Kesäloman viimeinen päivä pippelirannalla

(Kirjoitettu vähän yli viikko sitten) 


Helöy. Skriivailen tätä jossain Atlantin yläpuolella. Lähestymme Skandinaviaa. Lentokone on pilkkopimeä paria EXIT-kylttiä lukuun ottamatta. Täällä on myös paljon pilkkopimeitä ihmisiä. Moni oli nimittäin vääntänyt lentokentällä häppäilyvaihteen päälle lauantain kunniaksi. Vähän liiankin suuren vaihteen. Onneksi kaikki ovat jo sammuneet. Musta tuntuu, että kukaan ei ole täällä enää hereillä paitsi minä. Se olisi kyllä helkkarin ahdistava tilanne, tälleen lentokoneessa.

Mä oon kuolemanväsynyt, eikä mulla ole hajuakaan, mitä kello on. Voi olla että 22. Tai 01 tai ehkä 05.

Lentokone kyydittää mua koko ajan kauemmaksi mun toisesta kodista. Ihan kuin olisin juuri jättänyt parhaan ystäväni 6500 kilometrin taakse enkä tietäisi, näkisinkö häntä enää pitkään aikaan. Tänä kuluvana vuonna 2016 vietin pidemmän ajan Torontossa kuin Suomessa. Ei siis ihmekään, että se tuntuu nyt kodilta.

Sain äidiltä kirjeen Torontoon. Joskus toivon, että olisin itsekin kirje. Silloin voisin matkustaa Suomesta Kanadaan 1,30 eurolla.

Tässä tulee joitain satunnaisia puhelimella otettuja kuvia viime viikoilta!

Kesälomallani kävin muun muassa ostamassa Toronto-magneetin vanhastakaupungista

Ja luin kirjaa puistossa

Ja kävin katsomassa jääkiekon woorldkappia ja istuin ruotsalaisten keskellä

Tosin Kaj Kunnas istui lähellä

Ja kävin katsomassa beisboolia Toronto Blue Jays versus New York Yankees, samperin tylsä laji seurata tuo beisbooli ja juoma on kallista, mutta tunnelma on mahtava

Ja matkasin bussilla viisi ja puoli tuntia Montrealiin

Siellä oli yksi hienoimmista katedraaleista, jonka olen ikinä nähnyt! Notre Dame de Montreal

Ja aasialaisia pörräämässä katedraalin ympärillä

Siellä oli myös nätti homokylä

Sitten kävin Torontossa Aga Khan Museumissa, joka on islamilaisen taiteen ja kulttuuriperinnön museo

Ja metsästin lisää kulttuurielämyksiä AGOsta eli Art Gallery of Ontariosta

Ja tutustuin kahteen hiton kivaan suomalaiseen harjoittelijanaiseen, jotka asuivat samassa paikassa. Jälkeenpäin harmittaa, kun aika loppui kesken eikä ehditty tutustua tarpeeksi hyvin. Mielessä oli moniakin asioita joista olisin halunnut heidän kanssaan puhua. Sinne he jäivät, mutta onneksi voimme tavata myöhemmin

Taiteiden yössä

Ja hehhee, sitten se kesäloman viimeinen päivä, 7. lokakuuta. Perjantai. Vietin sen paikassa, jonne en oikeastaan tuntenut täysin kuuluvani - ja jonne päädyin ihan vahingossa.

Sinä päivänä oli 23 astetta lämmintä. Päätin suunnata nokkani kohti Toronto Islandin rantoja. Toronto Island on kaupungin edustalla levittäytyvä saarikeskittymä, jonne pääsee keskustasta lautalla. Saarilla vierailee paljon turisteja etenkin siksi, että sieltä avautuu riipaisevan nätti näkymä Torontoon.

Keskustasta lähtee lauttoja saaren kolmeen eri osaan. Mä olin käynyt juuri paria viikkoa aikaisemmin Centre Islandilla, kohteista keskeisimmällä, ja ajattelin mennä sinne nytkin. Pahuksellisesti Centre Islandin lautta kuitenkin lähti juuri silloin kun olin ostamassa lippua, ja myöhästyin siitä sellaiset perkeleelliset 45 sekuntia. Lipunmyyjä sanoi, että seuraava lautta lähtisi jo 15 minuutin kuluttua, mutta se menee eri osaan, Hanlan's Pointiin. Ei auttanut kuin lähteä Hanlan's Pointiin.

Hanlan's Pointissa päädyin epämääräisen vaelluksen päätteeksi hiekkarannalle, jossa näkyi kylttien mukaan olevan sekä clothing mandatory että clothing optional beachit. Ensimmäisellä ei ollut yhtään ketään, joten päätin kääntyä optional beachille. En ole koskaan elämässäni käynyt nudistirannalla, vaan hurjimmat rantakokemukseni ovat peräisin jostain Rodokselta ja Nizzasta, jossa olen nähnyt lähinnä joitakin satunnaisia naisia yläosattomissa. Ja jotenkin typerästi ja ajattelemattomasti oletin tälläkin kertaa törmääväni korkeintaan muutamaan paljaaseen tissiin.

Joo ei. Kun saavuin rannalle, tuntui kuin olisin eksynyt keskelle satojen nuorten ja vanhojen alastomien miesten salaista kokoontumista. Niitä tissejä ei ollutkaan melkein yhtään eikä naisia ylipäätään, mutta heiluvia falloksia, niitä oli niin jumalattomasti etten ole koskaan nähnyt lähellekään niin montaa sukupuolielintä samaan aikaan... Yritin olla katsomatta, koska ei mua nyt oikeasti niin paljon kiinnostanut, mutta siitä huolimatta ne hyppelehtivät silmiin. Kun olin ehtinyt kävellä noin minuutin, joku vaatteeton mies juoksi eteeni ja alkoi huutaa "Heey, helloooo!" ja mä meinasin ruveta nauramaan, koska tilanne oli niin absurdi, ja jo alle sekunnin päästä tunsin itseni helvetin lapselliseksi ja typeräksi, koska olin meinannut ruveta nauramaan. Tunsin itseni myös tunkeutujaksi ja huonosti käyttäytyväksi häiriköksi, vaikka en ollut tehnyt yhtään mitään.

 

Kävelin rantaa eteenpäin yrittäen näyttää itsevarmalta ja kokeneelta nudistirantakävelijältä, mutta musta varmasti huomasi etten todellisuudessa tiennyt lainkaan mihin olin menossa. Istuin jonkun hippiperheen läheisyyteen ja luin kirjaa sellaiset pari tuntia, käyden pari kertaa uimassa joissain väleissä. Kuuluin niihin viiteen prosenttiin, jolla oli uimapuku päällä. Olin oikeastaan vähän pettynyt itseeni, kun en viitsinyt olla niin kuin muut.

Mutta kun päivän lopulla koitti aika vaihtaa uimapuku pois, päätin että nyt antaa palaa. Nyt repäisen oikein ja riisun uikkarin ja puen vaatteet päälle keskellä rantaa kaikkien silmien edessä. Että rupean ihan riehumaan suorastaan. Ja niin myös tein, vuhuu! Yleensä mä lähden uimarannalle mekossa, koska sen avulla on helppo vaihtaa uimapuku pois, mutta tällä kertaa mulla oli t-paita ja shortsit...

Sitten kävi niin, että meinasin saada sydärin. Nimittäin juuri sillä samalla saakutin sekunnilla, kun olin vetämässä uikkareita pois jalasta, se sama "hey hellooooo" -kikkelimies oli tullut seisomaan mun viereen - en todellakaan tiedä, oliko hän jo pitkään tuijotellut jossain etäällä, milloin minäkin vapauttaisin itseni, vai oliko hän vain sattumalta kävelemässä ohi juuri silloin. "Leaving already? Why, why are you going? Look at the sun, it's the best time?" Apua, pitikö sen kysellä juuri silloin kun mulla ei ollut oikeasti MITÄÄN housuja jalassa?? No niin se vain kyseli. Tällä kertaa en enää osannut edes yrittää näyttää itsevarmalta.

Jälkeenpäin ajatellen tulen kumminkin muistamaan lämmöllä tuon perjantain, jona juttelin pienen hetken yleisellä paikalla ilman housuja miehen kanssa, josta en tiennyt yhtään mitään, ja jona myöhästyin ja eksyin mutta jona huomasin, että eksyminen voi oikeastaan olla ihan mukavaa. En ole nyt kumminkaan miksikään naturistiksi ryhtymässä, koska A) mulla on niin kivoja vaatteita ja 2) jäätyisin aina.

Näihin kauniisiin sanoihin ja tunnelmiin on hyvä päättää tämä Toronto-kirjoitus. Toronto halkaisi tänä vuonna mun sydämestä valtavan lohkareen itselleen, minkä voi huomata myös tästä blogista, koska en ole tänne tänä vuonna paljon muusta kirjoitellut.

Loppuun haluan vielä kirjoittaa kissoista, kun mulla on näköjään ollut tapana aina kertoa niistäkin tänne jotain. Musta tuli yllättäen Torontossa parantumaton kissanainen, tosin rakastuin vain yhteen kissaan.

Yritin tutustua kesälomallani vihaiseen Fazeriin paremmin, koska olen hengannut aina vain lempeän ja höntin Juku-kissan kanssa. Tutustumisyritys päättyi noin minuutin kuluttua alkamisestaan, kun Fazer puri mua ranteeseen. Se puri myös mun veljeä kesällä. Kadotukseen joutaa tuo karvakasa vielä.

Sen sijaan Jukua ikävöin jo nyt. Se on jo 15-vuotias, enkä tule ehkä enää koskaan näkemään sitä. Laitan tähän sydämen: <3, noin, ja lähetän sen Kanadaan rakkaalle Jukulle.