Toronto calling

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin olen lähdössä alle viikon päästä puoleksi vuodeksi Torontoon. En meinaa v i e l ä k ä ä n ymmärtää tätä yhtään, siis mitä ihmettä? Menen Toronton yliopistoon opettamaan suomen kieltä ja kulttuuria, ohjaamaan Finnish Clubia, järjestämään erilaisia tapahtumia ja varmasti tekemään kaikkea muutakin, mistä en vielä tiedä.

Vuosi sitten syyskuussa sain yliopiston sähköpostiin mailia, jossa ilmoitettiin haussa olevista kansainvälisistä harjoittelupaikoista. Niiden joukossa oli Toronto, joka vaikutti helkkarin mielenkiintoiselta. Olin silloin opettajan pedagogisissa opinnoissa enkä pystynyt hakemaan, mutta päätin että hakisin seuraavana vuonna, jos se olisi uudestaan haussa. NO SE OLI. Mietin parin päivän ajan, olenko oikeasti valmis lähtemään kuudeksi kuukaudeksi Kanadaan, ja tulin siihen tulokseen, että olen. En halunnut vain testata, miten kävisi jos tästä vain laittaisin hakemuksen menemään, vaan halusin hakea joko täysillä tai en ollenkaan. Onnistun melkein aina vain sellaisissa asioissa, joihin panostan kaikilla voimillani.

En tiedä tarkkaan, kuinka moni haki paikkaa. Neljä tai viisi parasta hakemusta lähetettiin Torontoon ja niiden joukosta tehtiin Toronton yliopistossa valinta. Voi olla, ettei hakemuksia ollutkaan enempää kuin ne. Mutta mut valittiin, siis ihan oikeasti MUT VALITTIIN! Mä en ole koskaan tärissyt niin kovin kuin silloin kun sain mailin, jonka otsikkona oli että Tervetuloa Torontoon. Rojahdin sängylle makaamaan naama kiinni lakanassa ja huusin vaan... Jessus mikä tilaisuus, tällaisia ei montaa elämässä eteen tule.

Vuonna 2015 samassa kaupungissa harjoittelijana ollut yliopistotuttavani Paavo vinkkasi mulle hyvästä asunnosta. Paavo oli asunut kahden suomensukuisen sisaruksen luona omakotitalossa parin muun vuokralaisen ja kissan kanssa. Lähetin mailia siskoista toiselle, joka vastasi, että huone vapautuu helmikuussa mutta saan nukkua ensimmäiset viikot vierassängyssä, jos se sopii mulle. Muutaman päivän miettimisen jälkeen päätin, että se sopii. Ehdin kyllä katsella myös muita asuntoja ensimmäisiksi viikoiksi esimerkiksi Craigslistin ja EasyRoommaten kautta, mutta koin sen aika kettumaiseksi. Melkein jokainen vuokranantaja vaati takuuvuokran maksua jo ennen saapumista. Mistä sitä sitten tietää, keneen voi tosissaan luottaa ja mitä sillä rahalla saa vai saako yhtään mitään. Juttelin Skypessäkin yhden kanadalaisen 40-vuotiaan miehen kanssa, joka haki kahta kämppistä itselleen. Mies vaikutti ihan mukavalta, mutta jostain helkkarin syystä hän halusi kämppiksikseen ainoastaan 20-30-vuotiaita naisia, mikä tuntui oudolta. Lopulta päätin valita sen vieraspedin ja olen tyytyväinen valintaani, tuntuu vähän turvallisemmalta lähteä vieraaseen maahan nyt. Vuokraemäntä on luvannut tulla hakemaan mut lentokentältäkin, ihanaa.

Viimeiset kaksi kuukautta on muutenkin olleet kiireisimmät koko elämässäni. Sen jälkeen, kun sain kuulla valinnasta, olen kämpän etsimisen lisäksi muun muassa irtisanonut kuntosalijäsenyyteni, yrittänyt metsästää työlupahakemukseen tarvittavia liitteitä milloin mistäkin ja lopulta hakenut työlupaa ja odottanut luvan saamista kuukauden, käynyt lääkärillä haalimassa reseptilääkkeitä, kirjoittanut gradua 55 sivua ja tyhjentänyt nykyisen kämppäni. Siinä jossain välissä olen käynyt Islannissa lomailemassa ja töissä, jossa on ollut vuoden pahin sesonki eli joulu.

Olisin päässyt varmasti helpommalla, jos olisin päättänyt hakea Kanadan sijasta johonkin EU-maahan. Oon kuitenkin hemmetin tyytyväinen etten hakenut, koska musta tuntuu täydellisen oikealta lähteä juuri Torontoon. Kanada on mulle toistaiseksi kaukainen ja vieras, mutta tuttu luonto ja ihmisten rakkaus jääkiekkoon muistuttavat suomalaisuudesta. Kanadassa haluan tutustua MONIIN ihmisiin, kanadalaisiin ja suomalaisiin ja kanadansuomalaisiin, oppia kaikesta niin hitosti kaikkea, mennä NHL-otteluun, mennä ulkojäälle luistelemaan ja kesäiseen ulkoilmakonserttiin hyppimään SEKÄ oppia puhumaan englantia täydellisesti.

Sain pikkuveljeltä hienon lahjan Kanadaa varten :-)