Alone in Toronto

Iltaa tai huomenta tai hyvää päivää ihanat ihmiset, missä aikavyöhykkeessä nyt sitten olettekaan. Öö, en tiedä mistä alottaisin. Olen siis nyt Torontossa, istun sängyllä läppäri sylissä mun omassa sänkynurkkauksessani. Olen ollut täällä nyt kolme päivää ja täällä oleminen on tuntunut kivalta ja oudolta. Oon saanut nukuttua tosi hyvin aikaeron ansiosta, mikä on kyllä ollut yksi tärkeimmistä asioista... Itse asiassa lähteminen tuntui paljon stressavammalta, koska hoidettavia asioita oli niin helkkaristi ja pakkaaminen oli kamalaa. Mulla oli helvetillinen pino Kanadaan vaadittavia dokumentteja ja niistä kaikista oli vielä kopiot erillisessä muovitaskussa.

Helsinki-Vantaan lentokentällä huomasin, että jono Icelandairin lähtöselvitykseen ulottui melkein kentän toiseen päähän. Mulla oli vaihtolento Helsingistä Reykjavikiin (3 h 10 min) ja sieltä Torontoon (5 h). Arvatkaas, ketkä muut olivat valinneet tämän saman lentokombon? Noh, muutama sata kanadalaista MM-lätkäturistia :-) Jono oli siis yllättävän järkyttävä! Panin muuten merkille (enkä olisi voinut olla panematta), että melkein kaikilla kanadalaisilla luki paidoissaan, repuissaan tai matkalaukuissa CANADA jossakin ja pienet vaahteraliputkin vilisivät silmissäni minne vain katsoinkin. Suomessa ei oikein osaisi nykypäivänä kuvitella monenkaan kaverin käyttävän vaatteita, joissa lukisi SUOMI tai olisi lippu.

Viiihdoin tiskille päästyäni lähtöselvitysnainen kysyi uhkaavasti, onko mulla paluulippua Kanadasta lainkaan. Voin laittaa meidän dialogin tähän:

- Onko sulla paluulippua tuolta Kanadasta?

- Ei oo vielä. Mä menen työharjoitteluun, tuun kesäkuun loppupuolella takaisin.

- OKEEEEEIIII…. Mutta sulla on kuitenkin viisumi, onko se täällä passissa?

- Öö, siis ei ole vielä, mutta mulla on dokumentti, jolla saan viisumin siellä rajalla.

- OKEEEEEIII… No saanko mä nähdä sen dokumentin?

- Öö joo.

- *lukee, pitkä hiljaisuus ja sitten:* OKEEEEEIII… No mutta lähtöportti on 29!

Täytyy sanoa, että tämän vuoropuhelun jälkeen ei ollut kamalan luottavainen tai millään tavalla hyvä olo ja olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että päätyisin vielä televisioon johonkin Kanadan rajalla -ohjelmaan hiillostettavaksi.

Koin lähtemisen raskaaksi ja stressaavaksi myös ihmissuhteiden takia, ja melkein koko aika lentokentällä ja lentokoneessa meni itkemiseksi. Lennot sujuivat kuitenkin hyvin. Mulla oli sairaan kuuma, koska Islannissa ja Kanadassa oli ainakin 25 astetta lämpimämpi kuin Suomessa. Tuntui epäluonnolliselta, kun Islannista lähtiessämme oli pilkkopimeää, mutta yhtäkkiä aurinko näkyikin taas horisontissa, ihan kuin olisi tullut aamu vaikka kyseessä oli auringonlasku. Torontoon laskeutuessamme katsoin suu auki ikkunasta ulos ja mietin, että thank god vuokraemäntä on tulossa hakemaan mua! Kaupungin valot nimittäin jatkuivat aivan totaalisen silmänkantamattomiin, voi jessus minkä kokoinen paikka, olisin varmasti kadonnut sinne jonnekin ikuisiksi ajoiksi, jos olisin yksin lähtenyt vaeltamaan siinä vireystilassa.

Rajalla kaikki sujui ihan hyvin enkä joutunut televisio-ohjelmaan. ”What are you doing here?” -kysymys tuntui vähän pelottavalta, mutta olin onneksi valmistautunut kaikkeen etukäteen. Kysyivät myös paluulennon ajankohtaa, mutta riitti kun sanoin lähteväni kesäkuun loppuun mennessä. Vuokraemäntä oli myös ajallaan vastassa. Eli hyvin meni.

Täällä siis nyt ollaan niin. Asun neljäkerroksisessa omakotitalossa kahden siskoksen sekä kolmen vuokralaisen ja parin kissan kanssa. Siskokset ovat kanadansuomalaisia (puhuvat enkkua), kämppiksistä kaksi on suomalaisia ja yksi kanadalainen. En ole vielä edes nähnyt kaikkia kämppiksiä. Kaikilla on omat menonsa. Nukun siis väliaikaisesti olohuoneen ”takana” alkovissa ja täällä on ollut ihan leppoisaa. Kukaan ei nuku samassa kerroksessa, vaan nukkuvat joko ullakolla tai kellarissa kai. ”Mun” kerroksessa on kylpyhuone, keittiö ja olohuone, mutta talo on niin iso ja pitkä, etten ole kertaakaan herännyt, vaikka keittiössä olisi ollut ihmisiä. Myös kellarissa on telkkaritila. Ensimmäinen kämppis lähtee viimeistään helmikuun 10. päivä ja silloin saan oman huoneen. Ja äiti tulee jo helmikuun alussa vierailulle, jolloin saan nukkua viikon hotellissa, joten alkovissa ei tarvitse enää viettää kuin kolmisen viikkoa. Myös toinen kämppis lähtee helmikuussa. Saan valita, otanko kellarihuoneen vai kalliimman ullakkohuoneen.  Taidan valita ullakkohuoneen, koska ikkunanäkymät ja valo ovat mulle niin tärkeitä.

Mun nukkumisnurkka

Näkymät mun "huoneen" ikkunasta

Kissoista stressasin (niin ikään) etukäteen, koska olen allerginen kissoille, ja mulla on täällä mukana melkoinen reseptilääkearsenaali. Mitään oireita ei kuitenkaan ole ilmaantunut eivätkä katit ole muutenkaan kiusanneet. En ole itse asiassa edes nähnyt yhtään kissaa tänään. Kai ne tuolla jossain on. Toinen kissa on tosi ihana ja rauhallinen, mutta toinen on rasittava ja tuijottaa mua koko ajan pirullisella ilmeellään. Välillä se vaan istuu majesteettisesti keskellä käytävää ja näyttää siltä, ettei sen ohi voi mennä joutumatta tapetuksi.

Kiva kissa

Ei kiva kissa yhtään

Täällä on kaasuhella. Vuokraemäntä ei halunnut esitellä mulle sen toimintaa torstai-illalla kun saavuin, koska näytin kävelevältä ruumiilta, mutta lupasi esitellä tässä piakkoin. Tämä talo sijaitsee Danforth Avenuen lähellä, jossa näyttää olevan hirveästi ruokapaikkoja ja kahviloita mutta ei baareja kovastikaan. Täältä on matkaa yliopistolle ja keskustaan pari-kolme metropysäkkiä ja siitä vielä kävellen yliopistolle muutama sata metriä. Ei kyllä paha matka ollenkaan. Ostin perjantaina metroon kuukausikortin. Keväällä saan kuulemma käyttää siskosten polkupyöriäkin. 

Kotikatu eilen

Perjantain ja lauantain olen käyttänyt lähinnä kävelemiseen, netin kanssa tappelemiseen ja töiden tekemiseen. Eilen istuin Starbucksissa netissä neljä tuntia, koska en saanut nettiä kotona toimimaan. Nyt huomasin sen toimivan piuhan avulla, mutta langaton ei toimi. Yhdellä kämppiksellä on sama juttu, eli ei ole koskaan saanut nettiä täällä toimimaan, mutta toisella kämppiksellä on aina toiminut. Nämä on niitä kriittisiä hetkiä, joina en tule elämässäni yksin toimeen. Yritin saada iskän kanssa konetta toimimaan monen tunnin ajan Whatsappin välityksellä ja lähetin hänelle "muutaman" kuvan koneen ruudusta ja hän lähetti myös omastaan. Laskin äsken, että kuvia oli yhteensä 43...

Englannin kielen kanssa on sujunut vähän silleen sun tälleen. Saan tehdä välillä korvillani ja aivoillani kunnolla töitä ymmärtääkseni kaikki vuokraemännän jutut, mutta siinähän se kehittyy. Olen myös jo huomannut ajattelevani joitakin asioita englanniksi. Esimerkiksi eilen kun tappelin netin kanssa, kuulin koko ajan kun ääni päässäni hoki että this is pissing me off. Ai niin haha, ja sitten kysyin pari päivää sitten vuokraemännältä, että mikä täällä on hyvä ruokakauppa. Olen varma, että vuokraemäntä vastasi että ”Blaa Blaas”. Lähdin sitten etsimään sennimistä kauppaa, mutta en löytänyt. Lopulta huomasin ruokakaupan nimeltänsä Loblaws ja tajusin vuokraemännän tarkoittaneen sitä. Voi voi Anna...

Ensimmäiset asiat, jotka huomasin täällä, olivat suoraan talon alta rymistelevän metron jylinä ja muutenkin kaikenlaiset ambulanssien ja ties minkä hälytysajoneuvojen jatkuvat äänet. Kämppikset sanoivat, etteivät huomaa sellaisia asioita enää ollenkaan. Olen pääasiassa vain maannut sängyssä ja ihmetellyt sitä maailmaa, joka tuolla ulkona on. Olen käynyt täällä jotenkin tosi hitaalla… Perjantaina sain ruokakaupassa kulumaan varmaan kaksi tuntia, kun en tiennyt mitä voisin syödä. 

Huomenna alkaa työt sitten kunnolla. Jännittää aika kovasti!