Hiusvärihistoria ja sen kolme pääpaskiaista

Terveiset Salosta! Tulin kotikonnuille hakemaan lisää tavaroita pääkaupunkiin. Samalla reissulla olen syönyt äidin leipomia suklaaruutuja (söin jo kaikki enkä pysty lopettamaan, pengoin jo pakastimen lokerot jos olisi ollut lisää) ja soittanut parasta ystävääni pianoa - ja mikä kivointa, istunut pöytäkoneella ja katsellut vanhoja valokuvia!

Mä oon aina pitänyt itseäni sellaisena melko tasaisena ihmisenä. Harvemmin vaihdan mieltymyksiäni tai mielipiteitäni oikein mistään, en kyllästy lähes mihinkään enkä ole sillä tavalla ailahtelevainen tai kokeilevainen luonne. Mutta, maailmaani kuuluu yksi osa-alue, jonka saralla oon ollut pitkään täysin mahdoton: oon testaillut, venkslaillut, innostunut, kyllästynyt, oon liioitellut, sekoillut, dramatisoinut ja traumatisoitunut. Osa-alue, josta puhun, on hiukset.

Luonnollinen hiustenvärini on tummanruskea. Sen lisäksi päässä on käynyt mustaa, punaista, värinpoisto-oranssia, harmaata, keltaista, valkoista, violettia, turkoosiakin. Ensimmäisen kerran värjäsin tukan viidennellä luokalla, silloin punertavaksi hennalla. 19-vuotiaana tuli testattua vaikka mitä tyylejä, kun lahjakas kaverini oli valmistumassa kampaajaksi ja taiteili oppilaskampaamossa halvoin hinnoin.

Paras on ehdottomasti luonnollinen värini, joka mulla olikin päässä juuri parin vuoden ajan. Värjäsin sen kuitenkin kesällä vaaleaksi, koska olen ensinnäkin mahdoton ja toisekseen mulla oli jo paljon yksittäisiä harmaita, jotka paistoivat tumman tukan seasta kilometrin päähän ja joita nypin aamuisin peilin edessä ahdistuneena. Mun suvussa monet ovat alkaneet harmaantua aikaisin, jopa parikymppisinä. Mummollani oli vitivalkoiset hiukset. Äidilläkin jo pitkälti olisi, jos ei värjäisi niitä. Mies, kiinnostuitko? Täältä olisi meinaan verrattomat geenit luvassa mun kanssa lisääntyvälle. ;D

Tänä vuonna hiuksia värjäillessä oon miettinyt paljon, mikä hiustenväri kullekin ihmiselle parhaiten sopii ja mikä sen loppupeleissä määrittää. En ole päässyt mihinkään lopputulokseen. Toki luonnon määräämä on yleensä sopivin, mutta esimerkiksi entisen työkaverini, luonnostaan vaalean Minnan hiuksissa pikimusta näytti hemaisevalta. En ymmärrä, miten. Toisaalta olen myös usein mieltänyt sopivimmaksi sen värin, joka henkilöllä on ollut päässä silloin kun olen häneen tutustunut. Torontossa muhun kesällä tutustuneet mielsivät mut blondiksi, kun taas vanhat kaverini sanoivat hiusteni näyttävän siltä kuin kesäaurinko olisi kärventänyt ne vaaleiksi.

Kaksi viikkoa sitten värjäsin hiukset punaisiksi. Ne ovat IHANAT, ja vihaan niitä yli kaiken. Mun hiusvärihistoriaan kuuluu kolme ns. pääpaskiaista, joihin olen kerta kerran jälkeen päättänyt olla palaamatta koskaan takaisin, ja aina palannut. Nyt kirjoitan tänne blogiin muistutukseksi, kuinka hirveitä ne ovat. Voin sitten käydä täältä lukemassa, kun seuraavan kerran harkitsen paluuta.


1. MUSTA

Ensimmäinen pääpaskiainen on musta. Se on petollinen ja kamala väri. Mitä useammin tukkaansa sitä levittelee, sitä voimakkaammin se sinne syöpyy eikä lähde ikinä pois.

Feikkimusta näyttää harvoin hyvältä. Paitsi Minnalla ja ehkä yhden ylä- ja alaluomensa eyelinerilla rajanneen angstilukiolaisen korvien välissä, tosin hänkin sai usein kuulla näyttävänsä gootilta tai saatananpalvojalta, vaikka ei olisi halunnut näyttää.

Älä enää ikinä värjää hiuksia mustiksi!

2. BLONDI

Blondi on toinen paskiainen, mustaakin pahempi lähettiläs suoraan syvimmästä manalasta! Kovin kenkku se on ainakin tummapiirteiselle henkilölle, jolla puskee juurikasvu päästä kaksi päivää värjäämisen jälkeen. Tuttavien kommentteja siitä, miten näytin tummahiuksisena luonnollisemmalta, sekä arvostaa että harmittelee samaan aikaan.

Lisäksi hiukset taittavat väkisin kusenkeltaiseen. Taittavat, vaikka kuinka läträisi kalliilla hopeashampoolla, joka maalaa kädet ja niskan violetiksi ja jonka täytyy antaa vaikuttaa hiuksissa niin tuskallisen pitkään, että uni meinaa tulla kesken kaiken. Lopulta tukka on aivan hajalla ja sen omistaja myös.

Älä enää ikinä mene blondiksi!

3. PUNAINEN

Kolmas paskiainen on ihana punainen, mun lemppari, joka vasta järkyttävä onkin!

Punaista väriä on tukassa aina joko liikaa tai liian vähän. Kampaajalta lähtiessä tuntuu kuin päässä olisi edelleen paksu värikypärä, josta olisi huuhdeltu vain puolet pois. Sitten se kaikki purkautuu seuraavalla kerralla hiuksia pestessä ja haalistuu. Hiuksia ei siis huvita pestä enää ollenkaan.

Tukkaa on uudelleenvärjättävä tehokkailla suoraväreillä, joita ei löydä mistään, koska niitä myyvät Suomessa ainoastaan kolme hypermarkettia, muutama kampaamo ja yksi goottiliike Siilinjärvellä.

En unohda ikinä sitä kertaa, kun kävin yleisessä suihkussa punatukkaisena ja hiusväri valui vartaloani pitkin kuin veri kauhuelokuvissa. Voitte arvata, että kaikki tuijottivat, ja mun olisi tehnyt mieli painua potemaan häpeääni punaisen värin mukana lattiakaivoon. Ei siis enää ikimaailmassa yleisiä suihkuja punapäänä.

Eikä enää ikimaailmassa punaisia hiuksiakaan!