sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Koko Eurooppa kesäaikaan: vastauksia pysyvää kesäaikaa vastustaville

Olin viime vuoden marraskuussa lomalla Krakovassa. Kiinnitin heti ensimmäisenä aamuna huomioni siihen, miten aikaisin aurinko nousi. Se herätti mut paistamalla naamaan hotellihuoneen ikkunasta tasan seitsemältä. Vastaavasti päivä hämärtyi jo kolmelta. Vierailin Auschwitzissa yhtenä päivänä, joka oli yksi ahdistavimmista päivistä ikinä. Vitutusta vain lisäsi se, kuinka kammottavan aikaisin pimeä saapui keskitysleirin ylle. En tule koskaan unohtamaan sitä synkkyyttä ja pakokauhun tunnetta.

Puola on hyvä esimerkki maasta, jossa kellonaika on mielestäni väärä aurinkoon nähden. Puola noudattaa Keski-Euroopan aikaa, mutta se sijaitsee idempänä kuin suurin osa samaan aikavyöhykkeeseen kuuluvasta Euroopasta. Esimerkiksi huomenna maanantaina aurinko nousee Krakovassa 6.23 ja Madridissa 7.40.

Jostain ihmeen ja kumman syystä myös suomalaiset mankuvat vastaavanlaisen pimeyden perään: talviajan, jossa yksi valoisa tunti on illan sijaan aamussa. Jos kellojen siirtely lopetettaisiin, enemmistö suomalaisista haluaisi pysyvään talviaikaan, joka myös the normaaliaikana tunnetaan. Onneksi vain niukka enemmistö. Mutta kuitenkin.

Enkä tarkoita suomalaisilla vain kaduntallaajataviksia ja vauvapalstan keskustelijoita, vaan myös professoreita, sanomalehtiä, tutkijoita. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa ollaan välillä oikein olan takaa etsimässä perusteita pysyvään talviaikaan siirtymiselle mm. tällaisin otsikoin: THL haluaa Suomeen pysyvän talviajan: "Valoisat illat johtavat terveyshaittoihin".

Kuka puolustaisi rakasta kesäaikaamme? Kesäaikaa, joka on elämässäni läsnä seitsemänä kuukautena vuodessa valoisine alkuiltoineen ja joka nyt yhtäkkiä syöksee minut ja teidät kaikki muutkin ennenaikaiseen kuolemaan.


Taitelijan (siis Annan) näkemys talviajasta.



Keräsin muutaman kesäaikaa vastustavan kommentin netistä ja vastasin niihin:


Oikeat termit kuuluu normaali, aito ja alkuperäinen, eli talviaika, ja keksitty aika, hatusta vedetty valeaika eli kesäaika.

True story. Talviaika ei ole ihmisen keksimä, kuten eivät aikavyöhykkeetkään tai kello. Ihminen keksi vasta myöhemmin hämmentävän kesäajan näitä luonnon alkuperäisasetuksia sekoittamaan.

Haluaisin myös vastata sulle, että Itä-Euroopan aika otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1921. Se ei ole siis ollut käytössä alkuräjähdyksestä alkaen eikä edes tuhansia vuosia vielä.

_____

Jos et lähde lenkille siksi, että pimeys saapuu yhden vaivaisen tunnin verran aikaisemmin, et ollut lenkille lähdössäkään.

No niin no. Mulla hetket juuri ennen lenkille lähtöä ovat kriittisimmät sen suhteen, päätänkö lopulta lähteä vai en. Jos katson ikkunasta ulos ja huomaan, ettei täyspimeys ole saapumassa vielä ihan hetkeen, lähden lenkkipolulle erittäin paljon todennäköisemmin. Tässä tilanteessa yhdellä tunnilla on suuri merkitys.

_____

Palataan takaisin siihen mikä olikin eli normaaliaikaan. 

"Takaisin normaaliin palaaminen" kuulostaa ristiriitaiselta ja hämmentävältä. Sen, mikä oli joskus normaalia, ei välttämättä tarvitse eikä kuulukaan olla sitä enää. Pitäisikös vaikkapa viedä naisilta äänioikeus samaan syssyyn? Suurin osa ihmisistä ei enää herää aamulla kanoja ja lehmiä hoitamaan, vaan matkaa sisätiloihin loisteputkien alle.

Kuten alussa totesin, olemme viimeiset vuosikymmenet eläneet kesäajan mukaan seitsemän kuukautta vuodessa, talviajan mukaan viisi. Näin ollen kutsuisin jo kesäaikaa ennemmin normaaliajaksi.

_____

Ei kiinnosta kumpaan siirrytään, kunhan se typerä kellojen siirtely loppuu. 

Ok. No mua kiinnostaa paljonkin. Pointti on siinä, että talviaamuna on säkkipimeää joka tapauksessa, kun herää, ja kesät ovat aina valoisia. Eniten olen huolissani keväästä ja syksystä. Suomen talvi on jo valmiiksi todella pitkä ja pimeä. En halua syksyn ja kevään illoista pimeämpiä ja näin ollen pitkittää pimeää talvea entisestään.

_____

Tietenkin talvi- eli normaaliaika. Se on luonnonmukainen. Eli kun aurinko on taivaalla korkeimmillaan, on keskipäivä eli klo 12.

Miksi auringon pitäisi olla kello 12 korkeimmillaan? On kyse siitä, miten valoisa aika ajoittuu sille aikavälille, jolloin ihmiset ovat hereillä ja aktiivisia. Kello 12 ei ole tämän aikavälin keskikohta. Ihmisen nykyinen elämänryhmi on painottunut iltaan. Monet kaupat aukeavat vasta kymmeneltä, ja ainakin mun lähikaupat ovat auki klo 23 asti. Arvelisin, että kultaisella 60-luvulla ne eivät olleet auki lähellekään yhtä myöhään.

Voisin myös veikata, että Itä- ja Länsi-Suomessa aurinko ei ole etelässä tasan samaan aikaan, saati sitten Puolassa ja Espanjassa, vaikka ne samaan vyöhykkeeseen kuuluvatkin. Eli tämän teorian mukaan vyöhykkeitä tarvittaisiin vaikka kuinka monia, jo pelkästään Suomeenkin.

_____

Talviaika on parempi, koska silloin ollaan lähempänä keskisen Euroopan aikaa. 

Tästä olen tavallaan samaa mieltä. Olisi melko typerää, jos Suomi valitsisi kesäajan ja Ruotsi talviajan. Sitten Suomi olisi jo kaksi tuntia edellä Ruotsin aikaa. 

Mutta näin tuskin tulee tapahtumaan. Päinvastoin: Ruotsi ja Viro ovat ilmaisseet kiinnostuksensa siirtyä pysyvään kesäaikaan, kun taas tonttusuomalaiset valitsisivat pysyvän talviajan. Länsinaapuri vetäisi jälleen kerran Suomea pitemmän korren säilyttämällä ihanat valoisat kesäillat ja pohjolan kesäöiden taian. Aurinko nousee Etelä-Suomessa jo nyt kesäkuussa liian aikaisin, joten en vain käsitä mitä iloa olisi siitä, että se möllöttäisi vielä tuntia aikaisemmin taivaalla? En ylipäänsä ymmärrä, halutaanko Eurooppaan tosiaan aivan tilkkutäkkimäinen aikavyöhykkeiden sarja, jossa kaikki maat noudattavat mitä aikaa haluavat?


Luin pari päivää sitten uutisen, jonka mukaan kellojen siirtelyn lopettaminen on jumissa EU:ssa. Ensinnäkin listalla on nyt tärkeämpiä aiheita, ja toisekseen kaikki maat eivät edes kannata kellojen siirtelyn lopettamista. "Saatana siellä Brysselissä saada taas mitään aikaan, nyt Suomi ulos jo EU:sta!" oli kommenttien pääasiallinen sisältö, kun niitä uutisen alapuolelta muutaman luin.

Itse valitsisin kaikkein mieluiten pysyvän kesäajan koko Eurooppaan, jos saisin päättää. (Aikavyöhykkeet toki pysyisivät.) Saisivat vähän valoa sinne Puolaankin. Mutta tämä päätöksen jumittaminen on mielestäni heti toiseksi paras vaihtoehto. Mieluummin valitsen harkiten päätöksiä tekevän Euroopan unionin kuin hätiköidyt ja epämääräiset päätökset, tilkkutäkkimäisesti rakentuvat aikavyöhykkeet ja menneiden aikojen talviajan synkeine alkuiltoineen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti