Päivä Alcatrazissa (ja monta päivää sen jälkeen)

Alcatraz-saarelle perustettiin liittovaltion vankila 1930-luvulla. Kauniille, karulle ja sekopäiselle, pakovarmalle vankilasaarelle päätyivät pahimmista pahimmat vangit, he joille muut vankilat olivat liian helppoja, esimerkiksi Al Capone. Vuonna 1963 Alcatrazin vankila suljettiin kustannus- ja ympäristösyistä sekä huonosta maineestaan johtuen.

Toukokuun 27. päivänä vuonna 2016, noin 53 vuotta myöhemmin, minä vierailen tässä vankilassa ja menen vaikuttumaan siitä niin syvästi, että olen sen jälkeen kokenut tarpeelliseksi katsoa Pako Alcatrazista -elokuvan kaksi kertaa, lukea useita vankilasta kertovia artikkeleita sekä katsoa Myytinmurtajien jakson, jossa Adam ja Jamie yrittävät paeta Alcatrazista. Mä olen miettinyt, onko mikään turistikohde vaikuttanut mun mieleen ikinä näin vahvasti kuin Alcatraz. No ehkä Disneyland Paris 14-vuotiaana, mutta silloin ei päässä vielä pyörinytkään paljon muuta kuin huvipuistot ja jätkät (ei sillä etteivätkö ne vieläkin pyörisi), mutta totta puhun kun sanon, ettei mikään turistinähtävyys ei ole tällä tavalla päätä pyörälle aikoihin pistänyt.

Mä matkustan Alcatraz-saarelle lautalla Pier 33 -laivalaiturilta, jonne olen kävellyt keskustasta kukkulaisia katuja pitkin. Olen yllättävän pirteällä tuulella siihen nähden, että olen herännyt aamuyöllä ja lentänyt juuri viisi tuntia Torontosta San Franciscoon. Ajatus Alcatrazista saa olon valppaaksi. Päätähuimaamattoman hintainen (33 USD) Alcatraz Cruisesin lippu sisältää lauttamatkan saarelle ja takaisin sekä audiokierroksen. Lippu on jokaisen US-dollarin arvoinen. Retkeä ei voi missään nimessä jättää väliin, jos on käymässä San Franciscossa!

Mä olen aina ihmetellyt, mikseivät Alcatrazin kovakuntoiset miesvangit ole muka pystyneet uimaan saarelta mantereelle, koska välimatka on vain pari kilometriä ja ihmiset ovat uineet pidempiäkin matkoja. Alcatrazistahan on yrittänyt paeta yli 30 vankia, mutta lähes kaikki on saatu kiinni ja jotkut ovat hukkuneet. Lauttamatkan aikana totuus kuitenkin valkenee. Matka tuntuu loppujen lopuksi pitkältä ja aallot ovat helvetilliset. Lautta keinuu täysillä, tuuli saa hiukset irtoamaan päästä ja koko lautalla oleva ihmismassa kohahtaa, kun mun vieressä seisovalta naiselta lentää hattu mereen. Vesi on kuulemma myös niin kylmää, että hypotermia iskisi nopeammin kuin ihminen ehtisi uimaan mantereelle.

 

Alcatraz yllättää ja suorastaan mykistää mut jyrkkyydellään: saari nousee merestä joiltakin osin kohtisuorasti, ja päärakennus sijaitsee ihan varmasti korkeammalla kuin valokuvissa. Kävelen päärakennukseen, jossa jokainen saa korviinsa kuulokkeet. Miehen kysymykseen ”What language?” tekisi mieli vastata ”Finnish of course”, mutta se olisi turhaa, joten valitsen englannin. Suhtaudun yleensä vähän nihkeästi tällaisiin opastuksiin, mutta tämä hienosti toteutettu, palkintojakin voittanut audiokierros onnistuu kaappaamaan nopeasti mukaansa. Korvissa kaikuu sellien ovien pamauksia, aseenlaukauksia ja huutoa, ihan kuin kuuntelisi jotain laadukasta dokumenttia. Kertojina on Alcatrazin entisiä vankeja ja vartijoita.

 

 

 
Ääninauhan avulla vankilarakennus selleineen, kirjastoineen ja ruokasaleineen tulee kierrettyä ympäri kuin itsestään, koska ääninauha kehottaa siirtymään paikasta toiseen tietyssä järjestyksessä. Audiokierros ei kuitenkaan rajoita vankilaan tutustumista, koska nauhan voi stopata milloin tahansa vaikka valokuvaamista varten ja jatkaa kun ehtii. Mulla meni audiokierrokseen pysäytyksineen ehkä tunti ja vartti.

 

En tiedä kuinka paljon Alcatrazia on kunnostettu ja "sörkitty" viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta ainakin mulle vankila näyttäytyy hyvin karun ja autenttisen oloisena. Ihanaa, ettei vankilaa ole turmeltu turhilla remonteilla ja sisustuselementeillä. Sellit ovat paikoillaan, ja suurimmassa osassa on tallella lavuaari, työpöytä ja sänky. Vessanpönttö on säilynyt enemmän tai vähemmän alkuperäisessä kunnossaan sellistä riippuen, joissakin on jäljellä enää pieniä kaakelinjämiä tai vain reikä seinässä. Yksikään selli ei sijaitse ulkoseinällä, mutta pidetyimmät sellit ovat sijainneet ikkunallista seinää vastapäätä D-blockissa, jossa vangit ovat päässeet nauttimaan sisään puskevasta auringonvalosta.

Eristysselli:

Ennen vanhaan vankilat olivat kunnon vankiloita. Kuri piti olla. Niissä oli pilkkopimeitä, matalia ja kylmiä eristyssellejä, jonne niskoittelevat vangit heitettiin parhaimmillaan pitkiksi ajoiksi. Näin olivat asiat ainakin Alcatrazissa. Jos Alcatraz ei heti ensimmäisillä minuuteilla onnistu nostamaan käsikarvoja pystyyn, niin viimeistään eristysselliosasto auttaa asiaan. Tulee väkisin miettineeksi, mitä itse tekisi, jos joutuisi viettämään monta viikkoa pilkkopimeän eristyssellin kylmällä lattialla. Siinä olisi aikaa vaikka mihin, voisi esimerkiksi keskittyä laskemaan, kuinka monta kertaa sydän lyö jokaisella ulos- ja sisäänhengityksellä. Montakohan päivää jaksaisi ennen kuin menettäisi lopullisesti järkensä?

Audiokierroksella saa kuulla vankilan merkityksellisistä tapahtumista, esimerkiksi vuoden 1946 väkivaltaisesta pakoyrityksestä, jossa kuusi vankia pääsi käsiksi vankilan aseisiin ja piti vartijoita panttivankeinaan. Kukaan ei kuitenkaan onnistunut pakenemaan, vaan yritys sujui niinkin surkeasti, että pakoa yrittäneistä miehistä kolme menetti välikohtauksessa henkensä ja kaksi tuomittiin kuolemaan.

Mulle kaikkien aikojen kiehtovin pako(yritys?) on ollut aina vuoden 1962 tapaus, jossa kolmen vangin onnistui paeta selleistään vankilan katolle ja lopulta rannalle, josta he jatkoivat matkaansa sadetakeista tehdyn uimapatjan avulla, eikä heistä sittemmin ikinä kuultu. Kun vartijat tulivat aamulla herättämään miehiä, heidän sängyissään nukkuivatkin vain nukenpäät, jotka miehet olivat askarrelleet vessapaperista ja saippuasta ja joihin he olivat liimanneet aitoja vankilan parturista kähveltämiään hiuksia. Muistan kun katsoin Pako Alcatrazista -elokuvan ehkä 10-vuotiaana ja mietin äidin kanssa sen jälkeen koko illan, oliko mieskolmikko pysynyt elossa vai ei.

Siellä on ilmanvaihtotila jota kautta miehet kiipesivät katolle

Henkilökunnan tiloja:

Tollainen vierailijaikkuna

Ruokasali ja keittiö:

Alcatrazin keittiöstä ja ruokasalista, jotka ovat vuorossa kierroksen loppupuolella, mieleeni nauliintuu ahdistava ja häiritsevä veitsitaulu. Alcatrazin keittiöveitsiä säilytettiin taulussa, jossa oli varjokuvat veitsistä. Kaikki veitset olivat erimallisia ja jokaisella oli oma paikkansa, joten taulua katsomalla näki heti, jos jokin veitsi puuttui omalta paikaltaan. Alcatrazin ruokasalia pidettiin muutenkin koko vankilan vaarallisimpana paikkana. Vangit ja henkilökunta kerääntyivät saliin syömään yhtä aikaa, mikä tarkoitti parhaimmillaan yli 250 henkilön väkijoukkoa.

Alcatraz-saarella on todella hyytävä ilma, vaikka ainakin mulle sana Kalifornia on aina tuonut mieleen auringonpaahteen ja kuumuuden. Myös itse San Francisco tuntuu paikoitellen viileältä, vaikka aurinko paistaa vaarallisen tehokkaana keskellä taivasta. Vietän melkein koko retken vankilan sisällä, koska neuletakkikaan ei auta kylmyyteen ollenkaan ja tuuli repii hiukset päästä (edelleen). Voi hitsin hitsi, olisi ollut kivaa tutustua saaren luontoon ja ulkoilmaelämään paremmin.

Kirjoitan tätä tekstiä flunssassa, josta olen kärsinyt yli viikon. En tiedä sainko tämän nenätaudin juuri Alcatrazin kylmyydessä, luultavasti sain, mutta sain tai en niin joka tapauksessa tiedän, että tämä retki oli kaiken flunssan arvoinen. Vitsi miten kovin haluaisin jo Alcatraziin uudestaan kiertämään ja kuuntelemaan audiokierrosta toista kertaa nyt kun osaisi kiinnittää paremmin huomiota kaikkiin yksityiskohtiin. Mutta seuraava paikka, johon matkustan, on Suomi, ja se sijaitsee niin kaukana Alcatrazin saarelta, ettei sinne ole aikoihin menemistä. Kouraisit syvältä ja teit lähtemättömän vaikutuksen muhun Alcatraz, KIITOS siitä.