Päässä olevat kuvat

Mä joskus toisinaan silloin tällöin aika ajoin mietiskelen päässäni sellaista asiaa, että mahtaakohan mun kaverit hahmottaa tämän maailman päässään ihan eri tavalla kuin minä. Se kun vaan taitaa olla totinen tosiasia, että tää maailma on olemassa sellaisena kuin se meidän päässä on. Jos mä saisin olla yhden päivän ajan joku mies, niin mä en olisi kaikista eniten fiiliksissäni siitä, että mä voisin hipelöidä penistäni ja että pääsisin miesten pukuhuoneeseen, vaan paljon jänskempää musta olisi nimenomaan päästä tämän henkilön pään sisälle.

Mulla olisi kymmeniä kysymyksiä kysyttävänä, mutta en jaksa kirjoittaa niin paljon, joten kirjoitan nyt vaan kolmesta aiheesta.

1. Viikot, kuukaudet ja vuodet 

Näkeekö muut ihmiset vuoden ympyränä päässään, kuten minä? Kaikki ei varmastikaan, mutta edes suurin osa? Ainakin mun päässä vuosi on ympyrä, jossa kesä on alhaalla ja talvi ylhäällä. Kaikista alin kohta on kesä- ja heinäkuun vaihde, kun taas ylimpänä on uusivuosi. Se kiertää samaan suuntaan kuin kello, eli kevät on oikealla puolella ja syksy vasemmalla. Mä muistan hahmottaneeni vuoden tällä tavalla jo päiväkodissa. Jos mä nyt päättäisin muuttaa tätä systeemiä siten, että siirtäisin kesän ylös ja talven alas, niin luulen etten ikinä onnistuisi. Kun mä kuulen vaikka sanan syyskuu, niin mä näen automaattisesti päässäni ympyrän ja sen kohdan, jossa syyskuu sijaitsee. Se kuvio on ohjelmoitu tonne pään syövereihin, joten ei sitä noin vaan mennä muuttelemaan! Viikon mä näen sen sijaan janana ja viikonpäivät värillisinä. Tiistai on oranssi, torstai musta ja sunnuntain kohdalla näen kuvan violeteista vuorista (jostain IHMEEN syystä). Mä juttelin kerran äitin kanssa aiheesta. Äiti sanoi, ettei itse näe viikkoja ja vuosia yhtään minkäänlaisina kuvioina eikä voi siksi ymmärtää mun hahmotuskuvameininkejäni ollenkaan. Mä taasen en voi ymmärtää, miten joku ei muka näe päässään tollaisia kuvia.

2. Maantiede

Joskus mun aivot menee ihan umpisolmuun, kun mietin, että mun kaverit saattaa hahmottaa tämän maailman myös maantieteellisesti varsin eri tavalla kuin mä. Mä tarkoitan, että jonkun toisen päässä esimerkiksi kaupunkien kadut saattaa olla ihan erilaisissa asennoissa kuin mun päässä. Oon monta kertaa kinastellu kaverin kanssa siitä, kumpaa reittiä kannattaa ajaa, koska mun mielestä reitti A on suorempi ja lyhyempi, kun taas kaverin mielestä reitti A kiertää ja on pidempi kuin reitti B. Onneksi mä säilytän hanskalokerossa vanhaa kunnon paperikarttaa, johon voi luottaa silloin kun ollaan hakoteillä. Mä hämmästyn joskus Salon ja Turun karttoja katsoessani, koska huomaan hahmottaneeni kaupunkien kadut ihan väärin. Mä oon esimerkiksi saattanu ajaa jotain katua monta kilometriä eteenpäin ja oon kuvitellu koko ajan ajavani täysin suoraan, mutta kartasta huomaan kadun sittenkin kaartuneen vahvasti jompaankumpaan suuntaan.  

Miettiikö muut ihmiset karttoja edes yhtään niin paljon? Maantiede ja kartat on aina ollu mulle tärkeitä asioita, ja mä näen karttoja päässäni monta kertaa päivässä. Mä myös aina sijoitan itseni kartalle. Jos mä istun vaikka lentokoneessa matkalla Kyprokselle, niin mä tiedän koko ajan olevani matkalla sille Turkin eteläpuolella sijaitsevalle saarelle enkä todellakaan ”johonkin lämpimään Kypros-nimiseen paikkaan johonkin vaan”. Lentokoneessa mulla on myös pakkomielle tuijottaa monitorissa olevaa karttaa, koska haluan tietää missä mennään. Oon joskus istunu lentokoneessa sellaisen ihmisen vieressä, jolla ei ollu hajuakaan, että missäpäin maapalloa lennon määränpää sijaitsee, ja musta se oli ihan järjetöntä!

3. Kirjojen tapahtumat

Mä juttelin kerran sellaisen tytön kanssa, joka ei koskaan näe kirjojen tapahtumia kuvina päässään. Hän vain lukee. Mitä helvettiä, minä kysyin. Miten kirjan tapahtumat voi kuvitella, jos niitä ei näe elokuvana päässään? Mä näen päässäni kuvan kirjan päähenkilöstä ja tapahtumapaikasta kirjan alusta lähtien. Sitten kirjan kuudennella sivulla mun pää sekoaa, kun kirjailija alkaakin yhtäkkiä kuvailla päähenkilön ulkonäköä. (Yleensä se on meinaan aivan päinvastainen kuin mä olen ajatellu – mustatukkainen nainen onkin kirjailijan mukaan blondi, lihavaksi kuvittelemani henkilö on anorektisen laiha ja kaljulla onkin takareisiin asti ulottuvat hiukset.) Mä luin pari vuotta sitten Neiti Etsivä -kirjaa, jonka olin lukenu kerran aiemmin ehkä 11-vuotiaana, enkä muistanu kirjasta enää lähes mitään. Aloin silloin miettiä, että kuvittelinkohan mä toisella lukukerralla kirjan tapahtumat ja ympäristön ihan erilaisiksi kuin ensimmäisellä kerralla? Vai sittenkin hyvin samanlaisiksi? 

Vittu kun tietäisi niin!