tiistai 15. toukokuuta 2018

Dream of Balifornication

Hello hello, it's Anna again! Mitäs kuuluu? Mulle ihan hyvää. Rakastan tätä aurinkoista ja lämmintä ilmaa, mikä ei varmaan ollut yllätys mut tunteville.

Viime kuussa tosin koin vielä kymmenen kertaa paahtavammat olosuhteet, kun kävin viettämässä talvilomani Indonesian Balilla. Nyt ajattelin vähän kertoa tuosta kivasta matkasta.








Syy siihen, miksi valitsimme kohteeksi juuri Balin, oli yksinkertaisesti hinta. Matka maksoi kaikkinensa (lento+hotellit) 600 euroa henkilöltä, mikä on mielestäni ihan siedettävä hinta kohteesta, joka sijaitsee melkein Australiassa. Matkakohteen valinta on mulle yleensäkin aivan täyttä kolikkopeliä, vaihtelen Momondossa hakuehtoja ja valitsen jonkun hinta-laatusuhteeltaan hyvän vaihtoehdon, joka sattuu eteen.

Ennen matkaa meillä oli vaikeuksia päättää, mistä ottaisimme hotellin. Aikaa koko saaren kiertämiseen ei harmillisesti ollut. Olin kuullut, että Kuta Beachille, aussien bilehelvettiin, ei kannata majoittua. Pitkän tutkiskelun jälkeen päädyimme ottamaan hotellin Kutan reunalla sijaitsevalta Seminyak-nimiseltä alueelta, joka oli Kutaa rauhallisempi mutta kuitenkin eläväinen.

Seminyakin lisäksi varasimme hotellin pariksi päiväksi sisämaassa sijaitsevasta Ubud-kylästä, joka oli vehreä ja viidakkomainen. Yhden päivän vietimme myös Nusa Lembongan -nimisellä saarella Balin edustalla. Kävimme myös uteliaisuudesta tsekkaamassa Kuta Beachin yön, joka oli kuin olikin melko järkyttävä.


Seminyak Beach


Kun astuimme ulos Balin Denpasarin lentokentän ovista, meitä vastassa oli lehmänhenkäystä muistuttava, julmetunmoinen kuumuus-kosteus-kombo. Sen lisäksi vastassa oli valtava ja meluisa, kymmenien ellei jopa satojen taksimiesten muodostama muuri.

TAXI MADAM
TAXI TAXI
WHERE DO YOU WANNA GO
GOOD PRICE MADAM
TAXI

!!!!

Kiersimme muurin, koska olimme lukeneet etukäteen eräästä luotettavammasta taksifirmasta, jonka tiskille yritimme kävellä. Miehet kuitenkin seurasivat. Se osoittautui loppupeleissä hyväksi myyntikikaksi. Alkoi nimittäin ärsyttää koko kentällä oleminen niin kerpeleesti, että päädyimme lopulta ottamaan miehistä yhden, jotta pääsimme vain nopeasti hittoon sieltä.

Taksissa mua alkoi kuitenkin harmittaa vielä vähän lisää. Taksimies ei nimittäin puhunut mulle sanaakaan. Puhui kyllä, mutta ei mulle. Mä olin Balilla mun miespuolisen kaverin kanssa, ja taksikuski kohdisti jok'ikisen kysymyksensä ja asiansa hänelle.

Where are you from, sir?
It's cold in Finland yeah sir?
What are you gonna do in Bali, sir?

Mä vastasin pariin kysymykseen, mutta taksimies lähinnä sivuutti mun vastaukset ja jatkoi sir-kysymyksiään, olihan matkanjohtaja tietysti mies. Sinänsä ironista, koska se olin minä joka meidän koko matkan oli varannut. Siinä taksin takapenkillä istuessani opin sitten taas kerran arvostamaan armasta synnyinmaatani vähän lisää. Eivät asiat Suomessakaan hienosti ole, mutta tuntuu oudolta huomata, kuinka kaukana perässä muualla laahataan.

Kaiken kaikkiaan Balin-reissu oli kuitenkin aivan ihana, vaikka pientä märmätyksen aihetta välillä ilmaantuikin.




SEMINYAK

Seminyak oli hyvä valinta tukikohdaksi. Meidän hotelli sijaitsi ihan Seminyakin sydämessä, ja hotellin ulko-ovista astui suoraan basaariin. Parasta Seminyakissa olivat auringonlaskut, joita koko Seminyakin väki, niin paikalliset kuin turistit, kerääntyivät Seminyak Beachille katsomaan. En ole koskaan nähnyt niin paljon ihmisiä rannalla.


Skootterit parkissa






Niin kovat aallot ettei kukaan halua uida. Paitsi koira.




Ihana La Favela -baari Seminyakissa:









UBUD

Ubudista tykkäsin ehkä vielä enemmän kuin Seminyakista. Ubud tosiaan sijaitsi sisämaassa, joten siellä ei ollut merta ollenkaan, mutta riisipeltoja, temppeleitä ja viidakkoja oli. Myös meidän hotelli oli aikamoinen kokemus.




Meidän Ubudin hotelli Ani's Villas sijaitsi rotkossa, pienen joen yläpuolella lähellä Ubudin keskustaa. En ole koskaan ollut yhtä vehreässä hotellissa. Kaikenlaista herhiläistä ja jättisudenkorentoa lenteli vastaan, kuin sademetsään olisi joutunut. Hotelli maksoi 22 euroa/yö eli 11 euroa naamalta.



Tää kissa sähisi mulle ja meinasi hyökätä kimppuun, kun otin kuvan




Hotelli oli päivällä ihana. Yö oli sitten taas yhtä selviytymistaistelua. Ulkoa kantautuva räkätys, sähinä, räksytys ja kaiken maailman ulvonta sekä muut viidakon äänet olivat niin kovia, etten saanut unta. Selailin Facebookia sängyssä hyttysverkon sisällä ja yritin olla ajattelematta sängyn ulkopuolella olevaa maailmaa. Huoneen seinässä oli tuuletusreikiä, joiden kautta gekot kävelivät sisään ja ulos, ja olin myös nähnyt päivällä huoneen katossa ison hämähäkin. Jossain vaiheessa jouduin käymään vessassa. Pidin silmät puoliksi kiinni enkä katsonut nurkkiin. Loppupeleissähän siellä olisi voinut olla melkein mitä tahansa kämmenen kokoista. Kylläpä oli koettelemus helsinkiläismuijalle. Nukahdin lopulta joskus vähän ennen viittä.


Rice field walk




Kävimme myös Ubudin apinametsässä. Kyseessä on apinoille pyhitetty metsä, josta ne saisivat poistuakin, mutta mikäs niillä siellä on ollessa. Mulla oli laukku mukana, jossa oli mun passi ja lompakko. Heitin laukun kangaskassiin ja sidoin kangaskassin kireästi kiinni ranteeseen. Olisi meinaan voinut muutama kyynel tulla, jos mun passi olisi päätynyt apinan mukana johonkin palmunlatvaan.








Vielä pari kuvaa Nusa Lembongan -saarelta, rauhan tyyssijasta:





Ja Kuta Beachin yö, rauhattomuuden tyyssija:




Turismi on Balille elintärkeä elinkeino, ja sen huomaa Balilla kulkiessaan. Balilaiset ovat todella kohteliaita ja pitävät turisteja kuin kukkia kämmenellä. Mullekin availivat jatkuvasti ovia, tervehtivät ja saivat tuntemaan oloni kuningattareksi. Good evening madam! Minä, jolla oli läpyttimet jalassa ja aurinkorasvaa pitkin naamaa.

Balin-matka oli siis ratkiriemukas, ja lähtisin heti takaisin, jos rahaa löytyisi. Persekään ei kyllä ihan heti kestäisi sitä lentomatkaa uudestaan. Balin-reissu taisikin olla viimeinen, jonka tein alle kolmekymppisenä. Täytän nimittäin kolmekymmentä alle kolmen viikon päästä.

Ja siis PERKELE: ilmeisesti sen myös huomaa päältäpäin! Nimittäin tuo ahdistava MADAM-sana - mistä se on yhtäkkiä tullut?? Mua puhutellaan ulkomailla nykyisin ihan poikkeuksetta sanalla madam. Määm! Näin kävi Balilla ja on käynyt viimeisen vuoden aikana myös Pariisissa, Ateenassa ja Brysselissä. Olen siis rouva.

Muistaakseni olin vielä pari vuotta sitten Torontossa aina miss, neiti. Sen jälkeen vain on tapahtunut jotain. Matkustin mihin vain, niin joka paikassa olen yhtäkkiä määm, ihan sama olenko jonkun kanssa vai yksin. Määm-sana tuo mulle ensimmäisenä mieleen 55-vuotiaan naisen, joka käyttää Chanel vitosta.

Noh. Yritän ajatella positiivisesti, että mua ei nähdä enää teinityttönä, vaan naisellisena, itsenäisenä ja kypsänä naisena, mitä ehdottomasti olenkin.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Mikä minua vitutti tänään: puhelimen käytöstä bussissa huomauttanut mies

Istuin aamupäivällä bussissa puoli tuntia. Mua vastapäätä istui mies, joka katsoi mua välillä ärsyyntyneesti. Lopulta mies kallistui mua kohti ja siinä polviinsa nojatessaan lausui näin:

"Anteeksi neiti, mutta mun on ihan pakko kysyä, että oletko sä jossain somaattisessa puhelinpsykoosissa, koska sä et ole tän matkan aikana tehnyt mitään muuta kuin räplännyt sitä sun puhelintas??"

Vastasin miehen olevan oikeassa. "Joo kyllä, olen somaattisessa puhelinpsykoosissa."

Mies ärsyyntyi entisestään ja totesi mun riippuvuuden olevan vakava tila. Jotain muutakin harmituksissaan selitti tästä vallitsevasta rappiollisesta älypuhelinkulttuurista. Lopuksi toivotti mulle hyvää äitienpäivää ja poistui.

Ensiksi, en ole äiti. Toiseksi, en ymmärrä mitä mun olisi sitten pitänyt bussissa tehdä. Tuijottaa omia kenkiä, tai maisemia, jotka olen nähnyt 70 kertaa?



En jaksanut edes alkaa selittää miehelle, että olin puhelimellani oppimisympäristö Moodlessa. Luin yhteenvetoa, jonka verkkokurssin opettaja oli koonnut viimeisestä viikkotehtävästä.

Toisin sanoen opiskelin. Ilmeisesti olisin kuitenkin tehnyt sen uskottavammin ja kaikin puolin paremmin, jos olisin tulostanut yhteenvedon paperille, tuonut sen mukanani bussiin ja tehnyt siinä lukiessani vaikka alleviivauksia.

Miehen maailmassa taisin olla tyhjänpäiväinen muija, joka oli uppoutunut niin syvälle ihanaan sosiaaliseen mediaansa, ettei edes tajunnut huomioida ympäröivää maailmaansa enää ollenkaan. Sitäkin osaan olla, mutta älypuhelinta voi käyttää muuhunkin. Sillä voi ladata bussista otetun selfien Instaan ja odottaa tykkäyksiä, mutta sillä voi myös lukea romaania, opiskella, tehdä töitä, katsoa dokumenttia, lukea uutisia ja kolumneja, kommentoida sisältöjä ja tuottaa niitä itsekin.



Suhtaudun itsekin nuivasti sosiaalisissa tilanteissa puhelimia käyttäviin ihmisiin ja pidän monia älypuhelimen tuomia vaikutuksia huonoina, lukutaidon ja keskittymiskyvyn heikkenemistä varsinkin. Mutta kylläpä rasittaa tällainen kulttuuri, jossa älypuhelin on lähtökohtaisesti iivöl ja sitä työmatkalla käyttävä henkilö vakavan riippuvuuden uhri. Ihmiset ovat lukeneet ennenkin kirjoja ja lehtiä, olleet samalla tavalla "poissaolevia" bussissa, kotona ja puistossa. Poissaolevuus on kuitenkin hyväksytympää kirjan kuin puhelimen kanssa.

Älypuhelin on tietysti ulkopuolisille kirjaa etäisempi härveli, koska ulkopuoliset eivät tiedä mitä älypuhelimella tehdään. Kirjan kannesta voi nähdä, mitä toinen lukee, mutta bussissa älypuhelinta toljottava tyttö voi yhtä hyvin lukea Sinuhea kuin lähetellä hävyttömiä viestejä Alastonsuomessa. Tai tehdä vaikka molempia samaan aikaan.



Älypuhelin on verrattoman kätevä laite, joka mahdollistaa lukemisen missä vain. Mun päivittäinen työmatka kestää puoli tuntia, enkä todennäköisesti jaksaisi lukea bussissa kirjaa tai lehteä, ne kun eivät edes mahtuisi laukkuun. Rakas puhelimeni taasen kulkee aina mukana. Käytän lähes kaikki työmatkat ja ruokatauot hyödyksi opiskelemalla tai lukemalla uutisia. Se tapahtuu kuin huomaamattani. Joskus iltaisin kotiin tullessani näen keittiönpöydällä Hesarin ja poden huonoa omaatuntoa, kun en ole taaskaan koskenut siihen aamulla. Illalla sitä selatessani kuitenkin huomaan, että mähän olen lukenut artikkeleista päivän aikana vaikka kuinka monta. Damn!

Tarkemmin ajatellen voin siis todeta lukevani nykyisin paljon enemmän uutisia kuin ennen älypuhelimen ostamista. Tiedän myös joidenkin mun kavereiden hotkivan kirjoja nopeampaan tahtiin, kun voi vain hypätä kirjasta seuraavaan kulkematta kirjaston kautta.



Ennen oli kirja. Nykyisin kirjalla on paljon hyviä kilpailijoita. On hiton laadukkaita sarjoja, elokuvia, podcasteja, videoita ja blogeja. Voin oppia tekemään mansikka-piimä-sitruunakakkua hakemalla ohjeet keittokirjasta, katsomalla netistä opetusvideoita tai lukemalla reseptin jonkun kajaanilaisen perheenäidin blogista. Kaikissa tapauksissa opin.

Haluaisin siis vain sanoa bussimiehelle, että maailma muuttuu halusi tai ei. Siihen ei bussimärmätykset tuntemattomalle muijalle auta.


Somaattisesta puhelinpsykoosista kärsivä älypuhelimen vanki