Eroon kateudesta -projekti

Katsoin muutama kuukausi sitten Youtubesta videota, jossa joku amerikkalainen mies soitti pianolla Amélie-elokuvasta tuttua biisiä. Olin hemmetin kateellinen miehelle, koska hän soitti niin upeasti ja biisi kuulosti ihanalta. Olisin halunnut osata soittaa samalla tavalla. Kävin monta kertaa naama vihreänä katsomassa videon, kunnes päätin itse ruveta harjoittelemaan samaa biisiä. Ei mennyt kuin muutama viikko, kun jo osasin soittaa biisin yhtä hyvin kuin videon mies. Silti en tuntenut biisiä soittaessani itseäni mitenkään ihmeelliseksi, upeaksi ja kadehdittavaksi ihmiseksi. Tuntui oikeastaan aika hölmöltä ajatella, että joku saattaisi nyt olla mulle kateellinen samalla tavalla kuin itse olin ollut kateellinen Youtuben miehelle. Mun oma kateuteni Youtube-miestä kohtaan oli tuntunut paljon voimakkaammalta kuin ajatus siitä kateudesta, jota joku voisi tuntea mua kohtaan. Samalla tulin ajatelleeksi, että oli ollut vähän turhaa kadehtia tuota yhtä pianonsoittajaa, koska maailmassa on AINA toinen toistaan parempia pianonsoittajia. Samalla kun mä olin kadehtinut Youtube-miestä, oli joku toinen saattanut kadehtia mua ja Youtube-mies puolestaan jotain toista pianonsoittajaa.

Minä, painnonnostovälinefirmojen kaima Leoko-Eleiko, tunnustan olevani kateellinen ihminen. Olen lähes aina tuntenut kateutta jotakin kohtaan jostakin syystä. Kateus on mulle normaali tunne siinä missä rakkaus ja pelkokin. Iloisena voin kuitenkin todeta, etten ole enää viimeisten vuosien aikana kadehtinut ihmisiä yhtä paljon kuin ennen enkä varsinkaan samoista syistä. En tiedä, johtuuko se elämänkokemuksesta vai mistä. Vielä muutama vuosi sitten tunsin kateutta lähes joka kerta Facebookiin kirjauduttuani. Muiden elämät vaikuttivat täydellisiltä. Facebook-kavereista joku oli aina saanut unelmiensa työpaikan, mennyt kihloihin, varannut matkan Brasiliaan, saanut vedettyä elämänsä ensimmäisen leuan tai nähnyt lapsensa ottavan ensimmäiset askeleensa. Kaverit näyttivät maanantaiaamuna upeilta uusissa profiilikuvissaan, ja itse näytin samaan aikaan lehmänperseeltä katsoessani vieressä olevaan peiliin. Oma elämä tuntui vitun yksitoikkoiselta ja harmaalta. 

Nykyisin en tunne kateutta Facebookissa, koska tiedän ihmisten päivitysten olevan hyvin satunnaisia ja valikoituja kuvauksia elämästään. Kavereillakin on varmasti joskus huonoja päiviä, joten on kivaa, että heidän elämässään on tänään jotain sellaista kivaa, josta he haluavat kertoa. Kauniita kuvia en kadehdi enää ollenkaan. Varsinkaan selfiet eivät aiheuta mussa oikein minkäänlaisia tuntemuksia. Voisin itsekin meikata itseni vaikka nyt heti nätiksi, laittaa puhelimen etukameran päälle, ottaa itsestäni kuvan oikeasta yläkulmasta ja muokata sen täydelliseksi parhaalla filtterillä, vaikka tällä hetkellä peilistä tuijottaakin suihkunraikas, rasvainen ja punainen, luotaantyöntävä ilmestys.

Nykyisin mä kadehdin kauniiden ihmisten sijasta aitoja ja itsevarmoja ihmisiä. Olen kateellinen sille, joka on aina tiennyt, mitä hän haluaa elämältään. Olen kateellinen sille, joka tekee asioita sen sijaan että puhuisi aina vain siitä, mitä muut tekevät. Olen kateellinen sille, joka hymyilee joka päivä kauniisti ja säteilee positiivista energiaa ympärilleen. Olen kateellinen sille, joka osaa arvostaa kaikkea omistamaansa sen sijaan että miettisi aina sitä, mitä hän ei omista. Olen kateellinen sille, joka ei ole kateellinen. 

Kateus tuntuu naurettavalta. Siksi minä painonnostovälinevalmistajien kaima haluan tänään haastaa itseni, en tekemään punnerruksia kuukauden ajaksi, vaan olemaan kiitollinen hyvistä asioista koko loppuelämäni ajaksi. Haastan itseni unohtamaan kateuden ja itseni vertailun muihin ja keskittymään kaikkeen siihen, mitä mulla on. Mulla ei ole täydellisiä pakaroita, siskoa, loma-asuntoa Marbellassa, kaunista hymyä, hyviä puhelahjoja eikä yhtä parasta ystävää, jonka kanssa jakaisin kaikki salaisuudet, mutta mulla ON opiskelupaikka, hyvät tissit, ihana perhe, vuodesta 1989 säilynyt unilelu, ystäviä, ikuinen lempielokuva, joka tekee mut aina onnelliseksi, ja äiti, joka tykkää matkustella mun kanssa. Mua motivoi ajatus siitä, että kateus on perseestä ja kateelliset ihmiset todella rumia. Mulla oli monta vuotta sitten työtoveri, jonka tiesin olevan kateellinen mulle. Hän kohteli mua tylysti ja halveksivasti sekä haukkui ulkonäköäni selkäni takana ja kerran myös päin naamaa. Hän ehkä arveli olevansa tällä tavalla ihanampi ja hottiksempi muiden silmissä. Ei hän ollut. Mä en halua olla ikinä samanlainen kuin hän.