Iltaisin ja öisin taas energiaa piisaa. Ilman öiden olemassaoloa en olisi ehkä koskaan saanut valmiiksi graduanikaan, josta noin 80 prosenttia on kirjoitettu yöllä.
En tiedä, mistä olen aamutorkkuuden perinyt, koska vanhempani ovat aamuvirkkuja.
Aloin eilen pohdiskella aamu- ja iltavirkkuutta, kun törmäsin Ylen uutiseen. Siinä kerrottiin, että tutkimuksen mukaan iltavirkut liikkuvat päivässä jopa puoli tuntia aamuvirkkuja vähemmän. Iltavirkut ovat laiskempia liikkumaan, otsikossa luki. Ongelmaisia siis olemme me iltaihmiset. Meillä on huonommat elämäntavat ja enemmän terveysongelmia.
Nämä ongelmat kuitataan mielestäni liian usein kuitenkin laiskuudeksi ja itsekurin puutteeksi. Asennekysymykseksi ylipäänsä. Been there experienced that. Että jos ihminen torkkuu aamulla pidempään, häntä saa nimitellä unikeoksi, laiskamadoksi ja unitautiseksi, vaikka hänen yöunensa eivät olisi tuntimäärissä yhtään pidemmät kuin muillakaan. Ja jos aamuluennolla silmäsi meinaavat ummistua väkisin, niin ihan saat itseäsi syyttää, kun et mennyt aikaisemmin nukkumaan.
Ihmisen vuorokausirytmiä kuitenkin säätelee, asenneongelman lisäksi, aivojen hypotalamuksessa sijaitseva biologinen keskuskello. Se on yhteydessä muun muassa ruumiinlämpöön, immuunijärjestelmään ja hormonitasoihin. Yhdysvaltalaisen Northwestern-yliopiston professori Ravi Allada vertaa sisäistä kelloa kapellimestariin, jonka johtaman orkesterin soitto menee sekaisin, jos sitä häiritään. Huonossa tapauksessa voi sairastua pysyvästi.
Mun orkesteria ei varmaan kukaan pystyisi kuuntelemaan. Sen verran useasti se on seonnut. Pahiten se tapahtui aikoinaan työssä, jossa työvuoroni alkoivat aamukuudelta ja välillä jopa viideltä. Lähtiessäni aamuöisin pimeään talvipakkaseen kolmen tunnin yöunien jälkeen tunsin itseni hauraaksi jääkalikaksi, joka olisi pienestäkin osumasta särkynyt palasiksi kadulle.
Olin silloin jatkuvasti väsynyt ja hytisin kylmyydestä kaikkialla. Nenästäkin alkoi yhtäkkiä valua verta aamuisin. Sairastuin muutaman kuukauden aikana kuumeflunssaan kolme kertaa ja olin saikulla enemmän kuin kaikissa aiemmissa työpaikoissani yhteensä.
Vaihtaisinko itseni aamuvirkuksi jos voisin? Enpä varmaankaan. Tykkään puuhastella iltaisin, ja iltaeloisuus ja -luovuus ovat osa mun persoonaa.
Kieltämättä ajatus silti vähän houkuttelisi. Voisi vihdoinkin herätä aamuisin virkeänä. Voisi käydä aamulenkillä ennen töitä. Voisi herätä itsestään, sen sijaan että olisi aina vaipuneena siihen syvimpään horrosvaiheeseen juuri silloin kun kello soi. Voisi elää sopivassa arjen rytmissä samalla omaa luontaista unirytmiään vaalien. Voisi tyynesti elellä yhteiskunnassamme, jossa aamuahkeruutta ihannoidaan ja jossa jopa sananlaskut ovat puolellasi, kuten aikainen lintu madon nappaa. Voisi nukkua miten parhaalta tuntuisi eikä kukaan paheksuisi valvomistasi tai kutsuisi unitautiseksi rasvakalaksi. Eikä kukaan kuittaisi väsymystäsi ja terveysongelmiasi kehottamalla menemään aikaisemmin nukkumaan ja ottamaan itseäsi niskasta kiinni.
No, ehkä maailma hiljalleen muuttuu ja matoja aletaan jättää myös myöhäisille linnuille. Mun viime vuodessa melkein parasta on ollut liukuva työaika, joka on tehnyt musta pirteän ja hyvinvoivan. Etätöiden ansiosta olen saanut nukkua aamulla vielä yhden tunnin pidempään, kun laittautumisia ja työmatkaa ei ole tarvinnut tehdä. Orkesteri pysyy nyt jopa aika kivasti tahdissaan.
