Vuosi 2017

Mä tulin iloiseksi vuodenvaihteessa, kun yllättävän moni mun kavereista oli päättänyt kirjoittaa Facebookiin kertauksen menneestä vuodestaan, osa pitkästikin. Juuri edellisessä blogikirjoituksessani märmätin Facebookin tylsyydestä, ja kuin tilauksesta se muuttui mielenkiintoisemmaksi, ainakin parin päivän ajaksi. Kavereiden kirjoituksista inspiroituneena ( = päätin siis matkia) haluan kirjoittaa itsekin jotain mun vuodesta twenty seventeen, muutoksista, matkoista ja elämäntavoista.

Kesällä aluepäällikkö oli vierailulla mun työpaikalla Salossa. Kävelin hänen luokseen ja kysyin, voisinko siirtyä Helsinkiin. Vaikka kysymys oli täysin spontaani, ajatus Helsinkiin muuttamisesta oli pyörinyt mun mielessä jo jonkin aikaa. Suun avaaminen kannatti, nimittäin syyskuusta lähtien olen asunut Helsingissä 63 neliön huoneistossa yhden koiran ja kahden ihmisen kanssa. Käyn täällä töissä, minkä lisäksi täydennän mun tutkintoa eli opiskelen Tampereen avoimessa yliopistossa. Opinnot tapahtuvat verkossa, joten Tampereelle ei tarvitse mennä. Oon myös kirjoittanut toista vuotta artikkeleita Salon Seudun Sanomiin, aihepiireinään matkailu, ystäväni parvekepuutarha ja kolme ulkomaille muuttanutta entistä Nokian työntekijää.

Hungary

Mä täytän tänä vuonna kolmekymmentä. Tiedän monien ikätoverieni olevan sinut asian kanssa, mutta mä en ole. Tunnen itseni vielä ehkä 26- tai 27-vuotiaaksi, ja ajan liian nopea kuluminen ahdistaa mua. Huomaan tulleeni kolmekymppiseksi lähinnä siitä, että kyseenalaistan nykyisin hirveästi asioita enkä ole niin naiivi kuin ennen. Lisäksi olen alkanut kuunnella klassista musiikkia. Aloin harjoitella joulukuussa pianolla Dmitri Shostakovichin Waltz no. 2 -kappaletta ja olen totaalisen rakastunut siihen. Kaipaan mun pianoa täällä Helsingissä.

Multa puuttuu kyky olla tekemättä mitään. Käyn iltaisin uimassa, taidenäyttelyissä sekä weekly meetingeissä, haalimalla haalin päiviini ohjelmaa. Eikö suurin osa ihmisistä juuri rakasta sitä, kun voi vain maata sohvalla tekemättä mitään? Mulle se ei sovi - alan yliajatella asioita ja muutun levottomaksi. En tiedä, mistä se johtuu. Osittain sinkkuudesta varmaankin. Oon miettinyt jonkun harrastuksen aloittamista. Haluaisin jatkaa espanjan opiskelua tai soittaa kabinettiorkesterissa. Varsinkin jälkimmäinen olisi ihanaa, mutta osaan soittaa vain pianoa enkä ehkä haluaisi olla orkesterissa pianisti. Mieluiten soittaisin viulua, mutta en ole ikinä koskenutkaan viuluun.

Katsoin jo googlestakin, missä voisin aloittaa viulunsoittoharrastuksen. Siellä mainostettiin lähinnä erilaisia musiikkileikkikouluja. Selasin ensimmäiset pari sivua hakutuloksia, ja niiden pääasiallinen viesti oli, että viulunsoitto aloitetaan tavallisesti 5-7 vuoden iässä, jotkut aloittavat 4-vuotiaanakin. Vauvapalstalla sanottiin, että toki voi kolmekymppisenäkin aloittaa, kunhan on valmis hyväksymään sen tosiasian, että siinä vaiheessa sitä tehdään vain omaksi huvikseen, mistään ammatillisesta tasosta on enää turha haaveilla. Juuri tätä tarkoitan ajan liian nopealla kulumisella ja siihen liittyvällä ahdistuksella. Ihan vitun sama, voisin silti aloittaa, jos se ei olisi niin kallista. Jos joku voisi opettaa mua monta kertaa viikossa kahvipakettipalkalla, olisin sairaan hyvä jo 31-vuotiaana ja tunkisin jauhot koko masentavan vauvapalstan porukan suuhun.

Poland

Matkasin vuonna 2017 paljon. Koko neljän viikon kesälomani vietin ulkomailla, ensin Torontossa. Siellä oli upeaa, mutta en tuntenut enää samanlaista ikävää ja kipua Torontoa kohtaan, koska monet siellä asuneet ystäväni olivat lähteneet kaupungista ja se tuntui tyhjemmältä. Toronton jälkeen reissasin ensimmäistä kertaa elämässäni Belgiaan ja Luxembourgiin kavereita katsomaan. En tiedä, mitä mieltä Belgiasta olin. Belgialaisten kaupunkien vanhat talot ja kujat olivat mykistävän kauniita ja sympaattisia, mutta niiden ulkopuolella Belgiassa ei näyttänyt olevan mitään. Brysselikin oli heittämällä yksi rumimmista pääkaupungeista, jonka olen nähnyt. Mutta belgialaiset oluet, ne olivat täydellisiä ja niitä oli miljoonittain. Rämistelin kaupunkipyörällä ympäri Antwerpenin kuoppaisia mukulakivikatuja useita päiviä. Viimeisenä iltana kaaduin pyörällä ensimmäistä kertaa lähes 15 vuoteen, se tapahtui Antwerpenin keskusaukiolla. Ei sattunut, mutta vittu kun ärsyttää vieläkin! Vuonna 2017 kävin myös Budapestissa, Los Angelesissa, Tallinnassa, Gdanskissa ja Pariisissa.

Mun elämäntavat ovat edelleen vähän mitä sattuu. Rakastan sipsejä ja halpaa olutta aivan järkyttävästi. Toisaalta mulla oli joskus Turussa tapana tuoda kotiin Hesburgerin kerrosaterioita ja pakastepizzoja ja hodareita, mutta Helsingin kämpässä en ole tehnyt niin. Mitä kämppiksetkin ajattelisivat, kun näkisivät sellaisia mun hyllyllä? Eilen ostin kaupasta viinirypäleitä ja porkkanoita. Salossa hyppäsin aina autoon kotioven edestä, mutta Helsingissä kävelen paljon, päivittäin runsaasti yli 10 000 askeleen tavoitteen, paitsi krapulapäivinä, jolloin otan korkeintaan 2000 askelta. Helsingissä asuminen tekee musta paitsi terveellisemmän myös oikeastaan kaikin puolin vastuullisemman ihmisen. Turussa jätin laseja ja kattiloita pöydille ja lattioille, mutta Helsingissä en ole tehnyt sitäkään.

Tänään mulla on vapaapäivä! Aion pestä pyykkiä, viedä pulloja kauppaan, vaihtaa lakanat, viedä kämppiksen Pupsu-koiran ulos ja hakea Etolasta meille uuden saippuapullon. Toivottavasti jaksan olla jatkossakin yhtä hyödyllinen vuonna 2018!

The United States of America

Finland

Finland

Finland

Finland

Canada

Canada

Luxembourg

Belgium

Belgium

Finland

Finland

Finland

France

Finland

Finland