Välivuotta jäljellä neljä päivää :,(

Mä päätin talvella 2013, että haluan pitää välivuoden yliopistosta. Mulla oli opintoja jäljellä vielä kaksi vuotta, mutta opintotukikuukausia oli jäljellä enää yhdeksi vuodeksi, joten halusin viettää vuoden, jolloin pysäyttäisin opintotukeni, saisin rahani töitä tekemällä ja suorittaisin itsenäisesti joitain kursseja. Halusin saada paljon rahaa ja pitää taukoa yliopistomaailmasta ja tehdä asioita, jotka tekisivät mut iloiseksi. Mulla ei ollut vielä keväällä 2013 hajuakaan, miten käytännössä viettäisin tulevan vuoden. Hain töitä Madridista, Turun postikeskuksesta ja kesäleireiltä, mutta kaikista eniten halusin töitä kotikaupungistani Salosta ja mieluiten asiakaspalveluhommia, koska niistä mulla ei ollut paljoa kokemusta. Ja kävipä peikkomainen flaksi (kuten Hugo-peikko toteaisi), nimittäin minä sain Salosta asiakaspalveluhommia ja vieläpä ihanasta kaupasta, jossa soitetaan ihanaa musiikkia! Vittu miten onnellinen olin! Toukokuun 27. päivä vuonna 2013 mä seisoin Salon Tiger-kaupassa työessu päällä ja avainnauha kaulassa ja opettelin käyttämään kassakonetta.

Mun välivuosi on hurahtanut mykistävän nopeasti alusta loppuun. Ensin oli kesä, ja hetken päästä mä jo huomasin seisovani kassan takana Ring-elokuvan Samara-tytöksi pukeutuneena halloween-viikonloppuna, kunnes Tiger jo täyttyikin joulutontuista, villasukista ja liukureista, heti perään pääsiäispupuista ja puutarhakäsineistä ja lopulta taas kesäleluista. Ja siinä samalla mä kehityin kassakoneen kanssa tunaroivasta tyttöparasta ihan kelpo myyjäksi, joka osaa vastata asiakkaiden kysymyksiin ja tietää, missä mikäkin tavara on. Mulla on ollut oma kämppä Turussa koko ajan, mutta mä oon silti hengannut paljon Salon lapsuudenkodissa ja katsellut kaiket yöt kaapeista löytyviä videoita ja valokuva-albumeita ja lukenut vanhoja ystäväkirjoja. Mä olen matkustanut Barcelonaan, Kuubaan ja Lontooseen, mulla on ollut paljon rahaa ja ihana olo. Oon antanut paljon aikaa itselleni ja iltaisin olen tehnyt kaikkea muuta kuin miettinyt koulujuttuja. Mulla on ollut tosi paljon energiaa myös opiskella vapaa-aikana maailman maista, historiasta ja kaikesta mielenkiintoisesta, mikä ei liity mun omaan alaan.

Mä myönnän, että välivuosien ihanuus liittyy mun mielestä varsinkin vastuuttomuuteen ja nuoruuden tunteeseen. Mä olen ollut tänä vuonna ehdottomasti hyödyksi ja käynyt töissä, mutta silti oon ollut vähän pysähdyksissä. Mun mielestä on ihanaa syödä äidin tekemiä ruokia vielä viimeisiä kertoja ja käydä lauantaisin baareissa. Mä en halua vielä tulla arkipäivisin neljältä ruokakaupan kautta kotiin enkä ahdistua, kun alaiset/oppilaat/potilaat törmäävät muhun lauantai-iltana kaupungilla tai näkevät mun idioottimaisia kuvia Facebookissa. Musta on ihanaa, kun työt ei seuraa kotiin ja iltaisin voin tehdä mitä haluan, esimerkiksi lukea kirjoja tai kirjoittaa tätä blogia.

Tää oli mun elämäni toinen välivuosi. Ensimmäisen vietin heti lukion jälkeen. Suomen valtio ja Turun yliopisto olisi varmasti äärimmäisen riemuissaan kuullessaan, että välivuodet on parasta mitä mulle on elämässäni ikinä tapahtunut. Mun kaveri Marikki lähti välivuodeksi Berliiniin. Mä taasen en tehnyt mitään läheskään yhtä siistiä, vaan tein hommia Nokialla ja Tigerissa, mutta mulle tärkeintä on aina ollut vain olla onnellinen, ja se todellakin riittää. Mä oon huomannu, että Facebookissa satelee aina eniten tykkäyksiä sellaisille statuspäivityksille, joissa kerrotaan suurista elämänmuutoksista, esimerkiksi muutosta ulkomaille. Mun mielestä kaikki superhypermuutokset on todellakin hienoja, ja sellaisia mä haluan vielä itsekin kokea, mutta paljon mieluummin mä eläisin silti tasapaksua elämää onnellisena kuin dynaamista elämää onnettomana.

Välivuosien aikana ihmiset kyselee mun tilanteesta paljon. Tuntuu kuin joku olisi vähän huolissaankin. Varsinkin ekan välivuoden aikana sain jatkuvasti vastailla kysymyksiin. ”Miksi olet Nokialla? Etkö hakenut kouluun ollenkaan? Etkai sä sinne Nokialle aio koko elämäksi jäädä? Milloin aloitat pääsykokeisiin lukemisen?” Nyt mulla alkaa jo seitsemäs vuosi yliopistossa, mutta kukaan ei ole vielä kysynyt, meinaanko mä jäädä yliopistoon koko elämäksi.

Mutta ei hätää, eteenpäin tässä kuljetaan ihanista välivuosista huolimatta. Mä aloitan maanantaina opettajan pedagogiset opinnot yliopistossa. Mulla on neljä päivää aikaa muuttua Pikku Myy -paitoja käyttävästä Tiger-tytöstä asiallisesti käyttäytyväksi ja pukeutuvaksi opettajaharjoittelijaksi. Hehhe hee! Lainatkaa joku mulle vaatteita.

LISTAUS: 15 piirrettä, joita arvostan, ihailen tai kadehdin ihmisissä

Tällä kertaa listaan piirteitä, joita arvostan, ihailen ja kadehdin ihmisissä, viisi piirrettä kutakin. Mä keksin tämän aiheen tänään kuntosalilla, joten pitää se sitten tehdä. Tykkään hitosti kirjoittaa tällaisia listausjutskia.

Todettakoon vielä se itsestäänselvyys, että minä itse en näitä piirteitä ihan paria lukuun ottamatta todellakaan omista, mutta tavoitteena on vielä joskus omistaa mahdollisimman monta, edes vanhana mummelina.

Let’s go, biaaatches.

Mä ARVOSTAN todella paljon ihmistä…

1. joka kertoo avoimesti itsestään ja elämästään mutta kysyy myös, mitä mulle kuuluu.

2. joka tekee asioita muiden hyväksi, esimerkiksi luovuttaa verta, osallistuu etsintäpartioon tai käy usein moikkaamassa vanhaa isoäitiään.

3. joka ei uhoile koko ajan vaan tekee asioita ilman löpinöitä. En tykkää yhtään siitä, kun joku pitää kovaa meteliä siitä, mitä kaikkea mahtavaa hän tekisikään heti jos vain voisi, mutta kun oikea tilaisuus tulee eteen, niin hän ei teekään mitään.

4. joka ei anna täydellistä kuvaa itsestään ja elämästään, vaan hän voi puhua myös tekemistään virheistä ja mokista.

5. joka myöntää olleensa väärässä eikä lähde puolustamaan itseään vielä siinäkin vaiheessa kun tietää itsekin olevansa väärässä. Hän myös myöntää tappionsa ja haluaa kehittää itseään sen sijaan että etsisi syitä tappioonsa jostain muualta tai joistain muista.

Mä IHAILEN todella paljon ihmistä…

6. joka auttaa aina toisia ihmisiä ja uskaltaa puuttua vääryyksiin, esimerkiksi kiusaamiseen. Hän HALUAA auttaa, koska hän on hyvä ja jalomielinen tyyppi, eikä tee sitä vain näyttääkseen muille olevansa hyvä ihminen.

7. jolla on jokin erityistaito tai harrastus, jota hän rakastaa ja johon hän on panostanut paljon, esimerkiksi jääkiekko, trumpetin soitto, surffaaminen, säveltäminen, valokuvaus, melkein mikä vaan.

8. joka uskaltaa olla juuri sellainen kuin on, eikä hän välitä toisten mielipiteistä ja pitkistä katseista. Monet sanoo olevansa tällaisia, mutta mä ihailen niitä, jotka oikeasti on.

9. joka on viisas ja tietää paljon kaikesta.

10. joka on sosiaalisesti älykäs. Hän on elementissään sosiaalisissa tilanteissa, tulee toimeen kaikkien kanssa ja pystyy puhumaan kaikkien kanssa kaikesta, rakastaa sosiaalisia tilanteita ja osaa lukea ihmisiä ja tunnistaa valehtelijan helposti.

Mä KADEHDIN todella paljon ihmistä…

11. joka on aina tiennyt mitä haluaa elämältään (varsinkin, jos hän on aina tiennyt tulevan ammattinsa).

12. joka osaa puhua monia kieliä.

13. jolla on kesämökki.

14. jolla on niin huikea mielikuvitus, että hän pystyy luomaan kokonaisen uuden maailman, esim. Harry Potter -muija Rowling.

15. joka on kokenut paljon hienoja asioita, esimerkiksi matkustanut ympäri maailmaa. Mä en ole yhtään kateellinen ihmiselle, joka omistaa kalliin auton, mutta olen perkeleen kateellinen sille, joka on matkustellut Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Australissa, Uudessa-Seelannissa ja Afrikassa. (Tosin tavallaan oon kateellinen myös kalliin auton omistajalle, koska voisin myydä hänen autonsa ja lähteä matkalle sillä rahalla.)

Arvostan äitiä, koska hän tekee perhanan hyvää pizzaa.

VANHUUS versus NUORUUS

Ja niin viimein koitti se pelätty päivä – se päivä, jolloin oikeanpuolisen tissini alle asettamani lyijykynä ei enää pudonnut maahan, vaan se saatana jäi paikalleen! Vasen vielä yrittää kovasti sinnitellä, mutta kysymys taitaa olla muutamista päivistä. Kylläpä mua hatutti, mutta kiitin kuitenkin tissejäni 26 vuoden terhakkuudesta. Olisihan se voinut paljon surkeamminkin mennä.

Mä en todellakaan pidä itseäni vielä vanhana ihmisenä, ja mun sydämestä kouraisee joka kerta, kun mun ikätoverit sanoo olevansa liian vanhoja johonkin. No siitä huolimatta mä oon viime vuosien aikana havainnu itsessäni tietynlaisia merkkejä, joista ei ollut tietoakaan vielä pari vuotta sitten. Mulla on identiteettikriisi. Vanhuudenhöperyyden merkit alkaa näkyä, mutta nuoruuden into puskee täysillä vastaan. Miksi kaikki kutsuu mua kassalla tädiksi eikä tytöksi??

Listaan nyt seitsemän nuoruuden ja seitsemän vanhuuden ilmentymää.

NUORUUS:

1. Vihaan sitä, kun mun ikäiset sanoo itseään vanhoiksi.

2. Rakastan siideriä ja bileitä ja Facebookin tapahtumakutsuja aivan järkyttävästi.

3. Helle ei ikinä lamauta tai väsytä mua, vaan päinvastoin saan siitä energiaa tehdä asioita, esimerkiksi lähteä lenkille tai uimaan. Mulla on oma krokotiiliuimapatja, jonka kanssa oon käyny tänä kesänä monta kertaa uimassa.

4. En osaa tehdä ruokaa. Oon yrittänyt kokata hunajamarinoituja soijasuikaleita neljä kertaa, ja aivan perseelleen on aina mennyt. Osaan tehdä vain joulutorttuja, makaronilaatikkoa ja tortilloja. En osaa myöskään viikata vaatteita enkä leikata nurmikkoa enkä vaihtaa imurin pölypussia.

5. Odotan ihan kamalasti että Big Brother alkaa! En ymmärrä, kuinka selviäisin syksystä ilman sitä. (Tai en ole varma, onko tämä nuoruuden merkki, koska meidän äitikin katsoo sitä.)

6. En halua lapsia ennen kuin olen osallistunut kaljakelluntaan, käynyt Six Flags Great Adventure -huvipuistossa ja päässyt Chrash Bandicoot kolmosen 100-prosenttisesti läpi.

7. Mua ei väsytä hittojakaan, vaikka kello on kaksi yöllä. Voisin vain valvoa kaikki yöt, mutta aamuisin mieluummin tappaisin itseni kuin heräisin.

VANHUUS:

1. Inttipojat ja lukiolaiset näyttää mun silmissä nykyisin ihan hemmetin pieniltä, melkein lapsilta! Ajoin Ipaneman avajaisten aikana baarin ohi ja ihmettelin, miksi koko baarijono oli täynnä alaikäisiä pikkutyttöjä. Ja tästä tuli mieleen sekin, että mun on nykyisin vaikea arvioida, onko joku henkilö täysi-ikäinen vai ei. Vielä muutama vuosi sitten osasin heti sanoa.

2. Mulla on aina ollut kämpässäni näkyvällä paikalla tarra, jossa lukee ”Huumeesi saattavat olla jonkun perseestä”. Päätin muutama päivä sitten heittää tarran menemään, koska se oli lapsellinen ja tyhmä.

3. Mä näytän paljon paremmalta vanhoissa kuvissani. Mä ihan mykistyn kun katson niitä, koska muistan joskus pitäneeni kuvia huonoina.

4. Kaikesta on nykyisin helvetin paljon aikaa! Tässä kuussa tulee kymmenen vuotta siitä, kun mä aloitin lukion ja vittu seitsemän vuotta siitä, kun vietin välivuotta ja menin Nokialle kokoamaan puhelimia, jotka oli siihen aikaan upouusia ja suurinta huutoa, mutta joiden alkeellisuudelle nykyisin naurettaisiin. (Tiedän jumalauta kokemuksesta, mulla on vuoden 2007 puhelin.)

5. Mun ei tee enää melkein koskaan mieli karkkia. Myös mikropizzat ja eineshampurilaiset on kaameaa tapporuokaa, jota haluan syödä vain krapulassa ja uimisen jälkeen. Sen sijaan himoitsen mielipuolisesti taiteellista ja yläluokkaista gourmet-ruokaa. Olin pari viikkoa sitten serkun häissä, jonne ruoka oli tilattu Salon Seurahuoneelta, ja tulin melkein hulluksi kun olin niin onnellinen.

6. Oon nykyisin hervottoman tiedonjanoinen muija ja haluaisin tietää kaiken tästä planeetasta

ja sen historiasta ja ihmisistä ja uskonnoista. Peruskoulussa piirtelin oppitunneilla kukkasia vihkooni ja voisin tällä hetkellä vetää itseäni turpaan siitä hyvästä. Opiskelen nykyisin melkein joka ilta itsenäisesti kaikkea. Luen myös vapaaehtoisesti 700-sivuisia romaaneja, vaikka entisaikaan 200 sivuakin oli vitusti liikaa.

7. Oon nykyisin melkein aina samaa mieltä mun vanhempien kanssa enkä oo pitkään aikaan kiistelly heidän kanssa mistään. Niin ja rakastan samoja leffoja ja musiikkia kuin meidän iskä.

Extra: En halua enää ottaa aurinkoa, paitsi joskus ihan vähän. Mulla oli Pori Jazzeilla aurinkohattu päässä, koska en halunnut arskan porottavan suoraan naamaani.

Extra 2: Haluan kasvattaa oman hiusvärini takaisin, koska harmaapäisenä joudun taas värjäämään niitä.

Extra 3: Huomaan aika usein tuijottavani lapsia monta minuuttia putkeen, koska ne on söpöjä ja jotenkin mielenkiintoisia ja niillä on hauskat jutut.

 

Onneksi oon vielä niin nuori, että inisen museossa, kun jalkoja särkee. Vai onko se sittenkin vanhuutta?