Metrossa taitavasti seisovat torontolaiset ja muita tarinoita

Hei kaikki pupuluput! <3 (Mun vuokraemäntä kutsuu toista kissaansa Jukua aina pupulupuksi.) Nyt seuraa kuulumisia Torontosta, jos jotakuta kiinnostaa mun Toronto-elämä. Mua ainakin kiinnostaa kovin kovasti teidän elämänne, ja jos Bloggerin sivulataushistoriassa näkyy, että teidän blogejanne on luettu Kanadasta, niin se olen todennäköisesti minä.

Kämppis käveli yhtenä päivänä olohuoneen ohi ja seisahtui nähdessään mut sohvalla mutustamassa Pringlessejä jalat pöydällä ja sipsinmuruset rinnuksilla. Kämppis nauroi ja sanoi, että näytän siltä että olen nyt kotiutunut tänne.

Oon kyllä kieltämättä kotiutunut hyvin ja viihtynytkin täällä. Oikeastaan ainoa asia, jota olen Suomesta kaivannut, ovat ihmiset, tosin niitä kaipaan kyllä hirveän paljon. Olin melkein varma, että tulisin haikailemaan täällä montaakin asiaa, esimerkiksi Fazerin suklaata, Figaro-kahvilaa, Vilppaan koripallo-otteluita, talvisaappaita, autoa, kiinalaisen ravintolan buffettia ja omaa sänkyä. En ole kuitenkaan kaivannut edes autoa, koska metrolla kulkeminen on mukavaa. Siellä pääsee pakoon rasittavaa räntäsadetta, eikä sen tuulilaseja tarvitse raapia aamulla. Yleensä mulla tulee ulkomaanmatkoilla jo muutaman päivän jälkeen koti-ikävä, mutta nyt olen ehkä asennoitunut eri tavalla, kun tiedän pysyväni täällä pitkään enkä tunne olevani täällä vierailulla vaan ehkäpä jopa asukas. Niin ja töitä tehdessä ei oikein ehdi haikailla mihinkään, kun työskenteleminen vangitsee kaikki ajatukset. Varmaan tuntisinkin koti-ikävää, jos olisin Kanadan sijasta työharjoittelussa jossain toisessa ulkomaassa, sanotaan vaikka Pohjois-Koreassa tai Syyriassa, mutta olen Toronto-kaupungissa ja täällä oleminen on tuntunut kivalta. Täällä on niin hitosti nähtävää ja koettavaa, etten edes tiedä mistä alottaisin. Ai niin, no rakasta pianoa on kyllä ollut ikävä... Ihmiset rakkaat ja piano rakas.

Mulla tuli perjantaina Torontossa täyteen kaksi viikkoa ja yksi päivä, mikä on pisin aika jonka oon koskaan viettänyt ulkomailla. Toistaiseksi pisin on ollut Thaimaan-matka, joka kesti kaksi viikkoa. Perjantaina myös kokeilin ensimmäistä kertaa kaasuhellan toimintaa enkä kohdannut minkäänlaisia ongelmia. Se piti vain vääntää päälle, siinä se. Luulin, että sen käyttöön olisi liittynyt kaikennäköisiä kommervenkkejä. Luultavasti olisinkin sekoillut sen kanssa, jos joku olisi ollut vieressä katsomassa, mutta koska olin yksin eikä kukaan nähnyt, kaikki sujui mallikkaasti.

Laitoin yhtenä päivänä oikein letin ja meikkasinkin, mutta otin kuvan ennen kuin olin meikannut... amatööri

Toronton sähköiset laitteet ovat vittuilleet mulle päin naamaa. Ihan ensimmäisellä oppitunnillani meidän oli tarkoitus tehdä kielitaitotesti verkossa, mutta kyseisessä kielitaitotestissä oli juuri silloin käyttökatko. Testasin sitä pari tuntia oppitunnin jälkeen, ja silloin se taas toimi. Pah. Niin ja yhtenä iltana metrokorttini ei toiminut enkä päässyt porteista sisään, vaikka yritin kaikkia portteja. Muilla ihmisillä kortit toimivat normaalisti. Maksoin sitten kertamaksun, vaikka olin juuri pari päivää aiemmin ostanut kalliin kuukausikortin. Kuulin myöhemmin kämppikseltä, että yksi porteista olisi ollut auki ja olisin saanut mennä siitä, koska mulla oli se kuukausikortti olemassa. Seuraavana päivänä kortti taas toimi, joten siinäkin taisi olla käyttökatko. Pah pyh. Rasittavin kaikista ongelmista on kuitenkin se, että netti ei toimi läppärissä kotona. Se toimii kaikkialla muualla paitsi kotona. Iskä on yrittänyt auttaa Suomesta käsin ja kämppikset ovat täällä auttaneet, ja kävin ostamassa kalliin wifi-adapterinkin, mutta mikään ei auta. Pah pyh pöh.

Tuntuu oudolta, kun kaikki viikonloput on vapaat. En enää edes muistanut osapäivätyöläisenä, millaista se on. Työajatkin ovat jotakuinkin säännölliset, oppitunteja on viikossa aika vähän, mutta suunnitteluun ja englanninkielisten ohjeiden kirjoittamiseen m e n e e a i k a a. Revin oikeasti hiukset ja kulmakarvat päästäni sen akateemisen englannin kielen kanssa, ymmärtäminen ehkä 9+ mutta tuottaminen 5½. Olin perjantaina yliopistolla puoli seitsemään asti kirjoittamassa ohjeita, kun siellä ei ollut enää ketään, ja siivoojakin pöllähti jossain vaiheessa toimistoon sisään. Mutta eiköhän se siinä kehity. Mulla on sellainen tunne, että mun englannin kieleltä vaaditaan täällä tosi paljon, koska se on täällä äidinkieli ja oma normaali englantini kuulostaisi vasta puhumaan oppineen lapsen puheelta, mutta tällä tavalla ajattelemalla myös yritän ihan liikaa enkä pysty puhumaan rennosti.

Täällä on ollut kiva ilma. Välillä tulee lunta tai räntää, mutta hetken päästä lumi on jo sulanut ja aurinko paistaa. Toronton aurinko on paistanut joka päivä ainakin hetken ja se on jo tosi korkealla Suomen aurinkoon verrattuna.

Näkymät ikkunasta

Yliopistoalue

Asioita joita olen nähnyt:

Nathan Phillips Squaren luistelukenttä ja suomalaisen arkkitehdin Viljo Revellin suunnittelema kaupungintalo:

Yhtenä päivänä ihmettelin, että kylläpä on omituisen ja pörröisen näköinen kissa, joka kiipeää jonkun omakotitalon ränniä pitkin ylös. Sitten huomasin, ettei se olekaan kissa vaan a motherfuckin pesukarhu! Oli hauskaa nähdä sellainen ilmielävänä. Musta ne on söpöjä, mutta kuulin että ne ovat aikamoisia kiusanhenkiä, kaatavat roskiksia.

Siellä se nyt on!

 

 

Asioita joita olen tehnyt: Olen kävellyt täällä ympäriinsä aika paljon. Olen testannut erilaisia ruokapaikkoja, esimerkiksi thaimaalainen, kreikkalainen ja Wendy’s. Olen katsonut vuokraemännän (= toinen kanadansuomalaisista siskoista jotka asuvat täällä) kanssa Masterchef Kidsiä, Leijonanluolaa ja American Idolia. Sunnuntaina alkaa ilmeisesti Salaiset kansiot. Olen käynyt kämppiksen kanssa lähipubissa viime viikon lauantaina. Toistaiseksi oon ollut aika yksinäinen, joten kävin tällä viikolla CouchSurfingin weekly meetingissä, joka järjestetään keskiviikkoiltaisin. Siellä oli sellainen tutustutaan toisiimme -meininki, kaikki juttelivat kaikkien kanssa. Oli ihan hauskaa, vaikka sellainen ”Hi who are you where are you from what are you doing here” -keskustelu yhden illan aikana 15 ihmisen kanssa alkoi vähän väsyttää. Menen kyllä varmaan taas ensi viikolla, koska haluan löytää kaverin tai kavereita.

Ja sitten vielä loppuun yksi havainto, jonka olen terävänä tehnyt: torontolaiset osaavat seistä metrossa tosi taitavasti. Monet ihmiset vain seisovat keskellä metron käytävää pitämättä kaiteista kiinni ja siirtävät painoa jalalta toiselle kun metro kaartelee tai pysähtyy. Itse joudun ottamaan aikamoisia tuki(juoksu)askeleita ja olen jo kerran ehtinyt pyytää anteeksikin yhdeltä kanssamatkustajalta, jota päin lensin kun metro jarrutti. Olkoon siis yhtenä tavoitteenani olla kesäkuussa yhtä taitava metroseisoja kuin torontolaiset.

Sitten vielä loppuunloppuun kuva pistorasioista, jotka näyttävät ilkimyksiltä.