Toronto-elämää

Moi kaikille, varsinkin juuri sinulle! :) Täällä kirjoittelee melko unelias henkilö, mutta en malta mennä vielä nukkumaan. En saa tätä julkaistua vielä tänään lauantaina, koska mulla ei toimi langaton netti läppärissä ja saan yhdistettyä nettiin vain piuhan avulla, joka sijaitsee yläkerrassa, enkä jaksa mennä ylös enää tänään. Julkaisen sitten sunnuntaina. Mulla on näköjään muodostumassa perinteeksi kirjoitella blogia joka toisena viikonloppuna, vaikka en ole tehnyt tarkoituksella niin.

Täällä Torontossa menee ihan todella mukavasti, voi kuinka iloinen olenkaan että päätin hakea tänne ja juuri tänne. Täällä on helppo viihtyä, ruoka on hyvää ja kaikenlaista sorttia löytyy, ihmiset ovat ystävällisiä ja puhuvat ymmärrettävämpää englantia kuin vaikkapa irlantilaiset, kissat on söpöjä, täällä on ruutukaava mikä helpottaa suunnistamista ja laittaa vihaamaan eurooppalaisten kaupunkien kaavoja, televisiosta tulee SmackDownia ja muita ihania roskaohjelmia, aurinko paistaa melkein joka päivä ja melkein missään ei näy tyhjiä liiketiloja kuten Salossa. Tykkään myös hirveästi siitä, että täällä asiakaspalvelijoita ei ole korvattu automaateilla samoissa määrin kuin Suomessa vaan esimerkiksi metroasemilla on ihan oikeat ihmis-lipunmyyjät. Luulen, että aika moni viihtyisi täällä, äitikin tykkäsi kaupungista tosi paljon. Vaikeitakin hetkiä ja päiviä on totta kai ollut, ei ole parkumatta ja hiuksia repimättä selvitty tästäkään reissusta. Suomesta kaipaan eniten ihmisiä, pianoa, kotisaunaa, tukiverkostoa ja sitä tunnetta, kun ei tarvitse koko ajan katsoa tavaroidensa perään kaupungilla kulkiessaan. En oikein tiedä, miten yleisiä taskuvarkaudet ovat täällä, mutta täällä esimerkiksi passin tai lompakon hävittäminen olisi suurempi katastrofi kuin koti-Suomessa.

Pelottava hämähäkki siellä.

Oon aina etsinyt tällaista mattaluomiväripalettia ja tällä viikolla sellainen löytyi Forever 21:stä hintaan 11,90 dollaria.

Mä sain oman huoneen vähän yli viikko sitten kun yksi kämppis lähti, tosin olen tässä huoneessa vain väliaikaisesti. Asun nyt kellarissa, mutta nyt sunnuntaina toinenkin kämppis Pirita lähtee ja muutan hänen tilalleen ullakkohuoneeseen. Tuntuu tietysti vähän tylsältä, kun Pirita lähtee. Ullakkohuonetta kyllä odotan aika kovastikin, koska en tunne tätä kellaria omakseni. Valo on ollut mulle aina hemmetin tärkeä juttu, mutta täällä kellarissa on arvatenkin pimeää. Mun huoneessa on vain pieni ikkuna, josta näkyy vuokraemännän auton eturengas. Lisäksi täällä kellarissa on kylmempi kuin muualla talossa, mikä on huono juttu mulle, jolle 22 astettakin on niin kylmä huonelämpötila että ilman villapaitaa ja vilttiä ei selviä. En ole koskaan viihtynyt laivallakaan siellä autokannen alapuolella, ja täällä kellarissa mulla on ollut vähän samanlainen tunne, siis että olisin jotenkin eristyksissä ja kaiken elämän alapuolella. Eilen menin vielä katsomaan läppäriltäni Paha maa -elokuvan ja meinasin kuolla ahdistukseen. Tänne on tulossa uusi asukas jo ensi viikolla, joten toivotaan että hän viihtyy eikä kärsi samanlaisista turhanpäiväisistä pääongelmista kuin minä. Ai niin ja täytyy sanoa, että mulla on oikeastaan ollut täällä kellarissa kissojakin aika kova ikävä. Kissat hengaavat vain ylimmissä kerroksissa eivätkä pääse kellariin. Niiden kanssa on ollut kivaa hengata, vaikka ne ovatkin välillä täysiä mulkeroita kun aloittavat aamuseiskalta hirveän aamupalanmankumisrääkymisen.

Me oltiin keskiviikkona koko talon väen kanssa (landladyt plus Pirita, Adrian ja mä) laulamassa Piritan läksiäiskaraokea. Oltiin sellaisessa paikassa kuin (öö vittu en muistakaan nimeä, olin menossa nettiin tarkistamaan mutta se ei toimi :D) joka sijaitsi Yonge Streetillä ja jossa oli privaattihuoneita. Me varattiin huone kolmeksi tunniksi. Oli ihan hemmetin kivaa, humalluin musiikista ihan täysin ja lauloin paljon, vaikka aluksi ajattelin etten oikein halua laulaa, kun kaikki muut olivat niin saakelin hyviä laulajia. Lauloin ainakin Spice Gilrlsin Who do you think you are -biisin sekä Ricky Martinin ja jonkun muijan, jonka nimeä en niin ikään muista, biisin Private emotion. Ja kaikkea muutakin tuli siinä kolmen tunnin aikana lauleskeltua, esimerkiksi Justin Bieberiä, Britney Spearsia ja joku Kaunotar ja hirviö -leffan laulukin. Mun täytyy muuten tunnustaa, että tykkään ihan helkkaristi Justin Bieberin biiseistä, varsinkin Sorry-  ja What do you mean -biiseistä. Ne soi täällä aika usein pikaruokaloissa ja kaupoissa ja kuuntelen niitä itsekin joka päivä...

Mulla oli tossa myös operaatio 25-30 runebergin torttua. Rofessori kysyi, haluaisinko yrittää leipoa runebergin torttuja tunnille opiskelijoiden iloksi oppiaineen laskuun, ja vastasin myöntävästi. Tykkään leipomisesta, mutta en ole siinä ihan mikään luonnonlahjakkuus (tosin leipomusten syömisessä kyllä olen). Tarvitsen leipomiseen aina millintarkat ohjeet, koska jos teen yhdenkin asian väärin, koko homma menee yleensä ihan päin persiljaa. Jotenkin tuntuu, että ruuanlaitossa yksi moka ei välttämättä koidu maailmanlopuksi mutta leipomisessa se koituu aina. Tässä on kuva mun ensimmäisestä testiannoksesta. Jokainen, joka tietää miltä runebergin tortut yleensä näyttää, varmaan huomaa heti että menikö tämä erä päin persiljaa vai ei.

Ongelma ei ollut pelkästään siinä, että tortut olivat pissanvärisiä, kun kaiken lisäksi ne maistuivatkin niin yrjöttävän hirveiltä, että kaikki kuusi lensivät sekunnin murto-osissa biojäteasiaan, hyiperkelehelvetti oikeasti! Kaameita. Mikä meni pieleen? No ainakin se että reseptissä käskettiin laittamaan piparimurskaa ja mantelijauhetta, mutta mulla ei ollut pipareita joten laitoin mantelijauhetta niidenkin edestä... Lisäksi käytin vehnäjauhoja, jotka löysin kaapista, ja se pussi taisi olla jotenkin pilaantunut koska se haisi oudolta ja ne jauhot myös pöllähtelivät oudosti. Seuraavana päivänä kävin ostamassa uudet vehnäjauhot ja keksejä ja kokeilin uudestaan, tällä kertaa huomattavasti paremmalla menestyksellä. Torttuja tuli neljä ja söin ne kaikki itse, koska kukaan ei ollut kotona, haha.

Sain loppujen lopuksi tehtyä jopa sen 25 tortun eränkin ja kai ne sitten opiskelijoille ihan hyvin maistuivat. Tosin pilasin oman voipakettini sulattamalla voita liian kauan mikrossa ja jouduin lainaamaan vuokraemännän voita. Unohdin ottaa kuvan valmiista tortuista, koska lisäsin niihin kuorrutteet vasta yliopistolla puoli tuntia ennen tunnin alkua. Niistä tuli aika pieniä, mutta ihan hyvänmakuisia kumminkin. Tein ne paperisiin muffinssivuokiin, eli niistä tuli runebergin muffinsseja. Torttujen leipominen oli opettavaista, sillä opin paitsi leipomaan runebergin torttuja ensimmäistä kertaa elämässäni niin myös englannin kieltä. Nyt osaan esimerkiksi sellaiset sanat kuin baking powder, wheat flour ja cardemom varmasti koko loppuelämäni.

Ostin pari viikkoa sitten hetken mielijohteesta lipun itselleni Toronto Marliesin peliin eli AHL-matsiin. Joukkueessa pelaa Kasperi Kapanen. Jotkut olivat vähän kauhuissaan, kun sanoin meneväni yksin, mutta ei se mua kyllä haitannut, koska tykkään tehdä välillä asioita ihan yksinkin. 

Kavereitakin on löytynyt enkä ole täällä enää niin yksin kuin tammikuun alussa. On pitänyt muistaa olla itse aktiivinen, koska kukaan ei muuten tiedä olemassaolostani eikä tule kotoa hakemaan. Mä oon käynyt keskiviikkoiltaisin CouchSurfingin weekly meetingissä, jossa on ollut helppoa tutustua ihmisiin. Se järjestetään joka viikko eri pubissa. Sitä järjestelee sellainen harmaapäinen Rob, joka on todella ihana kun jaksaa sellaisia viikoittain järjestellä. Mun on ollut yleensä vaikeaa mennä tosta vaan juttelemaan tuntemattomille ihmisille, ja lähes kaikkiin elämäni aikana tuntemiini ihmisiin oonkin tutustunut joko koulussa, töissä, jossain harrastuksessa tai jonkun toisen ihmisen kautta. Weekly meetingissä on sen sijaan hemmetin helppoa jutella kaikille, kun kaikki haluavat tutustua. Se ehkä vähän ärsyttää, että kaikkien paikallaolijoiden motiiveista ei aina tiedä. Aika monet miehet lisäävät heti Facebook-kaveriksi ja alkavat lähetellä silmäniskunaamalla varusteltuja viestejä, kun itse haluaisin löytää kavereita, joiden kanssa käydä leffassa, teatterissa, museossa, peleissä, baarissa, juhlissa ja kirjastossa ja sellaista.

Loppuun laitan kuvan musta ja Juusosta, joka on otettu serkun häissä kesällä 2014. Satuin vaan löytämään sen, kun äiti oli täällä ja selasin kuvia hänen puhelimellaan. Oon vasta viime aikoina tajunnut, että olen oikeasti aika lyhyt ihminen. Tässäkin mulla on kymmenen sentin korot jalassa. Oon jotenkin aina ajatellut, että olisin keskikokoinen...

Äiti kävi Torontossa

Ihanaa ystävänpäivää! <3

Nyt on myöhäinen lauantai-ilta. Vuokraemännät lähti eilen viikoksi Karibian-risteilylle, joten olen täällä nyt vain muiden vuokralaisten kanssa ja pidän heidän kanssaan kissoista huolta. Ulkona on 20 astetta pakkasta, ja tv-uutisissa kehotettiin välttämään turhaa ulkona oleskelemista. Päätin olla kuuliainen ja pysyä kiltisti sisällä koko päivän, ei ongelmaa. Tai kävin mä kyllä Mäkkärissä ja karkkikaupassa, koska mulla on tänään karkkipäivä. Mulla on karkkipäivä aina kerran viikossa, joko lauantaina tai sunnuntaina. Jos en tee lauantaina mitään, se on yleensä lauantaina.

 

Tämä oli nyt kolmas kerta kun kävin naapuri-Mäkkärissä syömässä, mutta muuten oon syönyt melko terveellisesti täällä. Äiti sanoi viime viikolla tänne tullessaan, että huomasi heti että mä olen laihtunut. Se kyllä pitää paikkansa, olin aikamoinen joulupullukka kun lähdin tänne mutta nyt ilkiää jo katsoa peilistäkin omia ääriviivojaan!

Aloin mietiskellä naapuri-Mäkkärissä, tai oon itse asiassa miettinyt jo pitkään, että kun mun naapuri-Mäkkäri on tosi pieni paikka ja suurin osa ihmisistä hakee ruuat sieltä mukaansa sen sijaan että söisivät paikan päällä, niin että miksei esimerkiksi Salossakin voisi olla vain sellaista Mäkki-kioskia. Salossahan Mäkkäri lopetti viime kuussa, koska ymmärtääkseni toiminnan jatkaminen olisi vaatinut suurta remonttia melko suuressa kiinteistössä eikä se kai sitten ollut kannattavaa, mutta tosi monet ystävät ja tuttavat jäivät paikkaa kaipaamaan. Niin että eikö Salossakin toimisi hyvin sellainen mini-Mäkki, jossa vuokrakulut olisivat matalammat ja josta teinit voisivat edelleen hakea ne hampparit kätevästi mopoautoihinsa. En ole itse mikään mäkkifani, mutta mitä enemmän palveluja ja ketjuja Salosta lähtee, sitä onnettomammalta paikka tuntuu.

Olin eilen Tigerlilyn ja Benny Benassin klubikeikalla kivan Ronjan kanssa, joka on harjoittelijana Suomi-kodissa. Oli hauskaa, vaikka porukkaa oli liian paljon ja tönin koko ajan jotakuta ja joku töni minua. Rakastan sellaista musiikkia ja se kuulostaa äänentoistolaitteiden avulla vielä 659 kertaa paremmalta kuin kotona Youtubesta soitettuna. Luulin, että olin laittanut liian vähän vaatteita päälle, koska mulla oli vain ohut pitkähihainen paita ja ulkona oli 20 astetta pakkasta, mutta klubilla huomasin että asia olikin päinvastainen. Suurin osa tytöistä oli pukeutunut juuri ja juuri tissit peittävään yläosaan tai shortsihaalareihin. Kun pääsin kotiin, mun korvat olivat täysin tukossa ja katsoin Youtubesta videoita Tomorrowland-festareista ja uneksin sinne menemisestä. 

Viime viikolla äiti tuli käymään Suomesta ja oli hitsin kivaa. Nukuttiin koko viikko keskustahotellissa 13. kerroksessa ja kierrettiin koko kaupunki ympäri ja syötiin kaikkea mitä eteen sattui, ihan kuin olisin ollut ulkomaanmatkalla! Tai siis niinhän mä olenkin ulkomaanmatkalla, mutta viikon ajan tunsin olevani täysin huoleton lomalainen. Parasta kaikessa oli kuitenkin tietysti äitin näkeminen, se tosin lienee sanomattakin selvää. Viikon aikana sain huomata, että olen jo tullut aika hyväksi suunnistajaksi täällä Torontossa, koska johdatin meitä koko ajan paikasta toiseen ja metrossakaan en katsonut karttaa kertaakaan, koska muistin kaikki pysäkit ulkoa. Eli aika paljon olen kehittynyt ensimmäisistä viikoista, jolloin seisoin joka päivä paperikartta kädessä jossain päin kaupunkia.

Voisin listata lyhyesti joitakin asioita, joita teimme viikon aikana. 

1. Kävimme mun luona:

Akka ja kissa

 

2. Kävimme CN-towerissa. Se oli mielestäni vähän pelottava, varsinkin kun ylös mentiin näköalahissillä ja nousun aikana tuntui ettei matka lopu ikinä. Kun lähdimme CN-toweriin, ilma oli aurinkoinen, mutta ylös päästyämme hirveä lumisadealue oli levittäytynyt kaupungin ylle eikä tornista nähnyt niin kauas kuin selkeällä säällä olisi ollut mahdollista nähdä.

Tornissa oli eräässä kohdassa lasilattia, jonka päällä pystyi seisomaan ja katsomaan puoli kilometriä alempana kulkevia autoja. Mulla ei todellakaan ollut houkutusta mennä lasilattialle kävelemään, mutta monet lapset riehuivat sen päällä innoissaan ja yksi poika tömisteli ja HYPPI sen päällä niin kovaa kuin jaloista lähti. Mitä hittoa? Teenpäs tässä itsemurhan perjantaipäivän kunniaksi. Kylläpä teki pahaa katsella. Mä menin makaamaan lattialle niin että ainoastaan ylävartaloni oli lasilattian päällä, tarkoituksenani ottaa hieno kuva jossa näkyisi mun kaunis pääni ja minikokoiset autot. Joo ei onnistunut.

3. Kävimme kenkämuseossa. Se oli tosi kiva, siellä oli näytteillä kenkiä eri aikakausilta ja myös julkkisten käyttämiä kenkuleita. Mun äiti on museossa töissä ja tuntui inspiroituvan kovin tästä museosta. Ehkäpä tulevaisuudessa nähdään hänenkin museossaan kenkänäyttely.

Siellä sai myös sovittaa kenkiä.

4. Käveltiin ja syötiin paljon:

Chinatown

5. Käytiin NHL-ottelussa, New Jersey Devils vastaan Toronto Maple Leafs. Jotkut sanoivat etukäteen että peli tulee olemaan ihan tylsä, koska vastustaja ei ole järin hyvä, mutta niin siinä ei todellakaan käynyt. Päinvastoin peli meni jopa jatkoajalle ja rankkareihin asti, ja mulla oli hirveen jännittävää! Katsoin pari päivää myöhemmin telkkarista Maple Leafsin seuraavan ottelun, jonka he hävisivät 6-1 tai jotain, ja sellainen pelihän olisi ollut paljon mälsempi. Mulla oli ottelussa päällä Maple Leafsin paita, jonka olin saanut pikkuveljeltä lahjaksi. Tunsin itseni jotenkin erityiseksi, kun laitoin sen hotellilla päälle, mutta kun lähdimme hotellilta kävelemään hallille, alkoi paitoja näkyä muillakin, ja mitä lähemmäs hallia saavuimme, sitä enemmän tunsin hukkuvani massaan. Ihanaa kuitenkin, että mulla on oma Maple Leafs -paita, voisin jatkossa käyttää sitä Suomenkin otteluissa kun siinä on samat väritkin eikä mulla ole Suomi-paitaa.

 

Iskä oli katsonut samaa ottelua televisiosta Suomessa ja lähetti meille kuvan siitä:

 
Haha, ainiin joo! Kun me oltiin ottelun jälkeen poistumassa hallista, mä näin kun kaikki ottivat käytävällä vuorollaan kuvia kuvassa näkyvän tuntemattoman julkkismiehen kanssa. Päätin siinä hetken mielijohteesta mennä itsekin miehen kanssa kuvaan. Olin tosi iloinen kuvan saatuani, koska se oli kai elämäni ensimmäinen yhteiskuva julkkiksen kanssa, harmi vain etten tiennyt kuka julkkis oli kyseessä!

Seuraavien päivien aikana yritin kovasti selvittää julkkismiehen henkilöllisyyttä. Lähetin kuvan esimerkiksi iskälle ja pikkuveljelle, suomalaisille kavereille ja yhdelle kanadalaiselle tytölle, mutta kukaan ei tiennyt eikä yrityksistä huolimatta saanut selville, kuka perhana oli kuvassa. Jotkut yrittivät ihan tosissaan auttaa selvitystöissä, mistä olin iloinen ja yllättynyt. Lopulta viikko ottelun jälkeen tajusin näyttää kuvan vuokraemännälle, joka lupasi lähettää kuvan jääkiekkofaniystävälleen. Tämä ystävä sitten vihdoin tiesi kertoa, että kuvassa on Bob McGill, entinen NHL-pelaaja ja nykyinen tv-persoona. Jee, mysteeri on selvitetty! Oli muuten ihanan ystävällisen ja iloisen oloinen mies se Bob.

6. Sitten vielä viimeiseksi tehtiin päiväretki upeille Niagaran putouksille, jonne oli Torontosta matkaa noin puolitoista tuntia. Putous oli kaunis ja uhmakkaan voimakas, mutta putousten vieressä oli ihan posketon jättimäinen hotellikylä huvipuistoineen, keilahalleineen, miljoonine kahviloineen ja ravintoloineen, peliluolineen, minigolf-ratoineen, Dracula-linnoineen, elokuvateattereineen ja ylipäänsä kaikkine hullutuksineen. No onpahan työpaikkoja ainakin jos jotain positiivista haluaa etsiä.

Huvittelukaupunki tuntui keinotekoiselta ja rumalta, mutta lapsena olisin kyllä luultavasti kuollut onnesta siellä. Meinasin kuolla jo Ikaalisten kylpylässä, jossa ei edes ollut melkein mitään...

Niagaran putouksilla voi käydä lisämaksusta esimerkiksi erillisellä näköalatasanteella tai venematkalla, joka vie ihan putousten juurelle. En tiedä olisinko halunnut sellaiselle, mutta sitä ei tarvinnut miettiäkään, koska venematkoja ei tehty tähän vuodenaikaan ollenkaan. Sen sijaan mä ja äiti päädyttiin ostamaan liput kävelyretkelle VESIPUTOUKSEN TAAKSE (journey behind the falls tms.) koska musta se kuulosti niin saamarin siistiltä! Mun on myönnettävä, että kun kuulin ensimmäisen kerran tästä mahdollisuudesta mennä kävelemään putousten taakse, mulle muistui heti mieleen se muumijakso, jossa Muumipeikko kulkee vesiputouksen takana ja löytää sieltä upean vihreän kuningatarsmaragdin... Ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin jos en nyt ihan samanlaisesta kokemuksesta uneksinut niin ainakin jotain todella paljon sinnepäin, siis että siellä käveltäisiin samalla tavalla kallioiden päällä ja putous pauhaisi vieressä. No siellä Niagaran putouksen takana sain sitten todeta, että asia ei ollut ihan näin vaan putousten taakse olikin rakennettu vain ankea valkoinen tunneli, jossa oli hitto pari pientä ikkunaa, joista pystyi katsomaan putoavaa vettä. Melkoinen pettymys oli kyllä tällä kertaa, ei voi muuta sanoa! Toisaalta jotkut aasialaiset kiljuivat ja juoksivat tunnelissa ihan täpinöissään, joten ehkä mun odotukset vain olivat olleet ihan liian romantisoidut. Perhanan muumit oikeesti!

Että sellaista me nyt esimerkiksi viikon aikana teimme. Viikko oli aivan paras ja tuntui tylsältä palata kotiin omaan nukkumisnurkkaukseeni hotelliviikon jälkeen. No, yksi kämppis lähtee jo parin päivän kuluttua ja saan silloin oman huoneen. Ja tässä talossa ollut oikein kivaa olla, en ole katunut asuinpaikan valintaa kertaakaan. Hengaan joka ilta toisen kissan kanssa sohvalla ja luen uutisia Suomesta tabletillani. En voi uskoa, että en ole koko tänä aikana saanut kissoista mitään allergiaoireita! Mullahan on täällä hurjanlainen kasa allergia- ja hengityslääkkeitä mukana, mutta en ole vielä kertaakaan niitä syönyt tai vetänyt keuhkoihin. Ja nyt kun vielä saan oman huoneen jonne kisulit eivät pääse, niin allergian uhka pienenee entisestään.

Loppuun kuva Juku-kissasta joka nukkuu mun vieressä ja on helkutin suloinen. Tui tuiii <3