Olipa kerran Anna, joka halusi varata padelvuoron. Hän ajatteli varaamisen hoituvan kahdessa minuutissa. Mutta ei. Varaamista varten pitikin ladata sovellus ja sovellukseen luoda käyttäjätunnus. Vuoro tuli myös maksaa sovelluksessa. Voi plaah, sanoi Anna.
Olipa kerran Anna, joka halusi katsoa Yle Areenaa. Hän avasi television ja kuvitteli Areenan avautuvan normaalisti kuten juuri edellispäivänä. Mutta ei. Areenaan pitikin luoda käyttäjätunnus, nyt ihan yhtäkkiä tuona yhtenä kauniina päivänä. Muuten ei Areenaan ollut enää menemistä. Voi plaaah, sanoi Anna.
Olipa kerran Anna, joka halusi kokeilla kotiin kuljetettua ruokalaatikkoa. Anna kuvitteli tilaavansa laatikon kertatilauksena. Mutta ei. Palveluun piti rekisteröityä, ja ensimmäisestä tilauksesta pärähtikin automaattisesti käyntiin kestotilaus. Laatikko saapuisi joka viikko, ellei sitä kävisi erikseen perumassa. Kerran Anna unohti kirjautua tililleen ja perua laatikon, joten se saapui päivänä, joka ei olisi yhtään sopinut, vieden samalla pankkitililtä yli 60 euroa. Voi plaaaaah, sanoi Anna.
Ruokalaatikosta on aikaa puolitoista vuotta, padelista ja Yle Areenasta muutama viikko.
Sitä vain Anna joskus pohti, että milloin maailmasta tuli tällainen, että joka asiaan tarvitsi käyttäjätunnuksen, salasanan ja sovelluksen? Hän ei olisi jaksanut ladata enää yhtäkään uutta sovellusta, luoda enää yhtäkään uutta tunnusta ja keksiä enää yhtäkään uutta salasanaa, jossa oli vähintään 13 merkkiä, numero ja iso kirjain.
Toki Anna ymmärsi sovellusten olevan käteviä aktiivisille vakiasiakkaille. Mutta Anna ei tehnyt oikein mitään elämässään niin usein, että tunnuksista olisi ollut hyötyä. Ehkä jopa päinvastoin: jos hän oli unohtanut salasanansa, hän saattoi lopettaa koko palvelun käytön. Sitä paitsi, Anna ei ollut koskaan ollut vuosijäsentyyppiä, hän oli enemmänkin kertamaksutyyppiä tai korkeintaan kymppikorttityyppiä.
Anna oli ylipäätään vähän vanhanaikainen sielu. Hän meni mieluummin kirjastoon kuin rekisteröityi Bookbeatiin. Hän osti vaatteensa mieluummin kotikaupungin kaupoista ja kirppareilta kuin Asoksen sovelluksesta. Hän osti konserttilipun mieluummin paperiversiona Prisman infotiskiltä kuin kirjautui Ticketmasteriin tunnuksilla, jotka oli unohtanut. Hän luki ravintolassa mieluummin paperista ruokalistaa kuin haki ruokalistan QR-koodilla, katsoi mieluummin televisiota kuin kirjautui Yle Areenaan tai Disneyplussaan ja varasi padelvuoron silloin kun sattui sopimaan ja huvittamaan.
