Helsingissä kimppakämpässä

Mä muutin runsaat kolme viikkoa sitten Helsinkiin. Täällä asuminen on tuntunut oikeastaan oikein piristävältä. Salossa (Turussakin) jo pitkään kokemani tylsyys ja vittuuntuneisuus on tiessään, ja tilalle on tullut hauska, innostunut, juureton, vinksahtanut ja sekava olo. Oon vielä vähän ulapalla kaikesta, etenkin joukkoliikenteestä. Oon odottanut bussia väärällä pysäkillä, mennyt väärään ratikkaan (enkä todellakaan aio sanoa spora) ja jäänyt kaksi kertaa väärällä pysäkillä pois. Helsingin kaupunginosiakaan en tunnista vielä ollenkaan. Kun kuulen jonkun puhuvan jostain kaupunginosasta, vaikka Malminkartanosta, en osaa luultavasti edes kertoa, sijaitseeko se Helsingissä, Espoossa vai Vantaalla. Mutta tiedän, että kämpän läheltä sijaitsevalta bussipysäkiltä menee jokainen bussi numerosta riippumatta Kamppiin, ja sen tietäminen auttaa jo paljon.

En osaisi vielä kutsua itseäni helsinkiläiseksi tai paikalliseksi, se tuntuisi oudolta. Toistaiseksi oon käyttäytynyt hyvin turistimaisesti, kierrellyt ja ihmetellyt uusia kauppoja ja ravintoloita, joita kulmien takaa paljastuu. Aina kun näen metron saapuvan asemalle, mun päässä alkaa soida Freestyler.

Kamppiin menevistä busseista kertoivat mulle mun kämppikset. Heitä on kaksi. Tyty ja poju. Around my age. Eivät ole pariskunta. Tytyllä on myös koira. Meillä on kaikilla omat huoneet, minkä lisäksi täällä on yhteinen olohuone, keittiö ja vessa. Tämä sijaitsee kahden kilometrin päässä Kampista.

Mä sain tietää tämän asunnon olemassaolosta elokuussa Toronto-lomallani. Olin kirjoittanut kämpänhakuilmoituksen Helsingin vuokra-asunnot -ryhmään. Olin jo saanut joitakin yhteydenottoja, mutta mikään ei ollut johtanut sen pidemmälle. Eräänä aamuna sain viestiä tulevalta kämppikseltäni, joka kutsui mut katsomaan asuntoa muiden kandidaattien kanssa. En päässyt paikalle, mutta järjestimme videotreffit seuraavaan aamuun. Aloin olla epätoivoinen, koska elokuu oli vilkkautensa takia maailman surkein kämpänhakukuukausi ja mä vielä koko kuukauden kätevästi 6000 kilometrin päässä asiaa hoitamassa. Kun seuraavana päivänä tuli viestiä, jossa kämppikset kertoivat pitäneensä MINUA sopivimpana kämpänjakajana, jouduin lukemaan viestin uudestaan kymmenen kertaa ja sain hädin tuskin sormien tärinältä vastattua siihen. Se oli ihana päivä.

Mulle kimppakämpässä asuminen ei ole vain keino säästää rahaa. Kun mä hain Torontosta asuntoa pari vuotta sitten, halusin ehdottomasti asua jonkun kanssa, jotta en olisi niin yksin uudessa kaupungissa. Kimppakämpässä asuessa tilaakin on enemmän kuin yksiössä, mutta vuokra on halvempi. Asuin Turussa kahdeksan vuotta yksiössä, jossa en pystynyt viettämään pitkiä aikoja. Jo tunnin hengailun jälkeen oli päästävä ulos ennen kuin kuristun seinien väliin.

Nyt mulla on oma huone, mutta mulla on myös keittiö, jossa on tiskikone, mulla on pesukone, huonekaluja, kirjoja, lautapelejä, dvd-leffoja ja parveke. Mulla on olohuone, jossa on huonekasveja, valoketjuja ja televisio, jonka äänen kämppis on virittänyt tulemaan stereoista, ja ihmisiä joiden kanssa katsoa siitä paskoja ohjelmia. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on KOIRA, joka tulee ovelle vastaan, kun saavun kotiin! Tai kämppiksenhän se on, mutta musta on tullut sen kanssa jo hyvä ystävä.

Toki kimppakämpässä asumisessa on huonot puolensa. Yhtä herramaisesti ja vapaasti ei voi elellä kuin yksiössä, ja monista asioista on hyvä ilmoittaa kämppiksille etukäteen. Jotkut kaverit ovat sanoneet, etteivät ehkä pystyisi tähän, koska eivät voisi röhnöttää alasti sohvalla maha pystyssä tai uskaltaisi käydä vessassa. No mun mielestä asiat on pitkälti kiinni kämppiksistä ja siitä, kuinka rennosti heidän kanssaan pystyy olemaan ja asioista puhumaan. Torontossa mulla meni kerran vatsa totaalisen sekaisin vuokraemännän valmistaman chili-illallisen vuoksi, mutta se ei ollut kiusallista ollenkaan vaan oikeastaan vain helvetin hauska juttu, kun siitä sellaisen kämppisten kanssa teki. Mä oon kuullut paljon kauhutarinoita omituisista kämppiksistä, esimerkiksi tytöstä, joka vietti pitkiä aikoja vessassa rukoilemassa. Oon myös tavannut kämppää etsiessäni tiukkapipoja, joille esimerkiksi kylävieraat eivät olisi ok, ja sehän nyt olisi ihan perseestä.

Että kyllä mä täällä oikein hyvin viihdyn!