Leoko-Eleiko: 2024

Olipa kerran Anna, joka halusi varata padelvuoron. Hän ajatteli varaamisen hoituvan kahdessa minuutissa. Mutta ei. Varaamista varten pitikin ladata sovellus ja sovellukseen luoda käyttäjätunnus. Vuoro tuli myös maksaa sovelluksessa. Voi plaah, sanoi Anna.

Olipa kerran Anna, joka halusi katsoa Yle Areenaa. Hän avasi television ja kuvitteli Areenan avautuvan normaalisti kuten juuri edellispäivänä. Mutta ei. Areenaan pitikin luoda käyttäjätunnus, nyt ihan yhtäkkiä tuona yhtenä kauniina päivänä. Muuten ei Areenaan ollut enää menemistä. Voi plaaah, sanoi Anna.

Olipa kerran Anna, joka halusi kokeilla kotiin kuljetettua ruokalaatikkoa. Anna kuvitteli tilaavansa laatikon kertatilauksena. Mutta ei. Palveluun piti rekisteröityä, ja ensimmäisestä tilauksesta pärähtikin automaattisesti käyntiin kestotilaus. Laatikko saapuisi joka viikko, ellei sitä kävisi erikseen perumassa. Kerran Anna unohti kirjautua tililleen ja perua laatikon, joten se saapui päivänä, joka ei olisi yhtään sopinut, vieden samalla pankkitililtä yli 60 euroa. Voi plaaaaah, sanoi Anna.

Ruokalaatikosta on aikaa puolitoista vuotta, padelista ja Yle Areenasta muutama viikko.

Sitä vain Anna joskus pohti, että milloin maailmasta tuli tällainen, että joka asiaan tarvitsi käyttäjätunnuksen, salasanan ja sovelluksen? Hän ei olisi jaksanut ladata enää yhtäkään uutta sovellusta, luoda enää yhtäkään uutta tunnusta ja keksiä enää yhtäkään uutta salasanaa, jossa oli vähintään 13 merkkiä, numero ja iso kirjain.

Toki Anna ymmärsi sovellusten olevan käteviä aktiivisille vakiasiakkaille. Mutta Anna ei tehnyt oikein mitään elämässään niin usein, että tunnuksista olisi ollut hyötyä. Ehkä jopa päinvastoin: jos hän oli unohtanut salasanansa, hän saattoi lopettaa koko palvelun käytön. Sitä paitsi, Anna ei ollut koskaan ollut vuosijäsentyyppiä, hän oli enemmänkin kertamaksutyyppiä tai korkeintaan kymppikorttityyppiä.

Anna oli ylipäätään vähän vanhanaikainen sielu. Hän meni mieluummin kirjastoon kuin rekisteröityi Bookbeatiin. Hän osti vaatteensa mieluummin kotikaupungin kaupoista ja kirppareilta kuin Asoksen sovelluksesta. Hän osti konserttilipun mieluummin paperiversiona Prisman infotiskiltä kuin kirjautui Ticketmasteriin tunnuksilla, jotka oli unohtanut. Hän luki ravintolassa mieluummin paperista ruokalistaa kuin haki ruokalistan QR-koodilla, katsoi mieluummin televisiota kuin kirjautui Yle Areenaan tai Disneyplussaan ja varasi padelvuoron silloin kun sattui sopimaan ja huvittamaan.

Jotkut kaverit ovat kyselleet, aionko vielä joskus kirjoittaa blogia, kun tämän lukeminen oli kuulemma mukavaa. Kyselyistä on tullut kiva fiilis – ei vain siksi, että mun blogia on kaivattu, vaan on myös ollut kiva huomata, että joidenkin kärsivällisyys täällä somessa riittäisi yhä muuhunkin kuin seitsemän sekunnin pituisten videoiden katsomiseen. Joten täällä mä taas olen, palveluksessanne.

Aloin tänä viikonloppuna muistella kaiholla viime kesän Välimeren risteilyä. Nyt ajattelin siis pyhittää tämän blogikirjoituksen tuolle risteilylle.

Välimeren risteily kesti viikon, ja se lähti Barcelonasta. Laivan reittinä oli Barcelona, Sardinia, Napoli, Rooma, Genova, Marseille, Barcelona. Laivan nimi oli Costa Toscana. Se on valmistunut Turussa vuonna 2021.

Sopivimman risteilyn etsiminen oli erittäin aikaa vievää puuhaa. Välimeren risteilyjä tarjoavat mm. Costa, MSC, Virgin, Norwegian ja Royal Caribbean, ja kaikilla on vieläpä useita laivoja ja reittivaihtoehtoja. Tuhat ja yksi yötä kestäneen selaamisen jälkeen valintamme osui Costa Toscanaan, koska se oli halvempi kuin muut, mutta laiva oli kuitenkin valtavan kokoinen ja uusi. Tykkäsin myös laivan reitistä, esimerkiksi Sardiniassa en ollut koskaan käynyt.

Varasimme risteilyn suoraan Costalta. Risteily maksoi 890 euroa per henkilö. Hinta ei mielestäni ollut paha, koska se sisälsi:

1. majoituksen (= hytin) viikoksi

2. kaikki viikon ateriat laivan ravintoloissa ja

3. merimatkan useaan kaupunkiin kolmeen eri maahan.

Hinnasta pahan teki kuitenkin se, että risteilyn lisäksi piti ostaa lennot Barcelonaan ja hotellit Barcelonasta sekä risteilyä edeltäville että sen jälkeisille päiville.

Koska risteilyyn oli mennyt paljon rahaa enkä ole maailman äveriäin nainen, olin varannut Barcelonasta ensimmäisiksi kahdeksi yöksi lähes halvimman mahdollisen hotellin. Olihan siellä tarkoitus vain tappaa aikaa ennen laivan lähtöä. Aloin katua valintaani heti kun astuin hotelliin. Ensinnäkin meidän huone oli suunnilleen keskimääräisen siivouskomeron kokoinen, ja siinä oli rämisevä kerrossänky. Huoneessa ei ollut ilmastointia, vaikka Barcelonassa oli yölläkin melkein 30 astetta lämmintä (siis ulkona; sisällä varmaan tuo potenssiin kolme). Lisäksi hotelli sijaitsi jossain hevonperseessä, metroaseman lähellä kylläkin. Makoilin hereillä pitkälle yöhön asti märkä pyyhe peittona ja kuuntelin, kun hotellin omistaja huudatti televisiota omassa huoneessaan. Risteilyaamuna tuntui suorastaan paratiisimaisen ihanalta jättää rämänen hotelli taakseen ja lähteä laivalle.

Costa Toscana Barcelonan satamassa

Risteily lähti Barcelonan satamasta, jonne oli keskustasta muutaman minuutin bussimatka. Laivaan oli samantapainen turvatarkastus kuin lentokoneeseen, ja sinne ei saanut viedä mitään omia juomia tai ruokia.

Kun laiva lähti, istuin laivan takaosan Infinity-baarissa, jossa oli porealtaita, join all inclusive- Aperol Spritziä ja katselin taakse jääviä jättimäisiä rahtilaivoja ja Barcelonaa. Siinä hetkessä elämä tuntui hetken ihanammalta kuin ikinä ennen. Kun vielä hetkeä myöhemmin puhelimen netti lopetti toimimisensa, vaivuin ihanaan risteilykuplaan, jossa ulkomaailmaa ei ollut olemassakaan.

Risteilyllä järjestettiin monenlaista ohjelmaa, mm. zumbaa, Voice of the Sea -laulukilpailu, bileitä ja musiikkiesityksiä. Myös bingoa pelattiin, siis ihan sitä samaa kuin ruotsinlaivoilla. Joka päivä hyttiin jaettiin esite, jossa kerrottiin päivän ohjelma ja teema. Yhtenä iltana teemana oli Italia, yhtenä musta, toisena valkoinen, eli ihmisten suositeltiin pukeutuvan teeman mukaisesti. Mä noudatin teemaa aina jos sattui olemaan sopivat vaatteet mukana, ja oli hauska nähdä, että lähes kaikki muutkin laivalla tekivät niin.

Risteilyllä oli pääasiassa espanjalaisia, italialaisia, ranskalaisia ja saksalaisia. Myös muutamia pohjoismaalaisia ja jenkkejä näin. Kaikki kuulutukset tulivat viidellä eri kielellä. Huomasin sen ärsyttävän joitakin, mutta musta oli vain kivaa, kun sain kerrata ranskaa ja espanjaa. Monet eteläeurooppalaiset olivat lähteneet risteilylle koko perheen ja suvun voimin. Illallisravintolassa näkyi suuria seurueita vauvoineen ja vaareineen saman pöydän ääressä.

Risteilyn ensimmäinen päivä seilattiin merellä, mutta muina päivinä laiva oli satamassa. Kohteissa oli aikaa ehkä 7-10 tuntia päivästä riippuen, ja niihin sai ostaa retkiä halutessaan. Me ostettiin Sardiniassa retki Cagliarin rannalle, mutta muissa kohteissa ihan vaan käveltiin.

Vesuvius horisontissa!

Napoli

Genova

Risteilymatkustajia kritisoidaan joskus siitä, että he eivät jätä rahaa kohteisiin. Kaupunkikierroksen jälkeen he siis vain painelevat takaisin laivaan syömään. Me yritimme olla vähän parempia ihmisiä ja kävimme kohteissa myös syömässä ja kahvilla. Olisin tehnyt niin kyllä muutenkin, koska rakastan ravintolaruokaa ja syömistä eniten elämässäni.

Napolilaista pizzaa Napolissa

Costa Toscana oli superhiljainen laiva eikä tärissyt ollenkaan. Unohdin usein olevani laivalla. Laivalla oli kymmeniä baareja, muutama vesiliukumäki, sisä- ja ulkouima-altaita ja laivan ympäri ulkona kulkeva kävelytie. Royal Caribbeanin kaltaisia överihienouksia kuten luistelukenttiä, uimahyppystadioneita ja central parkeja ei ollut, mutta laiva oli kyllä aivan hervottoman kokoinen ja uusi. Mulla tuli risteilyllä päivittäin Pienen karhunkierroksen verran askeleita.

Jokaisella matkalla oppii asioita, jotka tekisi ensi kerralla toisin. Tällä risteilyllä opin, että olisi ehdottomasti pitänyt ottaa parvekehytti. Meillä oli siis sisähytti. Parveke olisi maksanut ehkä 150e lisää henkilöltä. Mutta siinä konkurssissa, kun oli maksanut risteilyn ja muut menot, ei vain enää pystynyt tuhlaamaan parvekehyttiin. No, itse risteilyllä se sitten harmitti ja kovaa. Miten ihanaa olisi ollut istuskella rauhassa omalla parvekkeella. Nyt ei ollut muita vaihtoehtoja kuin älämölöiset yleiset tilat ja pimeä sisäkoppi. Aamulla herätessä ei tiennyt koskaan, ollaanko jo perillä vai missä. Toisaalta sisähyttikin oli ihan tilava ja tuntui kuninkaanlinnalta Barcelonan hotellin jälkeen.