Se oli silloin alkuvuosina, silloin kun käytin Facebookia tietokoneella.
Nykyisin selailen Kasvokirjaa lähinnä Honor 8 Litellä. Joka kerta avatessani Facebookin puhelimellani huomaan sen muuttuneen umpisurkeaksi.
Mun etusivu näet täyttyy päivittäin arvonnoista, kilpailuista ja muista mainoksista. Joukkoon iloiseen lukeutuvat myös meemikuvat, WAIT FOR IT -eläinvideot sekä ryhmien ja uutissivujen linkit.
Sitten on tämä kummallinen tägäysmania. Pelkkää tägäilyä koko etusivu pullollaan. Tag a friend who would eat this chocolate cake in 30 seconds. Tägää se frendi, joka on yhtä huono luistelemaan kuin tämä koira. Tag someone and say nothing.
Ja ne tykkäykset... Tykkää tästä, jos olet samaa mieltä! Like and share if you agree. Tykkää, jos toivot valkeaa joulua! Tykkää tästä, jos haluaisit jo päästä kopeloimaan pukin lahjasäkkejä ja olet nainen! Tykkää, jos sinäkin olet sitä mieltä, että on väärin varastaa lompakko kadulla kävelevältä mummolta.
Ja muuten: kaveri, jonka nimi alkaa R:llä, joutuu tarjoamaan sinulle pizzan!
En tiedä. Haluaisin nähdä enemmän jotain muuta.
Tänään mulle on mainostettu muun muassa vintage-leivänpaahdinta ja Hugo Bossin hajuvettä. Lisäksi tuossa on pyörinyt jo kolmen päivän ajan linkki Hesarin timanttiartikkeliin, jota en pääse lukemaan, kuin painostaen mua hankkimaan lukuoikeuden.
Muistan vielä hyvin sen päivän kun liityin Facebookiin. Oli vuosi 2008. Aloin samantien etsiä kavereideni profiileja ja häkellyin kaikista Facebookin suomista mahdollisuuksista. Etu- ja sukunimen perusteella pystyi hakemaan käsiinsä ketä tahansa tietämiään ihmisiä - toisin kuin vanhassa tutussa IRC-Galleriassa, jossa käyttäjät olivat piiloutuneet nimimerkkien taakse.
Yhtäkkiä vanhat koulu- ja työtoverit, joihin luulin kadottaneeni yhteyden loppuelämäkseni, olivat tietokoneen ruudun toisessa päässä vaihtelemassa kuulumisia mun kanssa.
Facebook ei ollut kiva vain uutuudenviehätyksen vuoksi: pidin myös siitä, mitä Facebookissa tapahtui. Kaverit kertoivat tilapäivityksissään miten heillä sujui. Jos he eivät suoranaisesti kertoneet kuulumisiaan, heiltä tuli muita hauskoja juttuja ja sutkautuksia, turhia ja vähemmän turhia. Tunnelma oli rennompi kuin nykyisin, ainakin mulla. Mun Facebook-kaverien määrä oli kolmannes nykyisestä, enkä kauheasti miettinyt mitä voisin siellä sanoa ja mitä en.
Silloin jaksoin ihan keskittyäkin. Selasin aina viimeisimmät tarinat niin pitkälle alas asti, että tulin siihen kohtaan, jonka olin jo nähnyt. Nykyisin vain selailen meemikuvia ja tägäyksiä pikavauhdilla. Aivokuolleena etusivua alas vierittelen, vain huomatakseni ettei siellä ole tälläkään kertaa tapahtunut mitään.
Kaveri, jonka nimi alkaa millä tahansa kirjaimella, saa kernaasti pyytää kaveria, jonka nimi alkaa kirjaimella A, vaikka juoksulenkille, kahville tai pelaamaan Scrabblea, Rappakaljaa, tai ihan mitä tahansa. :)
True
VastaaPoista