaa aikaansaada kirjoituksen, jossa on listattuna ärsyttävien asioiden lisäksi ihania asioita. Mun on myönnettävä, että tätä kirjoitusta suunnitellessani ilahduttavien asioiden miettiminen ja keksiminen oli noin tuhatkahdeksansataakolmekymmentä kertaa (eli helvetin paljon) haastavampaa kuin ärsyttävien asioiden - itse asiassa mulla ei ole vieläkään mielessä kuutta ilahduttavaa asiaa, mutta toivon, että tässä kirjoitellessa ilmaantuisi jotain. Ärsyttäviä asioita on sen sijaan mielessä ainakin 17. Tästä huolimatta mä en ole mikään elämän paskuudessa ainiaan kylpevä negistelijävinkuja, joka ei näe elämässään mitään muuta kuin paskaa, jossa kylpeä. Itse asiassa mä arvostan ympärilläni olevia ihmisiä ja elämän kauniita, pieniäkin hetkiä aivan äärettömän paljon, mutta juju on siinä, että mun on usein tosi vaikeaa todeta sitä ääneen. En kirjoita lähes koskaan Facebookiin päivityksiä, joissa hehkuttaisin elämäni upeutta, koska se ei yksinkertaisesti tunnu luontevalta. En tiedä miksi. Nyt on siis paljon pelissä, kun listaan kuusi ilahduttavaa asiaa.


KUUSI ILAHDUTTAVAA ASIAA:

1. Mua ilahduttaa se, että mun vanhemmilla oli tämän viikon maanantaina 30-vuotishääpäivä, eli kyseinen pariskunta on purjehtinut  avioliiton autuaaseen satamaan vuonna 1985. Ja hienostipas on purjehtinut, nimittäin vanhempieni avioliitto on jotain, mitä ihailen enemmän kuin oikeastaan mitään muuta asiaa elämässä. Söimme maanantai-illalla kalaa, perunaa ja leipää sekä katsoimme uutisia televisiosta eli juhlimme hääpäivää melko tavanomaisin menoin, mutta tänään olemme menossa ihan oikeaan ravintolaan ja siitä ehkä vielä Figaroon kahvillekin, jee!

2. Mua ilahduttaa se, että elämäni ensimmäinen palkallinen kokonaisen kuukauden pituinen kesäloma alkoi eilen ja se on tosiaan palkallinen ja se kestää tosiaan KOKONAISEN KUUKAUDEN! Ihan älytöntä, en edes usko tätä todeksi.

3. Mua ilahduttaa se, että olen menossa ensi viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni New Yorkiin viikoksi. Siis NEW YORKIIN!! En usko sitäkään todeksi enkä ole oikeastaan sisäistänyt asiaa ollenkaan, vaikka olen lukenut kolme matkaopaskirjaa ja kolmetuhatta nettiartikkelia alusta loppuun ja osaan New Yorkin kartan ulkoa. Edellisiltana katsoin Taksikuski-elokuvan fiilistelläkseni tulevaa matkaa, koska Taksikuski sijoittuu New Yorkiin. En kyllä tiedä, oliko se paras mahdollinen fiilistelyelokuva, koska se on aika väkivaltainen ja siinä kuvataan New Yorkin hulluja ja hörhöjä, jotka saapuvat öisin luolistaan kaduille. Mutta Taksikuski-elokuvan Iris on ihana ja mielenkiintoinen ja samoin New York vaikuttaa äärettömän mielenkiintoiselta paikalta ja olen AINA halunnut sinne!
 
4. Mua ilahduttaa se, miltä ihmiset näyttävät Taksikuski-elokuvassa, joka on tehty 70-luvulla. Ihmiset ovat oikeastaan osittain hyvinkin samannäköisiä kuin nykyisin mutta paljon hienompia.

5. Mua ilahduttaa se, että on olemassa sellaista musiikkia, joka saa mun pään aivan pyörälle ja aivojen mielihyväkeskuksen suorastaan repeämään liitoksistaan. Mä olen nyt muutamana päivänä kuluttanut koko yön siihen, että olen vain istunut koneella kuulokkeet korvilla ja kuunnellut musiikkia. Siis voi hyväinen aika, kuinka rakastankaan niitä biisejä!!! En halua kertoa, mitä biisejä kuuntelen, koska ne menevät silloin pilalle. Olen muutamaan kertaan saanut kuulla, että musiikkimakuni on paska, kun olen laittanut biisejä soimaan illanistujaisissa. Silloin nämä kyseiset biisit ovat ottaneet vähän osumaa, eikä mun ole enää tehnyt samalla tavalla mieli kuunnella niitä. Siksi haluan kuunnella nykyisin parhaita biisejä ihan yksin enkä kertoa niistä kenellekään.

6. Tänään on sairaan upea ilma! Aurinkoisina kesäpäivinä unohdan kaikki murheeni. Harmaina talvipäivinä joudun tekemään monia asioita tyytyväisyyden eteen, esimerkiksi lukemaan hyvää kirjaa tai lähtemään kaupungille tai katsomaan Youtubesta maskeerausvideoita ja kokeilemaan niitä huvikseni omaan naamaani, mutta aurinkoisina kesäpäivinä riittää kun vain istun ulkona penkillä paikoillani ja tuijotan eteenpäin. Myös talsiminen vailla päämäärää on upeaa. Aurinko ja lämpö tekee oloni järkyttävän onnelliseksi.


KUUSI ÄRSYTTÄVÄÄ ASIAA

1. Mua ärsyttää se, että olen käynyt koko kevään ajan kuntosalilla kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja olen lihonnut siinä ajassa mieltä ylentävät kolme kiloa. Kaikki sanovat, että painonnousu johtuu lihaksista, mutta en nyt tiedä. Peilistä tuijottaa edelleen samanlainen vatsa- ja naamapullero kuin ennenkin. Hauis ei näy vieläkään mihinkään ja ojentajat hölskyy kuten ennenkin. Mutta salilla on ollut mukavaa, se on varmaan tärkeintä sitten se.

2. Mua ärsyttää nykyinen tapa, jolla Facebookissa kommentoidaan statuspäivityksiä, eli se, että jokaiseen päivitykseen tulleeseen kommenttiin voi vastata erikseen. Ennen riitti kommentteja lukiessa, kun klikkasi yhden kerran "Näytä lisää" -painiketta, mutta nykyisin pitäisi klikata jokaisen kommentin kohdalla vastaus auki erikseen, voi jumaliste soikoon oikeesti! Ratkaisu olisi hyvä, jos jokaisen kommentin alla käytäisiin monen viestin pituisia spesifejä keskusteluja, mutta ei, kun yleensä niissä on se yksi tai korkeintaan kolme kommenttia ja kaiken lisäksi jotkut vastaavat kommentteihin uusilla kommenteilla ja jotkut taasen kirjoittavat jokaiseen kommenttiin erillisen vastauksen, jolloin koko viestiketjusta muodostuu maailman epäloogisin ja sekavin. Odotan innolla sitä päivää, kun kommentointia uudistetaan vielä niin, että kommentteihin tulleisiin vastauksiinkin voi vastata jälleen erillisillä vastauksilla ja niihin taas uusilla. Voi sitä onnenpäivää! Piirsin kaavion, miltä statuspäivityksen kommenttikenttä silloin näyttäisi. 

3. Mua ärsyttää se, miltä Voldemort näyttää Harry Potter -elokuvissa. Voldemort ei ole kerta kaikkiaan tarpeeksi pelottavan näköinen! Voldemortinhan pitäisi olla NIIIIN pelottava, ettei hänen nimeään saa edes lausua ääneen, mutta sitten hän onkin brittienglantia monkertava mies, joka näyttää siltä, miltä nyt kalpeaksi lättänenäksi maskeerattu näyttelijä näyttää, eli ihan tylsältä. Voldemort olisi tuhat kertaa pelottavampi, jos hänellä olisi aina huppu naamallaan eikä hänen kasvojaan näytettäisi koskaan.

Voldemort olisi paljon pelottavampi myös silloin, jos hän näyttäisi esimerkiksi tältä:

4. Mua ärsyttää se, etten jumalauta meinaa päästä huvipuistolaitteen kyytiin! Mä en ole vielä huomannut itsessäni mitään suurempia ikääntymisen merkkejä, en ainakaan fyysisessä kunnossani. Joskus lonkka on kipeä, mutta jaksan valvoa pitkään ja juosta 1500 metriä paljon nopeammin kuin yläasteen liikuntatunnilla. Mutta se huvipuistolaite voihan saatana. Olin juhannuksena Gröna Lundissa ja siellä vuoristoradassa nimeltä Insane. Kyseessä on sama laite kuin Linnanmäen Kirnu, joskin Insane on pidempi. Noh. Insanen ja Kirnun istuimet ovat verrattain ylhäällä, eli lyhyen ihmisen täytyy ponnistaa päästäkseen kyytiin. Ja minähän en meinannut Gröna Lundissa päästä Insanen kyytiin mitenkään! Yritin nostaa itseäni, hypin, pompin, puuskutin, ja lopulta useiden yritysten jälkeen onnistuin pääsemään kyytiin. Ei vittu. Jonossa olevat ihmiset tuijottivat, mikä teki olostani entistäkin ahdistuneemman ja surkean. Voisin syyttää tästä ongelmasta lyhyyttäni, mutta en kuitenkaan voi, koska olen ennen pystynyt nousemaan kyytiin ongelmitta ja vasta viimeisen parin vuoden aikana tästä on kehkeytynyt ongelma. Olen niin ahdistunut, etten uskalla enää mennä Insaneen ja Kirnuun, mikä on suhteellisen harmillista, koska ne ovat lempilaitteitani.

5. Mua ärsyttää se, että ihmiset eivät enää nykyisin katso valokuvissa suoraan kameraan ( = silmiin) vaan silmien viereen. Kuvista puuttuu jotain, mitä niissä on ennen ollut.

6. Mua ärsyttää se, että olen nykyisin aivan yltiöpäisen surkea piirtämään! Ala-asteen kuvistunneilla kaikki kerääntyivät pulpettini taakse ihailemaan, miten joku pystyykään piirtämään niin hienoja poneja ja muita eläimiä. Vielä lukiossa kuvisnumeroni oli 9. Sitten tapahtui jotain, ja yhtenä päivänä en enää osannutkaan piirtää. Sama on tapahtunut tikanheitossa: olin ennen sukujuhlien tikkakisoissa lähes poikkeuksetta mukana kärkikahinoissa, mutta nykyisin en viitsi enää edes ottaa osaa tikkakisoihin, koska en meinaa osua edes tauluun. Saatan heittää tikan maahan tai kattoon, jos yritän osua seinään, ja se on jo aika masentavaa. Yritän ajatella positiivisella tavalla, että olen ajan myötä tullut paremmaksi monissa asioissa ja siksi mun on täytynyt vastaavasti huonontua joissain toisissa asioissa. Pakko sen on olla niin.

Piirsin tämän hirviön pari kuukautta sitten, ja tämä oli lähestulkoon parasta, mihin pystyin. Olisin nauranut tällaiselle piirustukselle 11-vuotiaana.

Piirsin myös Timonin ja Pumban mallista. Kymmenen vuotta sitten olisin osannut piirtää heidät hienommin myös ilman mallia....

Huomatkaa, kuinka hienosti olen hyödyntänyt koko piirustusalueen!


Ei siinä mitään. Ihanaa aurinkoista kesäpäivää kaikille! <3