Moi! Jotkut, joita on kiinnostanut elämäni täällä
Torontossa, saattavat muistaa, että mulla on ollut ongelmia netin kanssa
kotona. Langaton verkko ei ole toiminut läppärissä (pädissä ja kännyssä toimii
kyllä), mutta olen saanut läppärin yhdistettyä nettiin piuhalla, joka sijaitsee
eri kerroksessa kuin mun huone. No nyt tuo piuhasysteemikään ei enää jostain
luojaties mistä syystä toimi, joten en ole tehnyt läppärillä kotona oikein
mitään, mikä on vaikuttanut myös blogin kirjoittamiseen. Kylläpä syö muuten
naista tuollainen netin kanssa rimpuileminen, niin rasittavaa ettei sanotuksi
saa.
Mulla menee Torontossa edelleen hyvin, odotan kesäisiä säitä
todella kovin, joskin jo tämän viikon maanantaina 20 asteen raja taisi ylittyä
ja ihmiset kävelivät shortseissa ja mulla paloi nenä. Mulla on sellainen
ongelma, että olen polttanut nenäni todella pahasti Thaimaassa saariretkellä
vuonna 2012 ja sen jälkeen nenä ei ole kestänyt kesäaurinkoa oikeastaan
ollenkaan vaan se kärvähtää pienimmästäkin auringonpilkahduksesta. En oikein
tiedä mikä voisi olla ratkaisuna tähän, ei ehkä mikään? Uusi nenä varmaan vaan?
Mulla ei ollut maanantaina aurinkorasvaa mukana, joten jouduin kävelemään
ulkona käsi nenän edessä, mutta siitäkin huolimatta se ehti palaa jossain välissä. Kyllä syö muuten naista tällainenkin…
Koska mä olen ehtinyt ja ehdin kokea Torontossa kylmän
talven ja kuuman kesän, voisi luulla että mulla olisi Suomesta mukana
kokonainen vaatehuoneellinen vaatteita kymmenistä kesämekoista villapaitoihin
ja talvisaappaista kesähattuihin. Näin ei kuitenkaan ole, koska en saanut
kokonaista vaatehuonetta tungettua Icelandairin lentokoneeseen. Siksi voisi
luulla, että tällainen 6587 vaatteen onnekas omistaja parkuisi täällä kaiket
aamut turhan niukkaa vaatevarastoaan ja ostelisi paljon uusia vaatteita. Mähän
olen ollut aina aikamoinen vaatehamstraaja ja olen myös valitettavasti aina
ajatellut, että määrä korvaa laadun. Voin myöntää, että kun mä olin nuorempi,
siinä noin 13–26-vuotias, mä saatoin ostaa toisinaan jopa kahdet samanlaiset
housut tai kengät Hennesistä, koska ajattelin että kun ensimmäiset hajoavat niin
otan toiset käyttöön, sehän tulee joka tapauksessa halvemmaksi kuin yksien
kalliiden housujen ostaminen. Mulla on ollut niin paljon vaatteita, että olen
kerran poistunut vaatekaupasta surullisena, kun yhdestä ihanasta kesähameesta
ei ollut oikeaa kokoa, ja kotona huomannut että hitto mullahan on jo samanlainen
hame, joka on ostettu edelliskesänä…………. Mä olen aina rakastanut sitä tunnetta,
kun pidän uutta vaatetta päällä, mutta totta puhuen se uutuudenviehätys on
kestänyt useimpien vaatteiden kohdalla korkeintaan muutaman päivän.
Viimeisten vuosien aikana ajatusmaailmani on sentään vähän
alkanut muuttua ja myös tämä Toronton-matka on avannut silmiäni. Kun puolen
vuoden elämä piti pakata yhteen matkalaukkuun, joutui tosissaan pohtimaan, mitä
matkalle mukaansa tarvitsee ja mitä ei. Vaatteita valitessani huomasin, että
joukosta erottuivat heti ne ykkösvaatteet, jotka halusin ehdottomasti mukaan.
Nämä samat vaatteet olivat sellaisia, joita käytin myös Suomessa paljon. Sitten
oli kasoittain sellaisia vaatteita, joille en antanut edes mahdollisuutta koska tiesin, etten tulisi niitä hetkeäkään kaipaamaan. Ja niinhän se on
mennyt. Voin nöyrän ylpeänä sanoa, että olen tullut täällä Torontossa aivan helkkarin
hyvin toimeen sillä mitä mulla on enkä totta puhuen edes muista, mitä vaatteita
mulla on Suomessa. Tai ainakaan muistele.
Mä sain viimeinkin maaliskuun alussa maailman ihanimman
ullakkohuoneen, jossa mua eivät odottaneet kuin lähinnä sänky, matto, keinutuoli,
sohva ja pöytä. Ja ai vitsi miten kivalta tuntuikaan päästä niin tilavaan ja
tyhjään huoneeseen, jossa ei ollut turhaa tavaraa. Muhun iski joulukuussa totaalinen
ahdistus, kun yritin etsiä porukoiden luota järkeviä esineitä Torontoon mukaan
ja en meinannut löytää melkein mitään siitä tavaroiden sekasorrosta. Mun vanhassa
huoneessa ovat edelleen mun 8-vuotiaana säästämäni barbejen irralliset ruumiinosat,
kuivuneet kynsilakat ja kynät, turhat lelut, sata lukiokirjaa ja lukiovihkoa, joku
ikivanha kellopeli josta puuttuu monta osaa, lehtiä, kirjoja, papereita,
kirjoja, lehtiä, kirjoja, papereita, vanhoja hiuskoristeita, lapsuusajan
meikkejä sekä kirjoja, lehtiä ja papereita. Ja vaatteita. Lupasin äidille joulukuussa, että
käyn koko talon läpi sitten kun tulen takaisin.
Paikallisen Juku-kissan mielestä elämässä esineitä tärkeämpiä ovat ruoka ja seurassa oleminen. Se kuulostaa minusta just hyvältä.
