Ensi viikolla Los Angelesiin, jos luoja suo

Jo toinen blogipäivitys tänään, hahah! Mulle tuli edellispäivänä yhtäkkiä todella huono olo, joka lopulta purkautui ulos melkein kuolettavan hirveänä oksennusten sarjana. En ole koskaan elämässäni oksentanut yhtä paljon. Oksensin ulos jokaisen vesikulauksenkin, jonka join, ja oksentaminen jatkui vielä silloinkin kun ei ollut enää mitään mitä oksentaa. Elämä yllättää: ensin on ihan normaali olo ja hetken päästä olenkin jo suurin piirtein kolkuttelemassa manalan portteja vessan lattialla :D Tänään oon makoillut sängyssä ja kärsinyt niska- ja lihaskivuista, mutta parempaan päin liikun. Tää on varmaan noro.

No tällä asialla ei kumminkaan ollut tekemistä tuon otsikon "jos luoja suo" -kohdan kanssa. Uskon että tästä vielä tokenen.

Mä olen matkustellut paljon viime vuosina. Rakastan matkustelua enemmän kuin melkein mitään. Se hetki, kun saavun matkalaukun kanssa Helsinki-Vantaan aulaan ja näen sen suuren Lähtevät lennot -infotaulun, on mielestäni yksi elämän hienoimpia, aina uudestaan ja uudestaan.

Meillä on ollut äidin kanssa viime aikoina puhetta äkkilähdöstä esimerkiksi Madeiralle tai Kanarialle, koska meillä on molemmilla talviloma viikolla 9.

Aloimme katsella äkkilähtöjä viime viikolla, mutta siitä ei tullut mitään. En ikinä lähtisi Kanarialle tuhannella tai edes 700 eurolla, mutta tällaisia summia matkanjärjestäjät yrittivät nyt lomamatkoistaan riuhtoa. Korkeat hinnat johtuivat siis hiihtolomakaudesta.

Supersaverin, Momondon ja Rantapallon totaalisen koluamisen jälkeen olimme jo luovuttaneet, kun päätin mennä vielä kerran ennen nukkumaanmenoa Supersaveriin. Siellä sitten onnistuinkin jollain ihmeen tyylillä löytämään halvan matkan niinkin lähellä sijaitsevaan kohteeseen kuin Los Angeles, jonne matkustaminen ei ollut mulla käynyt mielessäkään.

Seuraavana iltana olimme sitten varanneet matkan Los Angelesiin!! Mä olin muutaman sata euroa köyhempi ja jumalattoman riemuissani, äiti ehkä vähän mietteliäs lentomatkan pituuden takia mutta riemukas hänkin. Kävin kirjastosta hakemassa Berlitzin Los Angeles -opaskirjan ja kaikki oli hyvin.

Kunnes.

Seuraavana aamuna saapuu Supersaverilta viesti:

Dear Madam,

Due to technical problems we have not been able to confirm your booking in a correct way. We are sorry about this that we are not able to complete your reservation. We recommend you to contact the airline directly to book this journey.

Your booking is now cancelled due to this technical error and we are going to refund the full amount to you. We are sorry for the inconvenience this may cause you.


Nonni.

Voin kertoa, että tämä on JUURI sellainen viesti, johon ihminen haluaa aikaisin aamulla herätä, kun on valvonut fiiliksissään melkein koko perkeleen yön lukien juttuja Los Angelesin kaupunginosista, tapahtumista, joukkoliikenteestä ja kaikesta mahdollisesta. Ja ollut siinä uskossa, että on itse menossa sinne, koska on jo maksanut matkan ja saanut sähköiset matkustusasiakirjatkin.

Tästä seurasi sitten karmiva hulabaloo, koska äiti oli juuri lähdössä suoraan töistä työmatkalle Tukholmaan ja yritimme puhelimen välityksellä äkkiä etsiä uutta matkaa. Löysimme uudet lennot, mutta ne lähtivät päivää aikaisemmin, ja mulla oli tietysti töitä kyseisenä päivänä, ja siinä sitten hirveessä kiireessä yritin sumplia työvuoroja. 

Lopulta olimme varanneet uudet lennot Lontoon kautta La La Landiin. Matka aikaistui päivällä ja oli muutaman kympin kalliimpi. Tällä kertaa varasimme lennot Finnairin kautta, koska ajattelimme että Finnairin kanssa ei ehkä tulisi vastaavia outoja ongelmia. Lennot eivät siis olleet Finnairin vaan samaan allianssiin kuuluvien British Airwaysin ja American Airlinesin.

Ja niin olivat asiat hyvin taas. Aloimme suunnitella matkaa ja mä kävin kyttäämässä lippuja NHL-otteluun.

Kunnes taas...

Sunnuntaina kävelee äiti mun luokse töihin ja kertoo täyttäneensä Finnairin sivuilla USAn vaatimat lisätiedot lennoille. Lisätietoja ei ole kuitenkaan hyväksytty, vaan varausjärjestelmään on saapunut englanninkielinen viesti, joka ilmoittaa, ettei meidän kummankaan nimiä ole yhdenkään lennon matkustajaluettelossa.

??

Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? :D :D Onko tämä edelleen jotain seurausta presidentti Trumpetin asettamista sekavista maahantulorajoituksista vai vaan huonoa onnea?

Äiti laittoi kysymystä Finnairin asiakaspalveluun, josta vastasi joku Jonni, että kaikki on kunnossa. Myöhemmin äiti laittoi vielä erikseen mailia Finnairille, johon niin ikään vastattiin, että nimemme ovat kyllä lennoilla eikä viestistä tarvitse välittää.

Että näin on rentoa ja ilahduttavaa tämä matkustaminen ja matkan suunnitteleminen, etenkin tällaisessa tilanteessa kun on lähdössä omatoimimatkalle toiselle puolelle maapalloa. Nyt on vähän sellainen tunne, että lähdemme ensi viikolla Helsinki-Vantaalle laukut pakattuna katsomaan, otetaanko meitä sinne lennolle vai ei. Vai pääsemmekö ehkä Lontooseen asti. Vai jäämmekö vain istumaan koko päiväksi Oak Barreliin juomaan kaljaa ja surkuttelemaan NHL-lippuja, joita ei voinut käyttää, koska olimme väärällä mantereella. 

Paitsi että eihän sinne Oak Barreliinkaan pääse, jos ei ole ensin lähtöselvittänyt itseään lennolle. :D

Ensi kerralla ostetaan se tonnin matka sinne Las Palmasiin.

Valentine's Dayn aatoksia

Makoilen sängyssä oksennustaudissa. Oon katsellut koko aamun Valentine's Dayhin liittyviä meemejä 9gagissa ja Facebookissa. "If you don't have a valentine on Valentine's Day, don't be sad. Most people don't have AIDS on World AIDS Day either." Samalla aloin miettiä, mitä ajatuksia Valentine's Day mussa herättää.


Mulla ei ole ollut oikeastaan kertaakaan elämässäni sellaista parisuhdetta, jota ihmiset kutsuvat oikeaksi parisuhteeksi. Suurta ihastumista on ollut mutta valitettavasti myös todella suurta kriittisyyttä. Mä oon ollut parinvalinnassa aina varsinainen perfektionistien perfektionisti, mikä, todettakoon heti, ei johdu siitä, että lukeutuisin itse niihin kedon täydellisimpiin kukkasiin. Sen sijaan se kumpuaa lapsuudestani, jonka oon viettänyt erittäin tasapainoisessa suhteessa elävien vanhempien kasvattamana ja kaipaan jotain hyvin samanlaista itselleni.

Nykyisin oon onneksi sentään tullut vähän järkevämmäksi ja edellytän mieheltä vähän eri asioita kuin nuorempana, jolloin en tosin tainnut mitään elämäni miestä vielä etsiäkään. Kuuluin alle 20-vuotiaana IRC-Galleriassa yhteisöön nimeltä "Nuttura tekee miehen". Pidin oikeasti 18-vuotiaana miehen tärkeimpänä ominaisuutena sitä, että hänellä on nuttura päässä. Lisäksi miehellä piti olla mahdollisimman matala ääni ja hänen täytyi käyttää raidallisia neulepaitoja.

Nykyisin on ihan yhdentekevää, onko miehellä nuttura. Miehen voivat tehdä myös lyhyet hiukset, ja niiden värillä ei ole mitään väliä. Nykyinen unelmieni mies on sen sijaan mukava, uskollinen, kunnioittava, positiivinen ja ehkä vähän vinksahtanut hyvällä tavalla. Hän on myös ihan ehdottomasti älykäs ja kiinnostunut lukemaan maailman asioista. Mies ei saa olla sellainen ärsyttävä hienostelija, joka käy syömässä sushia ja ottaa siitä instagramiin ylpeänä kuvia vaikka ei oikeasti tykkää sushista. Hän ei myöskään saa vihata eläimiä tai olla homofoobikko.


Mä haaveilen koko elämän kestävästä tasapainoisesta suhteesta. Tiedän, että sellainen alun hullaantumisvaihe ei kestä kuin muutaman kuukauden, ja se ei haittaa mua. Tavoitteena kun olisi olla miehelle elämän aikana jotain muutakin kuin intohimon kohde: esimerkiksi yksi elämän tärkeimmistä ihmisistä, jolle kertoa kaikki noloimmatkin jutut itsestään ja jonka kanssa vaihtaa autonrenkaita ja ylipäänsä jakaa koko yhteinen elämä ongelmineen ja epätäydellisyyksineen.

Mä en yhtään unelmoi mistään romantiikkaa räiskyvästä suhteesta, jossa riidellään ja rakastetaan rajusti ja jossa tappelut sovitetaan jollain hemmetin kukkalahjoilla ja kiihkeällä sovintoseksillä. Ei ikimaailmassa. Martina Aitolehti totesi hiljattain jossain artikkelissa, että vihaista naista kannattaa lepyytellä antamalla hänelle shoppailurahaa. En oo Aitolehden kanssa samaa mieltä tästä asiasta.


Romantiikka on kyllä parasta ja sen ei todellakaan tarvitse tai kuulukaan kuolla. Sitä voivat olla esimerkiksi yhteiset kynttiläillalliset, leffaillat tai pienet yllätykset, tai en mä edes tiedä, mutta tärkeintä mulle on aina ehdottomasti ollut sellainen jokapäiväinen välittäminen, kunnioittaminen ja pienet teot.

Ei vain toisen muistaminen syntymäpäivänä tai vittu tappelun jälkeen.

Että sellaisia aatoksia on mulla. Ne eivät ehkä koskaan toteudu tai toteutuvat vain joiltakin osin, mutta ainakin mulla on ystäviä. Ihmisiä ja eläimiä.

Hyvää ystävänpäivää!